Vartiuksessa mietitään jo evakkoon lähtöä. Televisio oli haastellut kyläläisiä.
Evakkoonlähössä
Anonyymi
889
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kylläpä oli hyvä vitsi näin loppuviikosta
Pohjois-suomen alueuutisissa
Ministeri Lehtomäki oli muistaakseni Vartiuksesta. Sai Putinilta Ystävyyden kunniamerkin😉
Olisin lähtenyt jo vuosia sitten, jos olisi ollut rahaa.
Minua on monesti moitittu ry....sävihasta. Nyt sille taitaa olla katetta.
Ryssäviha on vanhan kansan nimike pensasneuvostoliittolaisille. Itsekin olen ollut vähän niin ja näin koko ajatuksen kanssa.
Vartiuksesta ei lähde kukaan evakkoon, ei mistään muualtakaan tällä kertaa. Olen itse sota-ajan lapsia ja minun vanhempani joutuivat lähtemään äidin odotusaikana, koska minä olin kuulema tulossa tähän maailmaan hieman itkuisena tosin.
Minä en lähde jatkamaan suvun tapaa lähteä jonnekin jonkun kahelin alkaessa määrätä paikan kahvikupilleni. Siitä ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään, mutta en minäkään yksin näitä selkkkauksia pysty ratkaisemaan.
Aivan sanattomaksi tässä ei kuitenkaan voi jäädä. On tehtävä se mitä eteen tulee, ei kuitenkaan ketään mielistellen.
Ehkäpä tässä tulee nyt käymään niin, että ruplan sukellettua tulee vähemmän haettua tupakkia ja polttoainetta rajan toiselta puolen. Toisaalta sieltäkään ei taida tulla kovin moni käymään ilman viisumia, saati ilman rahaa.
Vartiuksesta ei siis lähdetä evakkoon.
Iltatoti Putinin kunniaksi, - ja vahva...
Sinulla taitaa olla olla iltatoti syystä tai toisesta ja aika useasti? Minä vain kittailen kaljaa täällä ja kiroilen tuota pihalla olevaa säiliöperäkärryä. On taas hana jäässä, vaikka Kerttu just lupasi lämpenevää säätä.