Missä vika

Älkää nyt suuttuko, mutta eikö sosiaalinen kanssakäyminen luontaisesti onnistu. Kuinka teillä voi jäädä aikaa mihinkään muuhun. Onko mikään muu tärkeää. Antaako tämä kaiken sisällön elämäänne. Kurkkaan täällä pari kertaa kuussa ja aina samat vääntää pitkiä juttuja. Mitenkäs parisuhteenne kanssa, riittääkö yhtään huomiota. En tätä tarkoita pottuiluksi, ihmettelen vaan.
13655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kurkatessasi että kaikilla ei välttämättä ole
sitä parisuhdetta mitä hoitaa.
Parempi täällä on yrittää parannella maailmaa
kuin ottaa kännit lähiöpubissa tietovisojen
varjolla.
Tämä on myös antoisampaa puuhaa kuin ainainen
villakoirien jahtaaminen.

Äänestä
  • Toisaalta onkin, mutta on varmaan myös heitä parisuhteessa pyristeleviä. Kaiken kaikkiaan ihmeellistä, vieraiden ihmisten kanssa kirjaimien vaihtoa. Olen muutaman ketjun käynyt läpi sisältöä pälyillen, no se siitä.

    Äänestä

huulenheittoa, joskus myös syvällisempää keskustelua. Itselleni tämä on tapa työn ohessa kurkata sivuille ja joskus huomaan sinne jääneeni pidemmäksikin aikaa. Yleensä en ota osaa niihin vakavampiin keskusteluihin juuri työni takia - en ehdi keskittymään niin kauan aikaa, että mitään kovin järkevää ulos saisin. Kone on välineeni tehdä työtä, kone on myös se joka antaa minulle sen vapaan välillä työn lomassa. Työni teen kotona, joten minulla ei ole mitään väliä missä vaiheessa päivää sen teen, usein jopa aamuyön tunteina. Ja usko tai älä, teen tässä sivussa myös kotityöt, käyn kaupassa, hoidan pihaani ja kasvihuonettani, ja käyn koiran kanssa pitkillä noin 10 kilometrin lenkeillä ja yhdistetyillä kuvausmatkoilla. Mies on matkatyössä, lapset maailmalla, koira seuranani - mikäs kiire minulla olisi?
Onhan selvää, että jos olisin työssä 8 tuntia päivässä jossakin ulkopuolella en pystyisi koneella kirjoittelemaan juuri mitään.
Eilen vaihdoin olohuoneen kalusteiden paikkaa ja tein suursiivousta, ja pesin ikkunat sisäpuolelta
Ei minulla ollut minkäänmoista ongelmaa käydä välillä koneella joka oli koko ajan auki näiltä sivuilta. Eilen olin "vapaapäivällä" tuosta kirjottamisestani ja kuvankäsittelystäni.
Tänään on taas pakko tarttua itseään niskasta kiinni ja tehdä muutama juttu valmiiksi.
Minun elämässäni on paljon muutakin sisältöä, on lapset, on mielenkiintoinen ja erittäin antoisa työ, on pitkät lenkin koiran kanssa, keväiset laskettelu/lautailureissut pohjoiseen, ystävien tapaamiset, vapaaehtoistyöni vammaisten parissa, oman kasvihuoneen ja puutarhan hoito, joten en ole pelkästään koneessa kiinni vaikka joskus siltä näyttäisikin:)) Ja silloin kun mies on kotona hänellä on paljon harrastuksia ja harrastamme myös yhdessä monia asioita. En usko että hän mitenkään kärsii "naputtelustani".
Hyvää kevään jatkoa sinne missä oletkin ja toivotaan kaunista kesää:))

Äänestä
  • "Siinä vapaan ohessa kurkkaan töitäni, minkä ehdin ja eihän niitä ehdi..."

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    "Siinä vapaan ohessa kurkkaan töitäni, minkä ehdin ja eihän niitä ehdi..."

    haittaavat kyllä melko lailla tätä virtuaaliaikaa, mitenkähän olisi jos kokopäiväiseksi lepakoksi alkaisi? Kertyisikö eläke ja millaisia etuja olisi - olisiko saunarahat kuten paperimiehillä, ja kesäloma tietenkin juoksisi koko ajan. Saisikohan työsuhde-auton ja kännykän. Puhumattakaan uudesta omasta tietokoneesta kaikkine lisämausteineen:))

    Äänestä

  • maron* kirjoitti:

