Uusi topikki aiheesta lukkoonlyödyt käsitteet Gaudiya Vaishnavismissa, yksilölle asetetut rajat itsensä toteuttamisessa.
### Semioottisesta lukkoonlyönnistä oli siis kysymys ja se tarkoittaa sitä, että käsitteiden merkityssisällöt on jo etukäteen tiukasti määrätty, ne eivät ole enää neuvoteltavissa, esimerkiksi - teologiasta sitten lähtee myös käytännön sovellus. ###
Jos haluaisit antaa esimerkkejä tällaisista käsitteistä, niin saataisiin tämä hieman käytännönläheisemmäksi. Eli minkälaisia käsitteitä ajattelet, joita ei oltaisi lukkoonlyöty ja joiden tulisi olla neuvoteltavissa ja eri tavoin sovellettavissa?
### Semioottisesta lukkoonlyönnistä oli siis kysymys ja se tarkoittaa sitä, että käsitteiden merkityssisällöt on jo etukäteen tiukasti määrätty, ne eivät ole enää neuvoteltavissa, esimerkiksi - teologiasta sitten lähtee myös käytännön sovellus. ###
Jos haluaisit antaa esimerkkejä tällaisista käsitteistä, niin saataisiin tämä hieman käytännönläheisemmäksi. Eli minkälaisia käsitteitä ajattelet, joita ei oltaisi lukkoonlyöty ja joiden tulisi olla neuvoteltavissa ja eri tavoin sovellettavissa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
### Miten näet luovuuden mahdollisuuden tuossa traditiossa? Onko se kuin kristillisessä ortodoksiassa vaikkapa ikoninmaalaus, joka on tarkoin säänneltyä ja maalari ehkä toteuttaa itseään lähinnä mahdollisesti saamalla itse valita kuvattavan aiheen (tarkoin rajatusta joukosta)? Millaista luovuutta on suotava käyttää ja toteuttaa? ###
Onhan näitä tapoja harjoittaa bhaktia vaikka kuinka. Ensinnäkin, sanotaanhan että näitä eri bhaktin osa-alueita (jos nyt sitten 64 pääasiallista, tai kuinka monta tahansa) tulisi omien taipumustensa mukaisesti toteuttaa.
Tämän lisäksi, kyllähän nuo kaikki tarjoavat ihan jo oman luonteensa puolesta tilaa yksilölliselle ilmaisulle. Musiikin alalta löytyy runsaasti eri tyylejä (Bengalin kirtan, Vrajan kirtan, raagat...), erilaisia instrumentteja ja eri runoilijoiden erisävytteisiä lauluja, ja miksei vaikka omia runojasikin.
Kirjoitusten tutkiskelun ja niin edelleen alalta kirjallisuutta löytyy myös valtavan moneen lähtöön. Meditaation maailmaan on tarjolla varsin mittava repertuaari Radhan ja Krishnan toimia, niiden lomassa lukematon määrä erilaisia palveluksia joita itse kukin voi oman viehtymyksensä mukaan tehdä. Alttaripalvonnassa tietty julkisissa temppeleissä on tarkemmat protokollat, mutta kotioloissa toteuttamisen varaa jää juuri niin paljon kun sydän suo ja järki antaa periksi.
Eli kyllä saa toki itseään toteuttaa. Tietenkin aina löytyy myös ihmisiä, jotka nuijivat pöytään tiukkaa protokollaa. Sellaisten ihmisten kanssa ei välttämättä tarvitse kauheasti viettää aikaansa, etteivät nämä suotta häiriintyisi luovuuden puuskistasi.
Kiitos vastauksestasi.
Valmiit asetelmat siis vain odottavat tulijaa, sinne vain mennään ja niistä valitaan? Hmm. Tässä nyt on se ydinkohta. Tätä minä en oikein ymmärrä. Mutta sitä voi toki lähestyä uudesta kulmasta. Kun tuntee kulttuurin erilaiset tavat ilmaista itseään, voi oppia paremmin ilmaisemaan itseään niin, että tulee ymmärretyksi. Vai? Menettämättä niitä omia preferointejaan (etusijalle asettamisiaan, toiveitaan). Mutta miksi meidän nyt pitäisi Bengaliin lähteä? Ihanko tosissasi sitä tarkoitat? Tai näkyvän Vrajan alueelle? Miksi ihmeessä?
