Vaimo kävi kaupassa ja kertoi että viimeisiä viedään. Perunat on todellakin loppumassa. Hirvittävä tilanne!
Perunat loppumassa
41
99
Vastaukset
- Anonyymi
Tämän vuoden sato voi olla tärkein sitten toisen maailmansodan sanoo kansanedustaja.
- Anonyymi
"Ruokaketju on täysin rikki, tukitoimet eivät auta"
- Anonyymi
Ei hätää, Iris Suomela pelastaa maailman ja kutsuu sinutkin ilmastotalkoisiin. On tärkeä antaa maailmalle signaali, olla esimerkkinä ja tehdä enemmän ilmastohätätilan eteen kuin mitä vaaditaan. Vaikka sitten senkin nimissä, että loppuu pöty pöydästä eikä ole rahaa sitä ostaa kun on pelastettu ilmasto.
Mites vihervasurien mielestä noi herra Putinin signaalit? Niistä ei ilmeisesti tarvitse olla huolissaan kun Kiovan kokoisen kaupungin atomeiksi pistämisestä ei ilmeisesti synny päästöjä. - Anonyymi
Alkaako demarillakin pikkuhiljaa nousemaan arvostus sille maajussille, jolla on se pieni ryytimaa, muutama lehmänkanttura ja naski röhkimässä nurkissaan? Pitkään on menty silleen, että rahaa laitetaan vaan sosialistisiin toimiin, omavaraisuus ajetaan alas ruuantuotannossa kun EU:sta saadaan muona kuulemma edullisemmin. EU ei kai ole syötävää kun Putin pistää jalalla koreasti.
- Anonyymi
Eiköhän täällä ole joka puolueessa halveksuttu maataloustukia. Sehän ainakin kommenteissa on tullut ilmi. Åersut on eniten niitä vastustanut Jussin sanoin ," olisi lisättävä ruuantuontia "
- Anonyymi
Joulu meni ja nyt alkaa myymättä jääneet ylijäämäkinkutkin jo olla jauhettu jauhelihoiksi ja muiksi tuotteiksi.
Pääsiäinen lähestyy. Mites lampaanliha, onko sekin jo loppumassa?
Perunoita taitaa olla varastoissa vielä niin runsaasti, että pelkona on ettei niitä ehditä myymään ennenkuin uusia perunoita tuossa 4-5 kk:n päästä tulee markkinoille. Näin voi päätellä tästä perunapulasta jatkuvien toitotusten vuoksi. Olisko näin?- Anonyymi
Mämmiä ei enää juuri kaupoista löydy. Muutama hassu peruna oli hyllyssä, nahistuneita, ei kelvannut kenellekkään. Kyltissä luki ulkomaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mämmiä ei enää juuri kaupoista löydy. Muutama hassu peruna oli hyllyssä, nahistuneita, ei kelvannut kenellekkään. Kyltissä luki ulkomaisia.
Totta, ei vielä kovasti mämmiä ole näkynyt. On kuitenkin jo tullut tuotakin herkkua ostettua maistiaisiksi.
Tosin pääsiäinen on vasta noin puolentoista kuukauden päästä.
Ei muuten näy joulukinkkujakaan hyllyillä. Eli onko paljon vuosittain toitotettu joulukinkkupula jo vihdoin tosiasia? 😎
- Anonyymi
Aloitus on venäläismielisten disinformaatiota.
Poistoon.- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Kaupoissa on ainoastaan jättikokoisia ja pikkuruisia perunoita. Standardikokoiset on jo loppuneet. Perunapula on siis tosiasia.
- Anonyymi
Kannattaa tulle Helsingissä käymään. Tulin juuri Triplasta. Tarjolla on kotimaisia, espanjalaisia, ruotsalaisia ja egyptiläisiä perunoita yllin kyllin ja kaiken kokoisina.
Tomaattiejakin näkyy olevan useista Euroopan maista, ostin hollantilaisia pieniä ja makeita.- Anonyymi
Seuraavat pari kuukautta voi syödä lisäkeperunan asemasta vaikkapa kotimaista kauraa. Suosittelen Myllärin Ateriajyviä.
Päihittää mennen tullen ruotsalaiset varhaisvesiperunat.
- Anonyymi
Eihän trollaavalla aloittajalla ole edes vaimoa
- Anonyymi
Älä yritä hömelö, Vaimoni nimi on Erkki. (nimi muutettu) Olemme ihan tavallinen trendikäs helsinkiläis pariskunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä yritä hömelö, Vaimoni nimi on Erkki. (nimi muutettu) Olemme ihan tavallinen trendikäs helsinkiläis pariskunta.
Taitaa sun mielitiettys tuntea nimen Mielikki-Mansikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa sun mielitiettys tuntea nimen Mielikki-Mansikki
ja sulla Aina-Ilona?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sulla Aina-Ilona?
Pikemminkin sonni Isomus...
- Anonyymi
En löytänyt citymarketistä enkä prismasta näitä uusia ja nyt kovasti esillä olleita ja hurjaan suosioon nousseita ’karvan makuisia anustappeja’ - makeisia.
Kyllä on huolestuttavaa, kun puutetta näyttää olevan. Maailman meno on nyt sellaista...
