Mondeo 2,0 farkku-96 pitää outoa kahisevaa/hankaavaa ääntä vasemmalle kaartaessa.Ääni kuuluu varsinkin silloin kun on esim.kakkosvaihde päällä ja moottori vähän jarruttaa.Ääni tulee oikealta puolelta.Mistä voisi johtua kun suoraa ajettaessa ei tuota rahinaa kuulu??Mistä voisin alkaa tuota vikaa etsimään???
Outoa rohinaa...
väpi
71358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pyöränlaakeri, siis oikean?
:-(
Auto oli Fordilla määräaikaishuollossa. Sovittiin, että samalla vaihdetaan jarrupalat. Asentaja otti jarrusatulat irti, koska palojen vaihto kävi näin kätevämmin. Satula pääsi kuitenkin kootessa pyöröhtämään niin, että aiemmin edessä ollut puoli tuli taakse. Tämän vuoksi jarruletkut teki ylimääräisen lenkin ja aina kääntyessä hankasi jarrulevyyn. Sisälle hankaus kuului rahinana ja ainoastaan pienellä vaihteella = hitaalla nopeudella. Onneksi huomasin, ennenkuin jarruletku kului puhki. Oli se huollon työnjohtaja vähän nolona kun kävin selvittelemässä asiaa.
Ei kait nuin voi tapahtua, ei edes meikäläiselle TI-tumpelolle! :-)
Tämäkin on mahdollista VAIN JA AINOASTAAN FIX OR REPAIR DAILY mulkku liikkeissä.
Tekevälle sattuu. Ihmettelin mistä rahina tulee mutkassa oikealle kääntyessä. No syynä oli väärinpäin asennettu oikeas puolen jarrusatula. Auto farmari Mondeo, kuten alkuperäisellä kysyjällä.
Vaihdatin juuri pyöränlaakerit, kun kuului tuollaista ääntä.
Ensin toisen, ja sitten kun se oli kunnossa, niin erotti äänen toisestakin...
Jos se kuuluu vain vedättäessä, niin luultavasti vetonivel. Laakeri valittaa kaarteessa vedosta riippumatta.