(Tässä kohtaa voi kyllä tehdä eksperimentin eli kokeen ja astua ruuhka-aikaan Manskulle ja katsoa, mitä sen kaiken keskellä tällaisten asioiden pohdiskelu itsessä synnyttää. Saman voi tehdä kaupunkikulttuurien keskuksissa kautta maailman, mitä hurjempaa menoa sen parempi, mutta ehkä kuitenkin vailla valmiita ennakkokäsityksiä tai vastakkainasetteluja. Niin vaikuttaisi olevan paras. Tuottaako se iloa, mitenkään? Antaako se jotain uutta? Minä sanoisin, että kokemuksesta tulee jotenkin huomattavasti miellyttävämpi kuin se olisi ilman tätä ulottuvuutta. En kuitenkaan sitä pakenisi, koska juuri siinä on hedelmällinen kohta, niiden kahden rajapinnassa tai miten sen nyt kuvaisi...)
Kuten tuossa jo sanoinkin, niin vailla minkään näköistä viitekehystä varsin hankalaahan tuo olisi. Siinä heräisi sitten kysymys, että miksi Krishnaa yleensäkään, tai miksi uskontoa, tai miksi ylipäätänsä mitään. Jos emme minkäänlaiseen olemassaolevaan viitekehykseen nojaa.
### Mutta miksi meidän nyt pitäisi Bengaliin lähteä? Ihanko tosissasi sitä tarkoitat? Tai näkyvän Vrajan alueelle? Miksi ihmeessä? ###
Pyhiinvaellukseksi tuota kutsutaan, tradition juurien etsimistä, Krishnan asuinpaikassa käymistä. Käsittääkseni aika yleinen ilmiö kautta maailman uskontojen, joissa jotain pyhää ja vanhaa tunnistetaan sen geograafinen sijainti tietäen.
Mutta nyt en tuota Manskun ruuhka-aika-analogiaa kyllä ihan seurannut sujuvasti.
Ei tässä ja nyt paikalla juuri nyt, vaan "haahuilemassa" jossain Intiassa, sekin on yksi huolenaihe. Uskonnot ovat eskapistisia, siinä toinen, todellisuuspakoa.
Ei muuten tarkoita, etten rentoutuksen tarvetta osaisi arvostaa.
Siihen viittasin ja sitä Mansku-esimerkilläni tarkoitin (samoinkuin kysymyksilläni "Miksi Bengaliin? Miksi Intiaan?). Useinhan jokin ruuhka lähinnä nähdään ja koetaan "helvetillisenä". Mutta ainakin minulle kysymys on omasta näkökulmasta. En tiedä sinusta, mutta minun samkirtan-kokemukseni ovat olleet juuri tuollaisia, ja nyt jos sallit ilmauksen, ekstaattisia. Vaikka vallan ihan siinä filosofian tuntemassa merkityksessä, mikä stasis/ekstasis -käsitteille annetaan. Eikä siinä kaikki, vaan siinä meditaatiossa on jokin aivan erityinen sulomaku, ei mikään tyhjyys tai yksilöttömyys tai persoonattomuus... Mutta siinäkin voi ikäänkuin tulla itse aktiivisemmaksi ja laajemmin ajattelevaksi, jos nyt nopein siveltimenvedoin sitä kokemustani hahmottelisin. gaborone toisaalla puhui (hillittömän hauskasti!) Krishna-traditiosta ei minään rakastumisen vaan ihastumisen uskontona. Noissa kokemuksissa ne molemmat ikäänkuin yhdistyvät. Mutta menee nyt turhan esoteeriseksi. Minä tosin en koskaan niinsanotusti palanutkaan loppuun samkirtan-yajnan suhteen. Kai minulla sitten jokin hullu usko on siellä, yhä edelleen, vahvempana kuin koskaan itseasiassa...
Mikä ei merkitse minkään muun elämään liittyvän "tässä-ja-nyt"-nykyhetken kumoamista mitenkään. Tuollainen kokemuksellisuus nyt vaan sattuu olemaan se eräänlainen digit siinä nollasarjan edessä, niinsanoakseni. Siinä on jotain niin pelotonta ja suurta rakkautta, ei sitä muuten osaa kuvata, ykskaks yllättäen.