    Miult ei onnistus tuo kaik.
    Ihhailen vilpittömäst siu elinvoimajais!:)
    Jotkut ovat energisempii ko toiset ja mie oon vissii sit laiska, hijas tai muute saamato, mut kyl en vaa millää kerkijäis kirjotella tänne palstoile, jos ois noi paljo kaikelaista, niiko siul.
    Saatat olla kymmekunta vuotta nuorempkii ja tuntuuha sekkii, mut sie oot saant varmast kuitekii hyvät geenit...tarmogeenit, tai jottai.
    Mukavaa tänne palstale on kirjotella ja etekii mukava on lukkii muihe ajatuksii, eikä tää mikkää paha asia oo tälläne 'seurustelu', vaik ei ihmisii henkilökohtasest tunnekkaa.
    Mie vaa harvemmi kerkijän kauva istuu konnee ääres.
    Nytkii pittää männä saunaa ja senkii on ukko lämmittänt. Oikei aloin miettii, et mihi mie aikai käytän. Paljo mittää näkyvää en saa aikaseks. Saankoha mie alemmuuskompleksin!?:)

    Äänestä

  • Kirjoitit:Kone on välineeni tehdä työtä, kone on myös se joka antaa minulle sen vapaan välillä työn lomassa.

    Niinpä. Jos kaivaisin työkseni ojaa, en varmaan vapaalla sitä tekisi.

    Äänestä

  • Ajalla... kirjoitti:

    Kirjoitit:Kone on välineeni tehdä työtä, kone on myös se joka antaa minulle sen vapaan välillä työn lomassa.

    Niinpä. Jos kaivaisin työkseni ojaa, en varmaan vapaalla sitä tekisi.

    jos oikein ojankaivuuta rakastaisit, saattaisit sitä vapaa-aikanasikin tehdä. Luitko muuten mitään muuta lausetta kirjoituksestani - vai vain tuon yhden?

    Äänestä

  • hennaliisa1 kirjoitti:

    Miult ei onnistus tuo kaik.
    Ihhailen vilpittömäst siu elinvoimajais!:)
    Jotkut ovat energisempii ko toiset ja mie oon vissii sit laiska, hijas tai muute saamato, mut kyl en vaa millää kerkijäis kirjotella tänne palstoile, jos ois noi paljo kaikelaista, niiko siul.
    Saatat olla kymmekunta vuotta nuorempkii ja tuntuuha sekkii, mut sie oot saant varmast kuitekii hyvät geenit...tarmogeenit, tai jottai.
    Mukavaa tänne palstale on kirjotella ja etekii mukava on lukkii muihe ajatuksii, eikä tää mikkää paha asia oo tälläne 'seurustelu', vaik ei ihmisii henkilökohtasest tunnekkaa.
    Mie vaa harvemmi kerkijän kauva istuu konnee ääres.
    Nytkii pittää männä saunaa ja senkii on ukko lämmittänt. Oikei aloin miettii, et mihi mie aikai käytän. Paljo mittää näkyvää en saa aikaseks. Saankoha mie alemmuuskompleksin!?:)

    hidastunut viime vuosina, joskus tuntuu että nuo työt kaatuu päälle, ja että mitään en saa aikaiseksi vaikka hosun siellä ja täällä.
    Mutta ellen tee koko ajan jotakin, saatan jumiutua sohvannurkkaan koko päiväksi ristikkolehteä tekemään. Niitä laiskoja päiviä on vanhemmiten aina vain enemmän ja enemmän. Sinun ei kannata saada alemmuuskompleksia ainakaan minun takiani, olen kyllä välillä päiväkausia todellinen laiskamato:))

    Äänestä

  • maron* kirjoitti:

    jos oikein ojankaivuuta rakastaisit, saattaisit sitä vapaa-aikanasikin tehdä. Luitko muuten mitään muuta lausetta kirjoituksestani - vai vain tuon yhden?

    Ihan asiaa ja varmaan rehellinen mielipiteesi, hyvä niin ja kiitos siitä.

    Äänestä

kun en ennätä kirjoittaa täällä niin usein kuin haluaisin.
Mulla ei oo miestä, eikä pieniä lapsia, mutta en vaan tiedä missä mä nysvään kun vaan sillon tällöin ehdin kommentoimaan.

Äänestä

viserrä sillä nytkin pitäisi vahtia leivonnaiset uunista,katsoa lätkää,laittaa sauna päälle ja vielä istua tässä.
Tiukka aikataulu vaatii järjestelyjä...=)

Äänestä

sapattivapaata parisuhteista. Hyvin tässä ehtii käväistä, vaikka koneajasta saa kilpailla tytön kanssa, aina kun tästä tuolista irtoan, tulee tilalle. Ja pakkohan on välillä lähteä kun ei muuten mikään tässä taloudessa tule hoidettua. Nytkin poistun keittämään iltateet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ajalla muutakin käyttöä kirjoitti:

Älkää nyt suuttuko, mutta eikö sosiaalinen kanssakäyminen luontaisesti onnistu. Kuinka teillä voi jäädä aikaa mihinkään muuhun. Onko mikään muu tärkeää. Antaako tämä kaiken sisällön elämäänne. Kurkkaan täällä pari kertaa kuussa ja aina samat vääntää pitkiä juttuja. Mitenkäs parisuhteenne kanssa, riittääkö yhtään huomiota. En tätä tarkoita pottuiluksi, ihmettelen vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu