Tervehdys kaikille lukijoillemme ja oikein upeaa talvea! Elämme monin tavoin jännittäviä ja jopa outoja aikoja, mutta suurimmista huolista voi irtautua ainakin hetkeksi upouuden Siivet-lehden parissa! Vuoden 2022 ensimmäinen numero on monin tavoin merkittävä lehti: lehdellähän on esimerkiksi uusi päätoimittaja ja Siivet 1/2022 tuo muassaan myös uudistuneen visuaalisen ulkoasun ja taiton. Se on myös ensimmäinen Siivet HX-hankkeen päättymisen ja Suomen uuden monitoimihävittäjän valinnan jälkeen.
Numerossa 1/2022 on paljon tuhtia ja syvälle menevää asiaa ilmailusta ja Ilmavoimista, omista ja muiden, siviilisellaisesta ja sotilaallisesta. Tutustumme muun muassa suihkuliikennelentäjän arkipäivään Euroopan taivailla, Lahti-Vesivehmaan ilmailukeskuksen toimintaan ja koulutukseen, F-35A-hävittäjän valintaan Suomen uudeksi monitoimihävittäjäksi, Norjan ilmavoimien F-35A-siirtymään, Ruotsin Ilmavoimien uuteen koulutusjärjestelmään ja vuonna 1944 pudonneen Messerschmitt 109 G-6 -koneen historian kinkkiseen tutkimukseen samalla, kun konetta kunnostettiin takaisin lentokuntoiseksi.
Erityisen syvällistä ilmailuhistoriaa on tarjolla Ilmavoimien Iljushin IL-28 -koneista sekä Fairchild Model 24 -koneen paluusta Suomen sinitaivaille.
Siivet-kesto- tai vuositilaus on tuhti, kerosiininkatkuinen paketti pukinkonttiin. Reilusti yli 300 sivua tuoreita artikkeleita vuodessa naurettavan edulliseen 59,50 euron hintaan. Me toimituksessa emme tee lehteä rikastuaksemme, vaan rakkaudesta lajiin. Siksi Siivet on Suomen kovatasoisin ilmailulehti.
https://siivet.fi/tiedote/siivet-1-2022-ilmestynyt/
Siivet 1/2022 ilmestynyt
Anonyymi
0
103
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641021Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24661- 46648
- 9641
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14635Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558- 42550
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22548- 62546
- 61539
- 44531
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28421