Miksi Vrajaan? Ei suinkaan ruuhkaa etsimään, tai väen tungosta.
Uppoutumaan pyhän paikan ilmapiiriin. Kiertämään Krishnan leikkien paikkoja. Muistelemaan näitä leikkejä. Viettämään aikaa sadhujen kanssa, sieltä heitä löydämme melko lailla kirjavamman valikoiman kun kotosuomen raiteilta, ja usein huomattavassa määrin asiaansa omistautuneina.
Yhtä lailla siellä ollaan paikalla juuri tässä ja nyt kuin täälläkin, ei haahuilemassa. Jollei sitten elämän uskonnollisia tavoitteita nähdä lähtökohtaisesti haahuiluna.
Eskapistisia uskonnot? Toki tietyssä mielessä eskapistisia ovat kaikki maailmankatsomukset, jotka näkevät elämää kokemamme maailman tuolla puolen, ja jotka asettavat arvoa yksilön identiteetille arkielämän tuolla puolen. Sehän on kaikki poistumista arkielämän kiemuroista.
Kiitos kiinnostavasta uudesta keskustelusta. Kirjautuneiden jäsenten avaamien keskusteluiden pääotsikot ovat mukavasti tummennettuja ja jotenkin aina tehokkaamman näköisiä.
Aluksi haluan sanoa jotain kirjoitukseni poleemisesta sävystä. Tarkoitus on suorittaa pieni myllerrys (vaikkapa vallan vain aivomyrsky), jotta mahdollisesti esiinnousisi niitä todellisia ja syvimpiä huolenaiheita, jos niitä nyt sattuisi näissä kysymyksissä olemaan. Tavoite? Ymmärryksen lisääminen ilmiöstä nimeltään Raganuga-bhakti. Kyllä minua ainakin se kiinnostaa. Mitäs mieltä muut ovat?
Käsitejärjestelmään viittaan ja kielenkäyttöön, siis. Mutta en ollut siis ehdottamassa mitään neuvotteluja, jos ne eivät perinteeseen kuulu. Minun puolestani kaikki saa olla niin lukittua, tarkkaa, säänneltyä ja tiukkaa kuin olla saattaa, se ei ole mitenkään pois minulta tai minun onnestani!
No. Periaatteessa tästähän kaikessa keskustelussa pitkälti on tähän saakka ollut kysymys: on yksi tietäjä (tai kaksi, lähtökohdiltaan samoista piireistä, mutta sittemmin eriytyen), joka tietää miten kaikki on ja tulee olla, että kaikki toimii. Hindulaisuudessakin on se Korkein mahdollinen vaihtoehto. Koska niin on paras. Saa toki itsekin säveltää, mutta se ei ole niin hyvä kuin korkein standardi. Mikä siis tarkkaan tiedetään (vaikkapa nyt tämä Raganuga-bhakti). On olemassa absoluuttinen totuus ja jos fiksu on, sen mukaan toimii ja oikeassa ohjauksessa, että pysyy sen mukaan toimimisessa.
Selviääkö yhtään,mitä siis tavoittelen? Länsimaisen ajattelun ja itämaisen, tässä (ortodoksivaishnava)hindulaisen ajattelun kohtaamispistettä tavoittelen. Sitäkin, että oikeastaan uskonto ei ole enää mikään kiinnostava juttu tavalliselle korkeastikoulutetulle länsimaiselle ihmiselle. Järjestäytyneessä mielessä. On toki niitä rohkelikkoja, jotka harrastelevat mielensä mukaan uushenkisyyttä, jota näissä keskusteluissa on kutsuttu newageksi. Minä ymmärrän sen eheyttävän arvon vallan hyvin, sillä kulttuurissamme on tietty nälkä ymmärtää elämän ilmiöitä laajemmin (kun sellaiset tutkimukset on tiukkaan rajattu kampusten ulkopuolelle jo aikoja sitten, okkultismina tai minä liekin sitten).On paljon kiinnostavampaa kouluttautua pitkälle, saada hyvä työpaikka, hyvä omistusasunto, hyvä parisuhde, lemmikkejä, mahdollisesti jopa lapsia - jopa paljon lapsia. Ystäviä. Jännittäviä harrastuksia. Pukeutumissuunnittelua, sisustusta. Ruokaa ja viinejä. Ulkomaanmatkoja. Perinteitä juhlien aikaan ja mielellään niin, että jumalaa ei niihin turhaan sotketa. Miksi? Koska se on tarpeetonta. Kirkot on kauniita ja niissä on kiva käydä välillä, mutta museotkin käyvät. Esineiden historia, taulut. Jos henkisen huollon tarvetta vakavammassa mielessä on, sitä varten on psykologeja.