Huoltovarmuus on ihan retuperällä...- Anonyymi
Hyllyt tyhjenee huolestuttavasti. Koska hallitus puuttuu asiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyllyt tyhjenee huolestuttavasti. Koska hallitus puuttuu asiaan?
Hallitus ei tilaa tavaraa kauppoihin.
- Anonyymi
Ei edes perunoita. Ensin loppui kinkut jouluna, sitten mämmi pääsiäisenä. Ja nyt perunoita on vain miniskidi tai jättikokoisina.
- Anonyymi
Aivan. Ja vappuna loppui kuohari, olut ja viina.
Juhannus on tulossa eikä makkaraa näytä löytyvän mistään. Makkarahyllyt ammottavat tyhjyyttään. Sama koskee oluttakin, vaikea löytää. Valkkarista on turha haaveillakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Ja vappuna loppui kuohari, olut ja viina.
Juhannus on tulossa eikä makkaraa näytä löytyvän mistään. Makkarahyllyt ammottavat tyhjyyttään. Sama koskee oluttakin, vaikea löytää. Valkkarista on turha haaveillakaan.Nyt on hallituksen toimittava nopeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on hallituksen toimittava nopeasti.
Palstalla on puutteet huomattu. Koska hallitus havahtuu asiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on hallituksen toimittava nopeasti.
Miten. Vähentämällä maajussin tukia. Täällä kommentoijillahan on ollut maailman katkerinta se että maajussi saa tukia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten. Vähentämällä maajussin tukia. Täällä kommentoijillahan on ollut maailman katkerinta se että maajussi saa tukia.
Ilman muuta. Vähentämällä viljelijöiden tukia saadaan kauppoihin enemmän ruokaa. Sehän on täysin selvä asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten. Vähentämällä maajussin tukia. Täällä kommentoijillahan on ollut maailman katkerinta se että maajussi saa tukia.
Miksei tukia makseta kuluttajille suoraan eikä tuottajille. Esim ruoan alvit pois kokonaan. Se vahvistaisi välittömästi ostovoimaa.
Vaihtoehto olisi tukea myös elintarviketeollisuutta, joka ruoan tekee. Näin se voisi maksaa raaka-aineistaan paremman hinnan.
Tietysti tuki voitaisiin suunnata lannoite-, siemen-, energiatuottajille, yms heidän tuotteittensa hintojen kurissapitämiseen, jolloin alkutuottajan kustannuksia saataisiin alennettua.
Kyllä vaihtoehtoja löytyy.... - Anonyymi

Kyllä vaihtoehtoja löytyy....Elintarviketeollisuutta ei saa tukea koska ne kuuluu viljelijöille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei tukia makseta kuluttajille suoraan eikä tuottajille. Esim ruoan alvit pois kokonaan. Se vahvistaisi välittömästi ostovoimaa.
Vaihtoehto olisi tukea myös elintarviketeollisuutta, joka ruoan tekee. Näin se voisi maksaa raaka-aineistaan paremman hinnan.
Tietysti tuki voitaisiin suunnata lannoite-, siemen-, energiatuottajille, yms heidän tuotteittensa hintojen kurissapitämiseen, jolloin alkutuottajan kustannuksia saataisiin alennettua.
Kyllä vaihtoehtoja löytyy....Mitä vaihtoehtoja löytyy?
- Anonyymi
Kansalliset tuet pois ja hinnat ylös.
- Anonyymi
Hyvä. kerroppa minä päivänä tämä siis tapahtuu? Samana päivänä siis ruoan hinta ylös. Paljonko arvelet että ruoka kallistuu? Oletko ottanut yhteyttä esim hallitukseen esim kansanedustajien välityksellä? Mitä luulet mitä kansalaiset ajattelevat että haluat nostaa ruoan hintaa tietyllä päivämäärällä? Miten luulisit vähävaraisten selviävän ruokalaskuistaan? Uskotko edes itse ajatukseesi? Oletko ainoa?
- Anonyymi
Vähentämällä viljelijöiden tukia saadaan kauppoihin enemmän ruokaa. Sehän on täysin selvä asia.
- Anonyymi
Perunat loppui. Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Ostin juuri lähimarketista kaksi kiloa perunoita. Jäljelle jäi samaa laatua säkillinen ja runsaasti muita laatuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostin juuri lähimarketista kaksi kiloa perunoita. Jäljelle jäi samaa laatua säkillinen ja runsaasti muita laatuja.
Eli jäljelle jäi 2 kiloa. Vähiin käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jäljelle jäi 2 kiloa. Vähiin käy.
peruna ei lopu. t.kauppias
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jäljelle jäi 2 kiloa. Vähiin käy.
"Eli jäljelle jäi 2 kiloa. Vähiin käy."
Täh??? Eivätkö lantapaukut osaa enää edes lukea? Onko peruskoulu jäänyt kesken? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eli jäljelle jäi 2 kiloa. Vähiin käy."
Täh??? Eivätkö lantapaukut osaa enää edes lukea? Onko peruskoulu jäänyt kesken?Hei, älä kämise, bataatteja ei lasketa. Vain suomalainen peruna ,...
- Anonyymi
Kiärtävä perunakauppias myi meille sisältä ihan tumman sinisiä perunoi, jotai queen- laatua kuulemma. Voikohan niitä syörä. Taitaa olla paras kaivaa ne maahan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741349Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2401237Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531026- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39678Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44641- 30597