kopioilla tulee arvottomaksi ja vajaaksi
kellonajat
Anonyymi
19616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kelloaikojen juuttuminen tapahtui pari viikkoa sitten, kun pari keski-ikaista henkilöä käytti sovelluksia, jotka perin juurin hämmensivät vanhuksia.
Sukupolvien välinen kuilu paljastui.
Mutta homma korjaantui vuorokaudessa.
En tule antamaan selitystä asiassa.
Volodymyr Zelenskyi ja Vladimir Putin ovat pulassa. Liian luupaisia kumpikin.
a:n päälle kaksi pistettä, se puuttuu
Zelenskyi ja Putin, sopikaa riitanne. Ihmisuhreja ei korvaa mikään.
Kun ylläpito joskus on neuvoton, avuksi otetaan kello.
Lakisaadokset Absurdastaniasta astuvat voimaan kun ylläpidon työkaluvaatimukset ja sensuuri kohtaavat. Mielenkiintoista, Aiti Teresat varokoon, miksi eivät harrasta mitään riskaabelia, josta voisi (rangaista eli sanktioida).
Virkamiehen itsestäänselvä ylemmyydentunne voi paljastua äkillisenä kiukunpuuskana.
Maakuntakerroksilla sellaistakin näkee.
onko aika arvokkaampaa Rolexilla?
Eihän aikaa noin mitata. Yllättävä arvodegradeeraus.
Kellon pysayttelemisia lienee sattunut useampiakin matkan varrella.
Vihamielisyys kohdalleni kehittyi pikkusiskoni ja naapurin miniän lapsuusajan välisistä pikkutyttöjen kahnauksista.
Kopiot kuopiosta?
Tuskin. Se kello pysähtyi jo viime vuosituhannen puolella.
Löytyykö lisää kelloarvoituksia?
"Espoon vainottu" tuskin edes tietää missä päin Suomea hänen hiljaisella tulella keittämät "sammakonpoikaset", virtuaaliset tai todelliset, hikoilevat ja odottavat viestejä että missä palaa.
Aika paha, eiköhän ne siinä naapurissa oo lanilla mökkiki jo tiedos :)
Taidat metsästää viattomia?
Puuta heinää olinää, humpuuki turmiollisesti. Turmiolan Tommi?
Etelän veteliä ehdotettu... Tuleeko koppi?
Kuka se nyt olikaan joka pyysi apua farkkutaskujen syventämiseen, kun avaimet pursuilee ulos taskuista.