Ettäkö nämä ihmiset sitten noinvaan ovat pimeitä? Niinkö ajattelit heille sanoa, että nyt totuuden lamppu loistaa ja sielusi pelastuu, kun vain Raganuga-bhaktia harjoitat? Nythän ei siis sitten ollakaan enää minkään pienen lahkon piirissä, ilmeisesti ja aiemmin sanotusta päätellen, vaan tämä on jo valtavirtaa opetuksen kannalta.
Karman laki. Se on tehokas kannustin henkiselle elämälle antautumiselle. Mutta henkinen elämäkin. Oikea edistys lopultakin löytyy vain aikalailla yhdestä paikasta ja yhdeltä alueelta. Koska se on ikivanhaa. Mitenniin kaikki ikivanha olisi tae jonkun paremmuudelle? Emmehän voi mitenkään lähteä siitä, että nyt vaan kaikki Intiaan gurua etsimään...
Vai voimmeko? Pitäisikö? Miksi pitäisi?Koko kysymyksenasettelu enää millään hedelmällisellä tai mielekkäällä tavalla käy mahdottomaksi. Kaikki on jo ennaltatiedettyä, päätettyä. "Tuo nyt johtuu siitä-ja siitä kokemuksesta", "Tuo on nyt merkki siitä ja siitä kehityksestä", "Tuo nyt tarkoittaa, että se ei oikein tiedä vielä mitään", tai mitä kulloinkin nyt esiin nousee. Miksi yksilö itse ei voisi vastata merkityksenannoistaan omaa elämäänsä koskien aivan itse? Miksi viet voimavarat, jotka meillä jokaisella on valtaisat, yksilöltä jonnekin ulkopuoliseen ohjaukseen? Miksi kenenkään tulisi antaa elämänsä valtakirjaa kenellekään toiselle?
Tästä nyt on kysymys. On toki eri asia tutkia traditioita, saada niistä jotain hauskaa itselleen, innoitusta ja muuta. Mutta että elämä olisi vain löytöretki, jo valmiin etsimistä ja löytämistä, vailla luomisvoimaa - sitä minun on vaikea, hyvin vaikea nähdä. Eikä varmaan tarvitsekaan. Mutta tästä nyt on kysymys.
Mutta ihan rauhassa. Kyllä nämä kysymykset aikanaan sopivalla tavalla tämän keskustleun yhteydessä avautuvat. Minäkin voin vielä tarkentaa, ehkä käyttäen tähän foorumiin tuotettuja tekstejä aineistona. Palataan siihen sitten.
Mutta yleisesti ottaen, tästä on siis minun osaltani kysymys. Jos teillä ei ole tapana neuvotella tai keskustella, se ei ole teillä tapana. Käsitteenmäärittely ja selvennös on usein lähtökohta, ei päämäärä, keskustelulle ja väittelylle. Tavoitteena noin yleisesti keskustelussa on parhaimmillaan - minun mielestäni - jonkin uuden näkökulman saaminen, vastavuoroisesti.
Muuten en näe mitään mieltä keskustelussa.
Syy siihen, miksi kysyin esimerkkejä ajatuksista joita haluaisit lukoista avata ja toteuttaa, on ymmärrykseni siitä, että varsin monet niistä ovat kuitenkin ihan sellaisenaankin aika universaaleja aatteita.
Eli tuon silmällä pitäen, jos haluaisit antaa esimerkkejä jostakin, joka rajoittaa mielestäsi tarpeettomasti, niin tästä olisi helpompi dialogia jatkaa.
