kellään samaa tunnetta?
seurustelin erään pojan kanssa 4kk.hän oli ensimmäinen ketä rakastin oikeasti.aikaisempiakin suihteita on ollut muutama mutta silloin olen vain luullut rakastavani.
nyt poika jätti minut 2kk sitten koska ei rakastanut enään.
itsekkin olisin halunnut jo aikaisemmin eroa vaikka kuinka rakastin sillä poika teoillaan satutti minua.en kuitenkaan eronnut ja olin tavallaan kiitollinen pojalle että hän jätti minut.
kuitenkin tämä on minulle vaikeaa tuosta huolimatta.
moni aikuinen on sanonut minulle että näin on parempi ja löydän parempiakin jotka oikeasti välittävät.
nyt kun olen luullut taas ihastuvani tunne onkin mennyt ohi päivässä ja olen taas hoksannut että välitän tästä entisestäni paljon edelleenkin.en uskalla enää uuteen suhteeseen.tiedän että ei saisi ajatella pahinta mutta en voi sille mitään että ajattelen että jos toinen laittaa poikki niin miltä toisesta tuntuu sillä tiedän sen nyt itse.
tiedän myös että minun pitää antaa itselleni aikaa päästä yli.koko ajan yritän.kuitenki joka päivä hoksaan että taas ajattelen entistäni.
en osaa puhua tästä kenellekkään sillä en luota ihmisiin.en perheeseeni enkä ystäviini niin paljon että voisin kertoa.ja olen kaiken lisäksi ollut masentunut jo syksystä asti.käyn psykologilla ja tiedän että hän haluaa auttaa mutta meno sinne ahdistaa aina enkä halua kertoa mitään.teeskentelen kaikille aina että kaikki on hyvin.
tulipa taas tekstiä mutta saipa jonnekkin taas vähän purettua.tämmöstä tämä on.en uskalla kenellekkään tutulleni puhua vaan puran aina näitä tänne.
kiitos jos joku jaksoi lukea ja vittuilut pois.täsä on jo ihan liikaa kestämistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten jo sanoinkin otsikossa, käy kaikki asiat selviksi itsellesi. Uppoudu ihan rauhassa miettimään entisen suhteen hyviä ja huonoja puolia ja mieti ihan rehellisesti, mitä hyötyä suhteen loppumisesta ole. Mieti, mitä tahdot tulevalta suhteelta realisesti ajateltuna. Käyt kaiken niin tarkasti läpi, ettei mikään jää varmasti huomaamatta. Ja kun huomaat taas ajattelevasi entistäsi, mietit vain, miten hyvä on olla näin eikä suhteessa, kuten itse olin tuolta tekstistäsi "rivien välistä" lukevinani. Anna ajan kulua.
Kuten tuosta psykologista puhuit, suosittelen kyllä lämpimästi sinne menemistä, mikäli sinulla ei ole senverran läheisiä ihmisiä, keille voisit uskoutua. Teeskentelynkin saa lopetettua, sillä et menisi psykologille jos kaikki asiat olisivat hyvin. Hän on ainakin luotettava ja osaa varmasti auttaa paremmin, hänhän asioita on opiskellut ja tahtoo auttaa. Suosittelen siis erittäin lämpimästi.