Nuorimmat meistä ovat 78 vuotiaita. Itse olen "vasta" parin kuukauden päästä 77 v., mutta kyllä on sota vaikuttanut elämääni ja vaikuttaa ihan loppuun asti.
OMAT SOTAAN LIITTYVÄT MUISTOT AKTIVOITUVAT - paljonko meitä sodan kokeneita vielä on?
11
659
Vastaukset
- Anonyymi
mitenkäs nykyään ?
- Anonyymi
Taitaapi olla hiljaista täällä? Itse olen pari vuosikymmentä nuorempi, ja sota vaikuttaa meihinkin.
Mummoni kyllä kertoi kuinka talvisodan aikana piti painautua työmatkalla lumihankeen, kun ryssän pommikoneita tuli taivaalle. Kyllähän nämä kertomukset periytyvät, ja "luottamus" imperialistiseen naapurivaltioon samoin. - Anonyymi
Tuntuu yhtä luotettavalta kuin sen naispoliitikon puheet, joka kertoi muistavansa pommisuojaan menon joulukuun alussa 1939. Mainittakoon, että tämä nainen on syntynyt syyskuussa 1939.
- Anonyymi
Hellanduudelis, kun joku tietää, mikä on totuus.
Kannattaisi lukea joku kirja muistamisesta.
Lapsuusmuistot ovat elämän aikana muuntuneet. Esimerkki.Tuntemani henkilö kertoi, että perhe/suku päätti koota kirjan lapsuuden jouluista. Kokosivat ja kokoontuivat yhdistämään muistojaan, Meni riitelyksi, kun jokainen muisti erilailla ja oli ainoa oikeassa oleva.
Traumamuistot. Kun tapahtuu kauheaa, usein selviytymiseen liittyy trauman eristäminen, paketoiminen koteloon ja sivuun siirtäminen. -Siellä paketissa säilyy paremmin alkuperäisenä.
Valemuistot.Ihminen kuvittelee ihan tarkkaan muistavansa jonkun asian, vaikka todistetusti sellaista ei olisi tapahtunut.-No kuka valehtelee, todistajat vai henkilö.???
Poliisin pulmat: kun tapahtunut liikkennerikkomus/onnettomuus ja poliisi kuulustelee silminnäkijöitä, jokainen kertoo erilailla, enemmän tai vähemmän.
- Anonyymi
Minun sotamuistoni. Lapsena kerroin, mitä muistin mm.siitä, että mentiin talon hillokellariin hälytyksen jälkeen. Minkälaista siellä oli pelätä. Varovainen ulos tulo. Käytiin tutkimassa minne pommeja oli pudonnut. -Jätän oman henkilökohtaisen osuuteni, roolini kertomatta.
Äiti oli ihmeissään. Kun minulle valkeni, että sota loppui v. 1944 ja minä olin syntynyt v. 1945. Väitin, että minulle valehdellaan. Lopulta löytyi neuvolakortti ja siinä syntymäaika. Jäin epäilemään, olisiko lapsia vaihdettu. Niin vahvoja sotamuistoni olivat.- Anonyymi
Sukupolvien yli kulkevat traumat. Niistä joutuivat suuret ikäluokat maksamaan ja koko seuraava sukupolvi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sukupolvien yli kulkevat traumat. Niistä joutuivat suuret ikäluokat maksamaan ja koko seuraava sukupolvi.
Aikuisena , muistiasioita opiskelleenakin olen ymmärtänyt, että lapsena perheen kertoessa sota-ajan tapahtumista, olen eläytynyt ja samaistunut niin, että on "tuntunut kuin itse olisin kokenut". Lapsella tosi ja mielikuvitus muutenkin sekaantuvat ( eipä silti, niin tuntuu käyvän aikuisillekin.)
Älkää ruvetko haastamaan sodan tunnemuistojen todellisuutta. Tunteet ovat tosia ja vaikuttavat.
- Anonyymi
Ne on jo varmaan kaikki kuollu, joka sodan on kokenu. Mä muistan yhen, joka opetti mulle kirvestaidon perusteet. Niin se oli sotaveteraani, mutta se oli vuosi 90, että siitä on aikaa. Ei niitä enää elossa oo. Paitsi joo. Onhan meillä euroopassakin sodittu. Mulla oli töissä kosovolainen, ja se kerto siitä sodasta ja serkku oli just kosovossa turvaamassa rauhaa. Ja ei ne Kosovalaiset pahaa suomen turvaajista tykänny. Ja nyt soditaan taas. Ja mun mielestä tää juttu pitäis räjäyttää kerralla. Nyt meillä on riski kymmenien vuosien sodasta, mutta jos pamautetaan kerralla, niin on vuodessa ohi. Vaikka siitä tulee kyllä sellanen palanu vyöhyke läpi euroopan. Muta ne jotkaa selvii hengissä, niin on parempi tulevaisuus jossakin lämpimässä etelässä.
- Anonyymi
Ne, jotka ovat olleet sotimassa ovat kuolleet, mutta heidän sota-aikana eläneitä lapsiaan on elossa eli nykyisiä vanhuksia.
- Anonyymi
Riihimäelläkin on sankarihaustausmaa. On yhteisiä muistotilanteita ja haudoilla käydään.
Sota-ajan lapset ja suuret ikäluokat, ja myöhemmätkin ovat eläneet perheissä ja suvuissa, joissa on rintamalla kuolleita ja vammautuneita.
Psyykkisesti kärsineet/vammautuneet on sivuutettu. Kaikki ovat joutuneet elämään muistot/traumat sisimmässään.
Nyt meidän vanhuksilla muutenkin vanhat asiat nousee mieleen, - Anonyymi
KARJALAN EVAKOT - UKRAINAN PAKOLAISET
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222