Rivitalon autopistorasioiden turvallisuus?

Anonyymi

Taloyhtiössämme on (osaketalo) autoille varatuissa ulkona sähkötolpissa pistokkeet yhdessä tolpassa aina kahdelle autolle, joka on melko tavallista. Molemmille on omat virran katkaisijat / varoke ja yksi yhteinen vikavirtasuoja/ ylikuormitussuoja sekä molemmille ajastimella ja kellolla varustetut pistorasiat. Yhdessä tolpassa on vuokralainen rikkonut ajastimen ja kellon siten että niiden em. renkaat olivat pistorasiasta pois irrallaan. Pistorasian paikka oli jäänyt avoimeksi. MIten tällainen pistoke toimii? Onko se aina päällä vai aina pois?. Voiko toinen käyttää omaa pistokettaan (ehjää) turvallisesti ? Käsittääkseni sen rikkinäisen pistorasian voi yksin tehdä jännitteettömäksi katkaisemalla jännite sen puoleisesta vikavirtakatkaisijasta., mutta jättämällä yhteinen varoke päälle ja sen ehjän pistorasian oma varoke. Toinen ongelma on sitten ymmärtääkö se toinen käyttäjä olla käyttämättä omaa pistorasiaansa. Kyseisen asunnon haltijat kun ovat vaihtuvia vuokralaisia, joiden nimet ja osoitteetkaan eivät ole tiedossa, asuvat viikon tai kaksi-kolme ja lähtevät.

36

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keksi lisää hassuja juttuja viihdykkeeksi.

      • Anonyymi

        Ihan normaalilta kuulostaa. Vuokralaiset ovat ottaneet elämäntehtäväkseen rikkoa kaikki paikat kostona korkeista vuokrista.

    • Anonyymi

      Huoltoyhtiölle ilmoitus. Tuo pitää korjata.

    • Anonyymi

      Kai siellä yhtiössä on isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja, jolle asiasta voi ilmoittaa. Kyseessä on selvä turvallisuusuhka.

      • Anonyymi

        Huoltoyhtiö hoitaa huoltohommat. Kas kun et ilmoita lehdenjakajalle!

    • Anonyymi

      Kuten näkyy ensimmäiseksi pitää tehdä ilmoitus tänne Suomi 24:lle !

      • Anonyymi

        Kaikille tiedoksi, että isännöitsijätoimistoon on tietysti ilmoitettu heti , mutta korjaus voi kestää, toteamispäivä oli sunnuntai ja maanantai ja tiistai Suomen ehkä yksi voimakkaimmista lumipyrypäivistä. Ulkopistorasiaa ei kyllä korjata voimakkaassa lumipyryssä. Ulkopistorasioita ei saa käyttää tässä taloyhtiössä ilman kelloon kytkettyä ajastinta ja ajastimen kanssakin vain 2 tuntia vuorokaudessa ja korkeintaan 600 watin moottorilämmittimen lämmittämiseen, koska pistorasioiden keskuksen sulake on vain 10A ja pistorasioita on yhdistetty 4 yhteen pääsulakkeeseen. Kyseisestä pistorasiasta oli poistettu siis se ajastin ja kello ja paikalleen jäi var rikottusinainen pistorasia melko avoimena. Mutta en kysynyt em. asioita vaan voiko joku laitteiden tuntija vastata, että kun kaikki kolme vikavirta/ylijännitesuojaa oli käytössä ja virta siis päällä ja toinen pistorasia
        rikottu, eli ajastin poissa, onko se silloin jatkuvasti jännitteellinen vai koko ajan virraton. Ehjä kellollinenhan on aina vain 2 tuntia vuorokaudessa päällä ja virta kytkettynä, ellei sitä vastoin sääntöjä käytetä useamman kerran vuorokaudessa Ennen ajastinaikaa vastaavt pistorasiat olivat vuorokauden ympäri jännitteellisiä. Jos löydän haen netistä osoitteet, esim. youtubesta kuvan tai kuvauksen em. tolpasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo korjataan tai tehdään turvalliseksi kiiretyönä.