### Tästä nyt on kysymys. On toki eri asia tutkia traditioita, saada niistä jotain hauskaa itselleen, innoitusta ja muuta. Mutta että elämä olisi vain löytöretki, jo valmiin etsimistä ja löytämistä, vailla luomisvoimaa - sitä minun on vaikea, hyvin vaikea nähdä. Eikä varmaan tarvitsekaan. Mutta tästä nyt on kysymys. ###
Ei kai olemassaolevan viitekehyksen hyödyntäminen luomisvoimaasi pois riistä? Harva taiteilija, mystikko, muusikko tai kukaan muukaan luovan alan edustaja tässä maailmassa on ihan ilman viitekehystä liikkeelle lähtenyt.
### Saa toki itsekin säveltää, mutta se ei ole niin hyvä kuin korkein standardi. Mikä siis tarkkaan tiedetään (vaikkapa nyt tämä Raganuga-bhakti). On olemassa absoluuttinen totuus ja jos fiksu on, sen mukaan toimii ja oikeassa ohjauksessa, että pysyy sen mukaan toimimisessa. ###
Kokemusperäistähän tuo pitkälle on. Katso vaikuttaako tietty viitekehys hyödylliseltä, jos ei niin onhan noita muitakin vaikka muille tarjota. Harvemmin tätä missiona nähdään, joka sielulle sama juttu siististi paketoituna. Lukemattomien kokemuksien mukaisesti löytyy lukemattomia yksilöitä erilaisine valmiuksineen erilaisiin asioihin.
Yksi huolenaihe voisikin olla epäilys siitä, että kaikki on annettua ja annettuna hyväksyttävää (filosofisessa keskustelussa toisinaan käytetty käsite, tuo annettu). On kysymys vain siitä, että menee ja löytää ja sitten se on siinä. Viisaat kertovat sitten, mikä on löydöksesi merkitys.
Lähtötasolla, miksikäs ei. Mutta sitten...
Minun ongelmani on, että en näe tuossa ongelmaa muun kuin keskustelun kannalta, ehkä. Kukapa nyt tuohon mitään sanoisi tai lisäisi. Jos joku sanoo, että näin asiat ovat, niin sitten ne sen mielestä ovat niin. Muuten mennään pakkokäännytykseen (vänkäämään, että miksi sinä noin uskot ja minusta sinun uskosi on tyhmää). Voidaan kai vain kysyä, että mitä sinun traditiosi opettaa tästä ja tästä.
Että sellaista semioottista lukkoonlyömistä.
Mutta oikeastaan, uuden entistä hienovaraisemman kielen opiskelusta on varmastikin jollain tasolla kysymys. Minä itse luotan siihen, että sisällöt ovat sitä itseilmaisua, kunhan taito on riittävän kehittynyttä ja "hallussa" (niinkuin nyt taiteessa ylipäätään - taidon kehittäminen toisaalta ja sen oman näkökulman kehittäminen sekä luominen toisaalta niin taiteellisessa koulutuksessa musiikin, kuva- js sanataiteen alalla, kuin itseasiassa myös taiteellisen tutkimuksen ja tieteellisen taiteentutkimuksenkin saralla).
Muuten ainakaan tämä lalita ei pidä sitä sanatana-dharman hankkeeseensa kuuluvana... :)!
### Mutta oikeastaan, uuden entistä hienovaraisemman kielen opiskelusta on varmastikin jollain tasolla kysymys. Minä itse luotan siihen, että sisällöt ovat sitä itseilmaisua, kunhan taito on riittävän kehittynyttä ja "hallussa". ###
Mutta eikö kuitenkin sujuvalle itseilmaisulle ole edellytyksiä? On olemassa tietty runko, josta lähdetään liikkeelle, joka sisäistetään, ja jonka pohjalta ilmaistaan luovasti itseään, eikö vain? Vaikka tämä viitekehys siirtyykin "spontaanin" ilmaisun saapuessa taka-alalle, ei sitä luovuuden puuskassa eliminoida, vaan sille rakennetaan.
### Yksi huolenaihe voisikin olla epäilys siitä, että kaikki on annettua ja annettuna hyväksyttävää (filosofisessa keskustelussa toisinaan käytetty käsite, tuo annettu). On kysymys vain siitä, että menee ja löytää ja sitten se on siinä. Viisaat kertovat sitten, mikä on löydöksesi merkitys. ###
Eiköhän tuo löydöksen merkitys tule ihan itsestäänselväksi sen löydettäessä ilman että siihen sen suuremmin kommentaareja laaditaan.
