Miehelläni on edellisestä liitosta 5-vuotias poika, joka asuu meidän kanssamme. Kesällä on meille vauva tulossa. Olisi kiva kuulla kokemuksia, miten teillä perheen esikoinen vastaavassa tilanteessa on suhtautunut/sopeutunut asiaan?
Vauva tulossa
Hansu
2591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Myös tulossa kesällä vauva ja meillä kolme 5 vuotiasta.Mun kaksoset ja miehen poika!!
USkon että kaikki menee ihan ok,meillä kaksoset oottaa ihan hirveesti,varsinkin tyttö että jo pääsis hoitamaan.Miehen poika on kovin erilainen luonteeltaan,hänen vaikea ilmaista tunteitaan,mutta uskomme että hänellekin tekee hyvää päästä isoveljeksi.On ollut suvun ainut pieni ja hemmoteltu aika lailla,ennen meidän tuloa.Ollaan oltu 2,5 v yhdessä,melko tuore pari ollaan kyllä.
Tämän ikäiset jo ymmärtävät niin paljon,heidän kanssaan pystyy keskustelemaan ja heillä on muitakin tärkeitä asioita jo elämässään kuin vain äiti tai isä.ELi uskon kyllä että teilläkin menee ihan ok.Samalla tavoin voi sitä ihan ydinperheessä olla aluksi ongelmia,musta tuijotetaan liiaksi onko uus-vai ydinperhe kyseessä.Kaikki ovat yksilöitä.
Tsemppiä odotukseen sulle!!!
meillä asuu minun 7 v ja mieheni 7 v ja 11 v lapset. Yhteinen vauvamme syntyi reilu kuukausi sitten. Vanhemmat lapset ovat suhtautuneet pieneen siskoonsa hienosti. Olemme pyrkineet viettämään myös heidän kanssaan aikaamme vauvan kanssa ja ilman. he osallistuvat mielellään vauvanhoitoon. vanhin käy aina heti koulun jälkeen katsomassa vauvaa ja pitää sylissä paljon. minkäänlaista mustasukkaisuutta ei ole näkynyt. tosin ikääkin on jo lapsilla sen verran että ymmärtävät.
Kerran sanoivat(ei kuullostanut mitenkään syytökseltä), että vauvan kanssa vietetään nyt tosi paljon aikaa.. vastasin, että "totta, aivan kuten teidänkin kanssanne kun olitte vauvoja. vauvat kun eivät pärjää yksin, ilman hoitoa. sitten kun vauva kasvaa, tilanne taas tasoittuu. meidän tehtävä onkin aluksi hoitaa tosi paljon ja sitten opettaa teidät pikkuhiljaa pärjäämään omillanne siihen mennessä kunnes olette aikuisia."