        Siellä mitään ylijännitesuojia ole.

    • Anonyymi

      Eihän tuollaisesta sekavasta ristiriitaisesta sepustuksesta kukaan voi mitään ymmärtää
      Mitä tarkoittaa " em. renkaat"?
      Montako vikavirtasuojaa tolpassa nyt onkaan, kun toisen kohdan perusteella voisi päätellä että 1 ja toisen mukaan 2 ja mitä ihmeitä ovat nämä eri varokkeet, virrankatkaisijat ja ylikuormitussuojat...???
      Miksi ei voi vaan kertoa että onko paljaita jännitteisiä osia näkyvissä?

      • Anonyymi

        Vikavirtasuojia on kolme yhteensä eli kahdelle pistorasialle kummallekin oma ja lisäksi yksi yhteinen, josta katkeaa virran syöttö molempiin pistorasioihin. Yleensä näihin ei kosketa normaali tilanteessa lämmityskauden aikan.a Kaikki oli siis päällä ja siis myös virta ilmeisesti tihutyötä tehtäessä ja vaarassa oli toisen käyttäjän auto ja ilmeiseti ehjän pistorasian käyttäjä kun avasi tolpan kotelon kannen ja laittoi omaan pistorasiaansa lämmittimen johdon. LIsäksi on pääkeskus autotalleissa , johon tolpista menee johdot aina neljästä pistokkeesta yhdelle sulakkeelle., vaikka ne eivät liity tähän ongelmaan.

        Lupasi osoitteita eli tässä lähes samanlaisen tolpan kuvaus

        https://www.taloon.com/pihakeskus-piha-2a2j1v

        ja tässä ohje ajastimen käytöstä

        Näin käytän auton lämmitystolppaa - YouTube

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vikavirtasuojia on kolme yhteensä eli kahdelle pistorasialle kummallekin oma ja lisäksi yksi yhteinen, josta katkeaa virran syöttö molempiin pistorasioihin. Yleensä näihin ei kosketa normaali tilanteessa lämmityskauden aikan.a Kaikki oli siis päällä ja siis myös virta ilmeisesti tihutyötä tehtäessä ja vaarassa oli toisen käyttäjän auto ja ilmeiseti ehjän pistorasian käyttäjä kun avasi tolpan kotelon kannen ja laittoi omaan pistorasiaansa lämmittimen johdon. LIsäksi on pääkeskus autotalleissa , johon tolpista menee johdot aina neljästä pistokkeesta yhdelle sulakkeelle., vaikka ne eivät liity tähän ongelmaan.

        Ei siellä mitään kolmea vikavirtasuojaa ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siellä mitään kolmea vikavirtasuojaa ole.

        Miksi et sitten vastaa mitä siellä on, kytkimet ovat niin pimeässä ylhäällä, että ei niitä näe eikä niiden tekstiä, mutta laittamassani myynnissä olevassa tolpassa joka on pistorasioiden osalta identtiset, on kolme kytkintä ja myynti-ilmoituksen mukaan niistä kaksi, eli molemmille omat on johdonsuojia 16A ja kolmas yhteinen vikavirtasuoja 30mA, eli vikavirtasuojia vain yksi yhteinen, joka siis toimii mittaamalla eroa sisään ja ulostulon välillä tai jotakin sinne päin. En tiedä onko taloyhtiön em. kytkimet samat, koska teksti ei näy, mutta todennäköisesti. Kysymys on kuitenkin siitä että nämä renkaat jotka on väkivalloin poistettu, on juuri kuvassa näkyvät kello ja ajastin.. Kun ne ovat poissa ja kaikki kytkimet päällä, onko siinä rikotussa pistorasiassa jatkuva virta kellon ympäri. En uskalla mennä lumisateessa testaamaan sähkökynällä.

        " En uskalla mennä lumisateessa testaamaan sähkökynällä."

        Palstan taatusti paras juttu tänä vuonna. Tuota paremman keksimiseen tarvitaan todellinen taituri.
        Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

    • Anonyymi

      Kolmella vikavirtasuojalla ja ylijännitesuojajilla palsta pysyy aktiivisena jonkun aikaa...

    • Anonyymi

      Kyllä se kello hoitaa virran katsaisun, mutta nyt kun se on poissa niin alla on koko ajan jänniteisiä osia.
      Ei auta, vaikka kääntäisit vikavirtasuojan ja sulakkeen off asentoon, koska jokuhan voisi nostaa ne takaisin. Sinulla pitäisi olla niihin lukitukset: https://www.taloon.com/lukituslaite-automaateille-st1t-sis-10kpl ja varoituskilpi: Sähkön kytkeminen kielletty ilman xxx lupaa.
      Toisaalta kävisin ruuvaamassa mielummin ne tolppinen sulakkeet irti keskuksesta kunnes korjattu. Se tosin estää muita lämmittämästä, mutta ei olisi sähköiskun vaaraa.

      • Anonyymi

        Kiitos yksi todella jo järkevä vastaus. Jotenkin noin olen itsekkin sen pähkillyt. Ulkopistoketolppia on 5, eli yksi aina kahdelle autolle eliyhteensä lämmityspaikkoja on kymmenelle. ( tallipaikkoja on paljon enemmän) Kaikkiin tolppiin sopii sama avain. jos katkaistaan pääsulakkeista on todennäköisesti neljä autoa eli kaksi tolppaa ilman sähköä. Se erillinen lukitus on hyvä, mutta se vaatii isännöitsijän tai hallituksen apua. Toinen käyttäjä, eli tolpan haltija ja rikotun pistokkeeen vastuuhenkilö vuokraa modernisti asuntoaan majoitustoimintona ja heidän sähkön käyttöä on mahdotonta valvoa. Omistaja itse ei asu asunnossaan. Toisaalta kun taloyhtiö on alkanut rajoittaa sähkön käyttöä ylikuormitusuhan takia , saattaa tihutyön tekijä olla joku muukin taloyhtiössä.

        Älä helvetissä ota mitään ohjeita jostain suomi24stä vaan kysy joltain jolle tuo kuuluu.

    • Anonyymi

      Korjaan yllä olevaa kirjoitustani. Tarkennus pistorasian kohdalla, siittä oli irroitettu rengas, joka toimii sekä kellona että ajastimena. Eli jäljellä pistorasia ilman ajastinta, Onko muuten ehjä ei tietoa. Siinä on jonkinlainen katkaisija , joka toimii ilmeisesti sen kellon kanssa yhdessä. Lisäksi kotelossa on kolme katkaisijaa, joista yksi on molemmille yhteinen ja kaksi , jotka toimivat kummallekkin erikseen. (ilmeisesti johtosuojia eli estää ylikuormitusta. (rakkaalla lapsella on nykyisin monta nimeä) eli siis todennäköisesti johtosuoja. ja yhteinen on se vikavirtasuoja. Ongelmana on voiko toistakaan käyttää, kun toinen on tahallisesti hajoitettu ,

      • Anonyymi

        Tästä on paha sanoa varmasti mitään. Pelkän kuvauksen perusteella en tiedä missä mennään. Huoltoyhtiö hoitaa tilanteen tarkastuksen ja korjauksen.

      • Anonyymi

        Se onko rikotussa kellossa sähkö päällä vai ei riippuu onko sähkö ollut pois vai päällä, kun kehä on irrotettu.

        Molemmille on oma johdonsuojakatkaisija (="automaattisulake") ja yhteinen vikavirtasuoja.

        Ehjää uskaltaa kyllä käyttää eikä se rikkinäinenkään vaarallinen ole. Ei sieltä jännitteiset osat tule kosketeltaviksi, jos kellon kehän irrottaa.

        Mutta huoltoyhtiöön ilmoitus. Kellon vaihto maksaa n. 50€ eikä sen vaihto ole edes sähkötyötä, kun kello on kosketussuojalevyn alla kiinni tavallisessa pistorasiassa.

    • Anonyymi

      ON todella jotenkin hullua, että osataan tehdä laitteita esim. Suomen kylmää talviautoilua helpottamaan, mutta niitä ei saa eikä voi käyttää. Sähkön hinta on nousussa, mutta siitä selviää rahalla kaiketi. Taloyhtiöiden autopaikkojen lämmitysmahdollisuus ei ole ajan tasalla, koska pääsulakkeet ovat liian pienet. Talleissa ei ole niin suurta lumikuormaa eikä paksua jäätä autojen ympärillä, mutta joskus niissäkin sisälämmitys olis paikallaan kovilla pakkasilla. Kuormitus ei ekstä edes pienempien lohkolämmittimien tehoa, jos useampi sattuu lähtemään samoihin aikoihin. Harvakseen lähteviäkään ei tallit hemmottele, kun niissäkin on velvoitteena käyttää kelloa ja sama aika- ja tehovaatimus on rajana kujin ulkopistokkeissakin. Ei voi käyttää esim. ylläpitolaturiakaan, saati ladata sähköautoa. Nykyautojen ovet lakkaavat aukeamasta tai eivät sulkeudu, ellei akkua pidä kohtalaisessa latauksessa. Ulkopistorasioiden tehovaatimus ei kestä edes hiustenkuivaajaa. Nykynaisten kuivaajien teho on jo yli 2000w ja vanhempien 1000 wattia. voisko joku viisas keksiä ratkaisun.

      • Anonyymi

        Tässä hyvä ratkaisu:
        Osta rautakaupasta Fiskarsin muovivartinen kirves. Sillä katkeaa näppärästi kaikki virrat eikä vikavirtojakaan jää nurkkiin haahuilemaan eriseen katkottaviksi.

        Ota nyt vaan ne sulakkeet irti keskuksesta kunnes korjattu asianmukaiseen kuntoon. Ovatko autopaikat yhtiön vai osakkaan hallinnassa?
        Osakas, vaikka vuokraisi asuntoa on vahingon korvaus velvollinen.

      • Anonyymi

        > Sähkön hinta on nousussa, mutta siitä selviää rahalla kaiketi.

        MUTKU SE MAKSAA!

        Kaikkeahan pitäisi saada.... mm. ladattua patteriautoa 24 h/d. Tai lohkolämmitin kuumaksi 24 h/d. Joku tällainen ollut ideana siinä kellon rikkomisessakin. Ohjeita moiseen jaellaan suoli24 palstoilla auliisti ja aina muistetaan myös kertoa, miten voi huoletta käyttää sisätilanlämmitintä, vaikka se olisi kiellettyä. Eihän sulakkeet pala, jos vain Maailman Tärkein ihminen rikkoo sääntöjä. Sitten vasta alkaa ongelmat, kun muutkin toimii samoin.

        Etenkin patteriautoilijat ovat kunnostautuneet kertomalla, miten lataus hoituu em. kikoilla ja jos sitten tulee enemmän remonttia, niin lasku kuuluu naapurien maksettavaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä hyvä ratkaisu:
        Osta rautakaupasta Fiskarsin muovivartinen kirves. Sillä katkeaa näppärästi kaikki virrat eikä vikavirtojakaan jää nurkkiin haahuilemaan eriseen katkottaviksi.