Smaranan eli Krishnan muistelun maailmahan on täynnä löytämistä. Kokonainen maailma, Vraja, Krishnan maailma. Siellä, mielessäsi ja sydämessäsi, ei kukaan tule sinua sen enempiä tarkkailemaan. Itse tulet kokemuksesi löytämään, eikä niitä kukaan ulkoakäsin pääse edes kommentoimaan ellet sitten itse niistä lavertele.
Uuden entistä hienovaraisen kielen opiskelu oli kyllä ihan aito oivallus minulta. Siihen en kaipaa kommentteja oman kokemukseni osalta. Mutta sinulla varmaan on jokin oivallus itseltäsi, omalta osaltasi? Puhutko passiivissa ja yleisellä tasolla seuraavassa:
--- Siellä, mielessäsi ja sydämessäsi, ei kukaan tule sinua sen enempiä tarkkailemaan. Itse tulet kokemuksesi löytämään, eikä niitä kukaan ulkoakäsin pääse edes kommentoimaan ellet sitten itse niistä lavertele. ---
Kiitos kun nyt luvanvaraisesti voin todeta kokeneeni sen mitä olen kokenut. Vai miten tarkoitit?
--- Siellä, mielessäsi ja sydämessäsi, ei kukaan tule sinua sen enempiä tarkkailemaan. Itse tulet kokemuksesi löytämään, eikä niitä kukaan ulkoakäsin pääse edes kommentoimaan ellet sitten itse niistä lavertele. ---
### Kiitos kun nyt luvanvaraisesti voin todeta kokeneeni sen mitä olen kokenut. Vai miten tarkoitit? ###
Enpä nyt ollut sinulle lupaa antamassa. Aika syvälle on tainnut juurtua tämä kurin ja nuhteen joka askelella odottaminen?
Totesin tuon lainaamasi katkelman ihan vastauksena ajatukseesi siitä, että kaikki on annettua, ja että muut kertovat löytösi merkityksen.
Katsos, mehän ihmiset olemme varsin eläväisiä olentoja :)! Se traditio mihin synnyin, on siis myös tavallaan varsin eksoottinen ja mystinen, ja se elää yhä minussa vahvaa omaa elämäänsä. En nyt taida ymmärtää vieläkään, mitä tarkoitat ja kenelle puhut ja mitä ennakko-oletuksia sinulla mahdollisesti on tässä kommunikaatiomme välissä. Minullakin kyllä niitä saattaa olla, tiedostamattomia jotakin. Vaan eipä hätiä mitiä.
Minä kunnioitan omia päätöksiäni. Ne eivät ole kiveenkirjoitettuja, olen kai sen jo luullakseni useaan otteeseen maininnut. Mutta ne ovat arvokkaita. Ne ovat minulle elämäni rikkaus ja rikaste (vrt. assets). Esimerkiksi. Jotain mainitakseni. Muunmuassa sitä on keskustelevuus , annetaan keskustelijoiden kunkin itse määritellä oman elämänsä käsitesisällöt oman ymmärryksensä ja kokemuksensa pohjalta; keskustelevuus on mahdollisesti myös sitä, ettei oleteta toisestakaan mitään äärimmäistä ja ehdotonta. Sattui vain silmään eräs tekstisi kohta,siis. Minä vain lainasin tekstiäsi ja osoitin, mitä se minussa synnytti. Kyllä se minusta hieman patronisoivalta kuulosti. Mutta. Arvostakaamme erilaisia kokemuksiamme ja luottakaamme omiin päätöksiimme (että ne kunakin elämän hetkenä ovat parhaita mahdollisia senhetkisen ymmärryksen mukaan), ja siten, uskaltakaamme elää. Ettei tarvitsisi pelätä elämää, kun voi "tehdä väärin".
Tätäkö tarkoitit vai onko tämä vain minun oma käsitykseni? Mitä sinä mahdoit tarkoittaa?
Tässä taas on yksi syy keskustelulle: oppia ymmärtämään eri näkökulmia ja arvostamaan erilaisia lähestymistapoja, no, tässä kontekstissa varmaan hindulaiseen hurskauteen, mutta laajemmin ehkä myös elämään ylipäätään.