        Älkääs vitsailko, tässä on silti leikki kaukana. Minulla on valitettavasti yhteinen tolppa sijoittajaksi muuttuneen osakkeen omistajan kanssa , joka itse asuu satojen kilometrien päässä. Edellinen pitlkäaikaisempi vuokralinen irikkoi kellon , saadakseen posimuuttaessaan autonsa akun ladattua, runsas vuosi sitten. Nyt omistaja on alakanut harjoittaa majoitustoimintaa ja kyseisessä asunnossa on vuoden aikana asunut vähintäin kymmen eri vieraan maan kansalaista. Taloyhtiössä taas on muita vastaavia ankarammat säännöt, eli liian pieni pääkeskus, joka sijaitsee yksityisautotallissa, ei sinne noin vaan mennä, josta kiellot johtuvat ja joita kai joskus on jopa pakko rikkoa. Pahin tilanne on tallien osmistajilla, joissa ei ole valmiiksi asennettua kelloa ja samat säännöt, eli 4 pistoketta yhden 10A pääsulakkeen päässä. Anteeksi että sotkin nimitykset. Olen todella jo hermostynut tilanteesta, viimeiset "majatalon käyttäjät "olivat virolaisia ja paikalla oli ylisuuri pakettiauto, joka vei lisäksi osan autoni parkkitilasta. Olen kyllä aikanani saanut teknisen alan koulutuksen ja sekaymmärtäjä, osa tekniikkaa on muuttunut ja vaatii päivittämistä. Anteeksi olen viimeiset vuodet ollut terveys -ja turvallisuuusalalla.

        Anteeksi myös kirjoitusvirheet, em. syistä en ehdi editoida tekstiäni.

        Kyllä sinne pääkeskukseen tulee pääsy olla oli vaikka kenen autotallissa. Taloyhtiö päättää suurentaa keskuksen seuraavassa yhtiökokouksessa. Kuulostaa tosi heikolta hallitukselta ja isännöitsijältä. Molemmat vaihtoon

        Rivareissa nyt vaan iso osa jengistä on sillä periaatteella, että vastike ei saisi ikinä nousta. Ei saa tehdä mitään muuta remonttia, kuin piha-aidan maalaus - talkoilla.

        Lumityötkin hoidetaan "vapaaehtoisesti" ja "talkootyönä", vuorolistan & naapurikyttäyksen siivittämänä, ettei tarvi maksaa huoltoyhtiölle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi myös kirjoitusvirheet, em. syistä en ehdi editoida tekstiäni.

        Vielä yksi selvennys. Kun taloyhtiöt aikanaan rakensivat ulkona oleville parkkipaikoille lämmitystolpatkin, samoin autotalleihin pistorasiat. autokanta oli ihan toinen silloin 70-80-luvulla. Lohkolämmittimien teho oli silloin korkeintaan se 500W-600W ja auton lohkolämmitin oli asennettu lämmittämään öljytilaa. Silloin autojen omistajat roikottivat autojaan lämmitysjohdon päässä vuorokaudet ympäri talvisin, sähkölasku nousi, mutta johdot kestivät kuorman, vaikka pistorasioita oli väittämän mukaan yhdistetty 4 samalle 10A pääsulakkeelle. Myöhemmin 2000 luvun alussa taloyhtiöt vaihtoivat ulkotolpat kellolisiin, taloudelliisista ja turvallisuussyistä. Autotalleihin piti itse hankkia jastimet, joita ei pystytö valvomaan. Tultiin tilanteeseen, jolloin tolppien ylikuormitus kestää 16A sulakkeilla noin 3500W kuormitusta, (vastaa nykyaikaa) ,mutta pelätään, että vanhat ulkona maassa pääkeskukselle kulkevat ja autotallien sisällä niiden välillä kulkevat sähköjohdot eivät kestä, eikä niiden pääkeskuksen sulakkeet. Nyt autokanta on ihan toinen, on sähköautoja, on autoja joilla on oma lämmitin ja autoja joiden lohkolämmittimen teho vaihtelee 600W-1500W ja ylikin sekä sisätilalämmittimiä, jotka kyllä useimmat säätyvät ilman lämpötilan mukaan, mutta joiden maksimiteho saattaa olla jo 2000W. Pienempiäkin on olemassa ja lämpötila valittavissa. Lisäksi harvalla on enää kakkosautoa kaikilla ei yhtäkään, eli autokanta on harventunut. Mitä siis ihan oikeasti pitäisi tehdä?