Keskustelu jatkukoon, minun puolestani!
Tämä on tätä kirjallisen kommunikaation autuutta. Toinen lukee ensimmäisen viestin toisella tavalla ja vastaa, ensimmäinen lukee toisen tulkinneen kolmannella tavalla vaikka tulkitsikin toisella tavalla, ja vastaa; tähän toinen vastaa ajatellen ensimmäisen tulkinneen ensimmäisen neljännellä tapaa, ja niin edespäin.
Me ihmiset kun olemme autuaan moniulotteisia, sehän tässä ikäänkuin se hauskuus on... :)!
Merry Ekadashi Vrata!
### Sitäkin, että oikeastaan uskonto ei ole enää mikään kiinnostava juttu tavalliselle korkeastikoulutetulle länsimaiselle ihmiselle. Järjestäytyneessä mielessä. ###
Haluatko tästä kertoa lisää? Lähinnä, että mihin ajatus perustuu, omiin kokemuksiisiko, vai onko niiden lisäksi kenties tilastoja toteamuksesi taustalla?
### On paljon kiinnostavampaa kouluttautua pitkälle, saada hyvä työpaikka, hyvä omistusasunto, hyvä parisuhde, lemmikkejä, mahdollisesti jopa lapsia - jopa paljon lapsia. Ystäviä. Jännittäviä harrastuksia. Pukeutumissuunnittelua, sisustusta. Ruokaa ja viinejä. Ulkomaanmatkoja. Perinteitä juhlien aikaan ja mielellään niin, että jumalaa ei niihin turhaan sotketa. Miksi? Koska se on tarpeetonta. Kirkot on kauniita ja niissä on kiva käydä välillä, mutta museotkin käyvät. ###
Ihan näin lähtökohtaisesti, koetko, että nämä sammuttavat ihmissielun perukoilla olevan janon ymmärrykseen katoavaisen maailman tuolla puolen olevasta, kuoleman jälkeisestä ja niin edelleen?
Useinhan on niin, että juuri tämän tilapäisen onnen tavoittelun aatteen toimivuuden rapistessa elämän realiteettien edessä ihmiset uskontoa ja niin edespäin etsivät, syventääkseen omaa ymmärrystään olevasta ja sielulleen rauhaa etsiäkseen.
Eikö?
Hyvää keskiyötä, Madhava!
Kontrastoin eräänlaisia paralleeleja todellisuuksia mahdollisuuksineen (siis ajatellen ensin erilaisia todellisuuksia yhdensuuntaisina, erillisinä todellisuuksina ja sitten etsien hedelmällisintä vastakkainasettelun tai kohtaamisen kulmaa). Noissa nimenomaisissa tekstikohdissa asettelin näytille eräänlaista toista todellisuutta, siis, jos ns. henkisen oivalluksen harjoittamisen todellisuutta ajatellaan (henkisen oivaltamisen todellisuuksia niitäkin on tosin myriaadeja mahdollisia) havaintojeni pohjalta lähinnä, tai siis ylipäätään *tietyin ehdoin rajattua todellisuutta* (no ehkä ontologisia kysymyksiä sitten, selkeitä todellisuusolettamia, olemassaolo-olettamia).
Minulle sinänsä selkeä ja yksinkertainen asia, mutta sinun kysymykseesi on jotenkin hankala vastata. Toivottavasti edes jotenkin osasin vastata.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka noin elämäänsä ovat rakentaneet ja ihmetellyt, että kuinka siinäkin on oma vahva tasapainonsa. Sehän on varsin selkeää rakenteeltaan. Minulla ei ole tarvetta maalailla kauhukuvaa, mutta ihmettelyä se hauskalla tavalla herättää (ovat omat elämänvalintani melkoisen erilaisia yhtäältä, vaikka niissä yhtymäkohtia mainittuihin olisikin toisaalta.) On ehkä todettava tässä, että ymmärrän myös sitä elämäntapaa. Sehän on täynnä omanlaisiaan nautintoja, jotka eivät kyllä minulta ole mitenkään pois.
Olen tullut pohtineeksi, hmm, sakraalia tilaa eräässä täsmällisessä tiedekontekstissa ja aivan erityisesti erään metodologisen (kehitys)työn kannalta. Olen saanut siitä paljon, käsittämättömän paljon iloa. Mutta tämä ei ole varmaankaan oikea foorumi sen työn esittelemiseen laajemmalti.