    • Anonyymi

      Jätin aluksi kertomatta, jotta voisin ensin varmistaa, eli ilmeisesti kello on rikottu toisesta pistorasiasta niin kovaotteisesti, että jotakin muutakin on särkynyt. Totesin samalla kun huomasin pistorasian olevan rikottu johtoa irroittaessani, että johto oli kuumentunut epätavallisen paljon , tai aikaisemmin en ollut todennut mitään kuumentumista koskaan. Käytin seuravalla kerralla naapurin pistorasiaa autoni lämmittämiseen ihan samaanlaisissa olosuhteissa (ulkolämpötila ym.) kun silloin vallitsi kun pistorasia oli rikottuna omassa tolpassani . Autoni oli myös lämmityksessä ihan saman ajan ja nyt ei mitään johdon kuumentumista tapahtunut. Vaikka paljaana oleva pistorasiakin (ilman ajastinta) on ulkonaisesti käyttökelpoinen se syöttää ilmeisesti vikavirtaa tai on ylijännitteellinen, samoin se ehjäkin. tai ehjältä näyttävä. Kun asiantuntemattomat ropeloivat arvokkaita hyötykäyttöön tarkloitettuja sähkölaitteita, jotka ovat tarpeen vielä paljon arvokkaimmille käyttövälineille autoille, on tulos arvaamaton. teko on paljon pahempi ja saattaa johtaa paljon pahempiin seurauksiin, kuin yleensä uskotaan. Tahallinen rikkominen on ihan eri asia kuin esim. kovalla pakkasella yli kahden tunnin käyttö ehjillä laitteilla. tosi tarpeelliseen ajoon lähtemiseksi. Tai suuremman wattimäärän käyttäminen, tosi tarpeeseen, jos muita käyttäjiä ei ole samanaikaisesti ja autoa ei muuten saa liikenneturvalliseksi liikenteeseen. Hiustenkuivaajakin vaatii 1000w (vanhan malliset) nykyaikaiset 2000w. Vähän vanhanaikaiselta kyllä tuntuu se 10A pääsulake neljälle autolle, kun tolpassa oleva ylivirtasuoja on 16A/ yksi auto. Eli yhden auton käyttämä wattimäärä saa olla 3520 wattia, ennen kuin se tolpan varoke sanoo ei.

      • Anonyymi

        Niin usein unohtuu sekin, että ne ulkopistorasiat ja autotallit pitäisi olla suunniteltu ja tarkoitettu nimenomaan takaamaan turvallisen talviautoilun Suomessa. Hullua on sekin, että vieressä on sähköä, tolppia ja pistorasiallisia talleja, mutta rajoitteet estävät turvalliset lähdöt ja pitää kutsua lumihiutalepartio kaupunkipihaan auttamaan.

      • Anonyymi

        Tolpissa on yleensä 16 A vikavirtasuojat valmiina, mutta se tolppahan ei sitten tiedä, että kaapelointi on niin ohkaista narua, että sitä suojaamassa pitää olla 10 tai 16 A sulake, jolloin tehoa saattaakin olla yhtä autoa kohti käytettävissä vain muutama sata wattia.

        Mutta suoli24 tietäjät tosiaan tietää, että kellon voi rikkoa huoletta, vuokran jätttää maksamatta ja sisätilanlämmitintä voi aina käyttää!