Pitäisi oikeastaan lukea uudestaan se viestiketju kunnolla ja katsoa, mitä tarkemmin sanoin ja miten sen voisi toisin ilmaista ja avata.
Minusta on aina ollut hassu sellainen ajatus, että tiettyihin henkisiin oivalluksiin ikäänkuin pakotetaan. "Kaikki päättyy kuitenkin kärsimykseen ja kuolemaan, joten ota turvaa Jumalasta kun vielä voit". Toisaalta kai, eräänlainen kriisiytyminen kuuluu elämänkulkuun yhdessä mielessä. Tuskakin kuuluu elämään, mutta se on passion, yhtäältä. Eräänlaista transfiguraatiota, minun ymmärrykseni mukaan. Kärsimys? Ihmisen oma suhtautumistapa ja valinta, miten siihen tuskaan suhtautuu (jos menee liian vaikeaksi, johtunee siitä, että en ehkä ymmärrä kysymystäsi)
Mind to rephrase your question, maybe?
No. Tiedän olevani hemmoteltu monella tapaa, mutta olen kyllä myös aktiivisesti työstänyt asioita elämässäni. Tehnyt paljon, todella paljon ihan työtä, mittasipa sitä sitten millä mittarilla tahansa.
En osaa sitä sanoa sen kummemmin. Pitää katsoa se sanottu omassa keskusteluyhteydessään. Luen sen vielä uudestaan, mutta tässä on tuon sinun kirjoituksesi ja puheenvuorosi pohjalta se välittömin. Minusta siis tuo mihin viittaan on eräällä tavoin eksoottista, minä usein pysähdyn hämmästyksestä häkeltyen sellaisten kysymysten äärelle. Se nyt ainakin saa katsomaan uusin silmin montaa asiaa. Minä siis totean, mutta ei minulla ole sellaista "aivan kamalaa, materialistista, helvetillistä" tai muutakaan sanottavaa. Siis ihan loppujen lopuksi. Se on eksoottista sillä tavoin, että on toisaalta kaukaista, toisaalta ihan jännää. Mutta ei se kyllä itselleni sellaisenaan riitä, vaikken niitä vastaankaan mitenkään osaa olla.
Vastasinkohan yhtään...? Pitäisi ymmärtää ehkä paremmin, miksi kysyt. Mitähän siinä oli, joka sai sinut tarttumaan esittämiini ajatuksiin tai mikä oli epäselvää, tarkalleen?
Olenkin näköjään jo alussa sanonut jotain keskeistä ja avaimia antavaa:
--- Aluksi haluan sanoa jotain kirjoitukseni poleemisesta sävystä. Tarkoitus on suorittaa pieni myllerrys (vaikkapa vallan vain aivomyrsky), jotta mahdollisesti esiinnousisi niitä todellisia ja syvimpiä huolenaiheita, jos niitä nyt sattuisi näissä kysymyksissä olemaan. Tavoite? Ymmärryksen lisääminen ilmiöstä nimeltään Raganuga-bhakti. Kyllä minua ainakin se kiinnostaa. Mitäs mieltä muut ovat? ---
Tuohon sitten voi lisävalaistusta saada viestistäni, jonka lähetin siis noin tunti sitten eli 00:18. Huolenaiheet voisivat olla niitä uusia keskusteltavia kohtia, jos halutaan. Sen mukaan tietysti, mikä nyt on kiinnostavaa kustakin.Minulla itselläni on tarkoituksena vain ymmärtää mahdollisia uusia näkökulmia, mutta esimerkiksi itseeni kohdistuvat konvertiointentiot tai -kohdennukset eivät ehkä ole se hedelmällisin lähtökohta (koska se nyt ei ole itsestäni kovin kiinnostavaa). Mutta toki, jos niistä halutaan keskustella ja se muista on kiinnostavaaa, ei se jälleen kerran ole mitenkään minulta "pois". Keskusteluthan ovat vapaaehtoisia, kukin todennäköisesti jo muutenkin joutuu säätelemään osallistumistaan muiden töiden ohella.
OK? Selvitän mielelläni lisää tarvittaessa.