        Sisätilanlämmittimen käyttöä pidetään Suomen talviautoilussa jo itsestään selvänä , sillä kaikki turvallisuutta lisäävät ohjeet poliisin tai muun vastaavan yhteisön taholta toimii sillä periaatteella, että sisätilanlämmitin on tarvittaessa käytettävissä. Vika on myös valmistajien ja suunnittelijoiden. Lohkolämmitintä voi käyttää riippumatta sisätilan lämmittimestä, mutta ei päin vastoin. Miten saatte ulkona parkissa olevan auton ovet auki, ellei ole mahdollista käyttää sisätilalämmitintä ja miten suljet ja avaat sisätilan lämmittimen toiminnan jäätyneiden ovien takaa ulkoa päin? Ulkona olevilla tolpilla ei ole mitään virkaa, ellei autoon pääse sisälle, vaikka moottori olisi kuinka lämmin tahansa. Ikkunatkin huurtuu vielä ajaessa ja vaikka saisi ovet auki tyhjäkäyttö on kiellettyä. Mitä hyötyä on kielloilla ja käskyilla kun niitä ei voi noudattaa ja samalla käyttää autoa turvallisesti. Autot jää varkaille altiiksi , kun ovet eivät sulkeudu tai aukea ja lähes kaikissa autoissa on jo keskuslukitus, joka tarkoittaa sitä, että jos akku tyhjenee ovet eivät toimi, vaikka ei jäätyisikään. Ratkaisuna olisi pienempitehoiset sisälämmittimet ja niiden toiminnan hallitseminen ulkoa päin ja riippumattomana lohkolämmittimen päällä olosta. Sähkön hintaan ei voi tällä kohtaa vedota, sillä kilovattitunti maksaa vielä toistaiseksi 0,06 euroa eli 6 centtiä, kaksi tuntia siis 1000watin sisätilalämmittimen ja 1000watin lohkolämmittimen kanssa on 4000 kilowattituntia ja 24 centtiä (0,24 euroa). Työssä käyvät kuluttaa siis noin1,2 euroa työpäivinään viikossa ja 1,68 euroa , jos käyttää j viikon aikana joka päivä. Etätyötä tekevät ja eläkeläiset käyvät asioilla korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Lisäksi taloyhtiöiden pääkeskukset tulisi uusia vastaamaan moderneja laitteita ja tolpan sallimia arvoja. Lisäksi yhteiskunta vaatii jo niitä pistokkeita sähköautoille. Niille sitten vielä oma laki. Talleissa voi hieman joustaa, kun pistorasiasta voi otta pois tai lisätä kellon ja lisätä jakopistorasioita ja käyttää ovien aukaisemiseen, jos jäässä niin sitä hiustenkuivaajaa vaikka, joka tosin vie sen 1000W-2000W. Pölynimuriakaan ei saa autotallissa käyttää, nykyajan imuritkin ovat hyvin tehokkaita (omani on 1600w) ja viereisestä tallista kotiäiti lapsineen ei pääsekkään neuvolaan, päiväkerhoon ja kauppaan, kun eläkepappa imuroi autoonsa hitaasti ja hartaasti. Kunnes em. sähköt vastaavat nykyaikaa ainoa keino on sopia naapureiden kanssa vuorottelusta eli lähtöajoista. Talleihin ei näe sisälle, mutta ulkona olevat autot, vaikka niitä olisi vain kaksi kymmentä pistoketta kohden ovat jatkuvan silmälläpidon alaisia.

        Noniin, siinä tuli taas suoli24 tietäjä tietämään, että mitä vaan lämmittimiä voi surutta käyttää, vaikka kaapelointi olisi tehty kestämään vain lohkolämmittimet. Wanhoissa taloissahan on saattanut olla lämpötolpissa kahdelle autolle yhteinen 6 A sulake....

        ja kun ruostunut tolppa on uusittu, tilalle on lätkäisty rautakaupan perusmalli 2x16 A sulakkeilla/johdonsuojilla, minkä jälkeen suoli24 tietäjä tietää, että siitä tolpasta saa ihan ongelmitta 32 A ulos. Koska wanha kaapelointi on poissa silmistä ja poissa suoli24 tietäjän mielestä.

        Samalla periaatteella patteriautouskikset vaahtoaa, miten voi tolpan vaihtaa latausasemaan hintaan 500 € ja sitten voi patteriauton ladata parissa tunnissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2088
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      155
      1616
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1204
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    Aihe