Avioliitto/ero

Oikeastaan nämä ajatukset syntyivät kun luin keskusteluja erosta "Nelikymppisen uusi nuoruus". En keksinyt mihin väliin olisin lusikkani työntänyt, joten läväytän sen tähän.

Täällä tuntuu olevan sellainen yleiskäsitys, että ero on oikeutettu jos perheessä on väkivaltaa tai alkoholia. Jos eroat jostain muusta syystä, olet luovuttanut liian helpolla.

En voisi olla enempää eri mieltä. Avioliitossa pitää olla rakkautta, välittämistä toisistaan. Toisille käy niin, että se katoaa, olematta suoranaisesti kenenkään syy, niitä syitä voi olla lukemattomia, ja todella vaikeaa on löytää enää takaisin. Mitä hyötyä on jatkaa avioliittoa jonkun kanssa jos tunteita ei enää ole? Sehän on ihan sama asia kuin mennä ystävänsä kanssa saman katon alle asumaan loppuelämänsä, tai miksei äitinsä kanssa (huh, varjelkoon). Eikä lapsetkaan ole mikään syy pysyä yhdessä, heille pitää olla esimerkkinä, aikuisina he toimivat saamansa mallin mukaan. Eli jos vanhempien suhde toisiinsa on ollut sellaista missä ei näytetä hellyyttä, tai pahimmillaan ei kunnioiteta toisiaan, lapsi käyttäytyy itse samalla tavalla solmiessaan suhteita toisen sukupuolen kanssa. Voisiko olla niin, että meidän sukupolvella on vaikeaa solmia suhteita, koska meidän vanhemmat eivät tajunneet erota?

Toinen yleiskäsitys on, että eroaminen on helppoa. Ei se saamari soikoon (anteeksi) ole. Mutta niin vaan käy että aika kultaa muistot... onneksi.

Oho, kylläpäs minä nyt paasasin...
251974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Toisinsanoen olet miesten mielestä ns luuseri, jolle kukaan ei liene enää kelvollinen aviokumppaniksi.

Kuule pysyhän housuissasi sillä kukaan järkevä, ainakaan poikamies tule puutämään sinua ystäväkseen ikuiseen loppuun asti.

Etköhän selviydy humalastasi ja mene tekemään lesbot.

Äänestä
  • On se vaan kummaa, että ihmisen arvo pitää mitata sillä, kelpaako jollekin toiselle...

    Äänestä

  • TÄYSIN samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa.

    Äänestä

Rakkaudettomaan, tunteiltaan kuolleeseen liittoon en jäisi edes lasten vuoksi. Varmasti sitä hakee lasten kannalta "oikeaa" aikaa erota, mutta sellaista tuskin onkaan. Meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä elettävänä, joten miksi heittää se hukkaan. Mieluummin eläisin ilman miestä.

Äänestä
  • että lasten kannalta oikeaa aikaa eroon ei ole. On se niin suuri muutos heillekin vaikka olisivat aikuisia.

    Äänestä

>>Avioliitossa pitää olla rakkautta,välittämistä toisistaan. Toisille käy niin, että se katoaa, olematta suoranaisesti kenenkään syy, niitä syitä voi olla lukemattomia, ja todella vaikeaa on löytää enää takaisin. Mitä hyötyä on jatkaa avioliittoa jonkun kanssa jos tunteita ei enää ole?>>


Avioliitossa tunteet usein katoavat monen asian ja arjen alle. Tunteet piiloutuvat, mutta kuolevatko ne koskaan? Eikö tunteet ole olemassa ihmisessä kuitenkin aina. Monet tunteet löytyvät eron jälkeen ja jopa rakkauden tunteet voivat löytyä. Pitkän liiton aikana rakkaus muuttuu ja eron jälkeen rakkaudentunne entistä puolisoa kohtaan voi olla lämmintä ystävyyttä tai jopa rakkauden joku muoto.

Ajan kuluessa ja välimatkan kasvaessa huomaa, että ainakin rakkaudentunne on olemassa. Kohde ja rakkauden voimakkuus tai muoto vaihtelee.

Äänestä
  • >>Eikö tunteet ole olemassa ihmisessä kuitenkin aina.>>

    Ovat olemassa, välillä pienempinä ja välillä suurempina. Kaikki tunteet ovat olemassa.

    Äänestä

Hämmästyinpä melkoisesti kun olin juuri hetki sitten vastaavantyyppistä ketjua lukenut tuolla avioero-palstalla! Olin, nimittäin, ennen tänne tuloani juuri laittanut alla olevan tekstin sinne joten nyt toistan itseäni kun kopsasin sen tännekin:



"Tyttären ominaisuudessa tätä väitän kun olen niin läheltä nähnyt:

Vanhempani ovat vanhanaikaisen kasvatuksen saaneita. Elämäntyönsä he aloittivat yhteisessä firmassa joka alkoi myös menestyä. Tunnistettavuuden takia en kerro firmasta enempää.

Jossain vaiheessa rakkauden tunteet lopahtivat mutta firma ja me kaksi lasta pidimme heitä yhdessä. Ja pidämme yhä; he eivät ole ihan vielä eläkkeellä.

Molemmilla on ollut n. 20v tahoillaan nk. "toinen." Ja he tietävät toisistaan kaikki!

Olimme murrosiän juuri ohittaneita kun asia selkisi meillekin. Ensin järkytti mutta kun molemmat vanhemmat istuivat siinä vierekkäin ja selittivät asiaa sulassa sovussa, täysin rauhallisesti, nimeten vielä mies/naisystäviensä meillekin, olin äimän käkenä.

Meidän turvaksemme, he sanoivat. Lisäsivät vielä, että perhekin on kuin osakeyhtiö jonka kaikkien osakkaiden on tehtävä työtä jota kokonaisuus säilyy ilman raastavia tunteita ja turhaa satuttamista. Siksi he olivat valinneet sukupolvelleen(kin) erikoisen ratkaisun.

Itse en ole tavannut kummankaan ulkopuolista suhdetta, vain muutaman kerran sattunut vastaamaan puhelimeen kun toinen heistä on soittanut. Nyt kännyköiden aikaan sitäkään ei ole enää sattunut, emmekä mekään enää asu kotona vaan molemmilla on omat perheet.

Esimerkki jonka katson saaneeni, on hyvä. Asioiden EI tarvitse särkeä elämää ja elämäntyötä vaan ihmiset voivat todella sopia kummankin niin halutessa.
Olen rauhallisin mielin oman tulevaisuuteni suhteen, sillä tiedän että jos ikinä omaa avioliittoani jokin uhkaa, pyrin sopuun jos se on perheeni yhteinen etu."

Äänestä
  • jos pystyvät ydessä sopimaan, niin kaikki on varmasti helpompaa. Vaatii taitoa ja ymmärrystä molemmilta aikuisilta. Kysymys on varmasti asioista, jotka ei kaikilta onnistu, mutta toisilta saattaa onnistua hyvin.

    Äänestä

  • Jokainen löytää itselleen sopivan ratkaisun, ja jos vielä käy niin onnekkaasti että kumpikin ajattelee samalla tavalla, niin mikäs sen parempi...

    Minulle tuo tapa tuntuisi oudolta, jos eläät pienessä kylässä joutuisit tavallaan eläämään valheessa. Sellainen kaksoiselämä voi varmaan myös olla rankkaa... Lisäksi se vaatii että ne uudet kumppanit myös hyväksyy tilanteen.

    Äänestä

Minä en tajua miksi pitäisi väkisin olla yhdessä jos ei huvita. Maksimissaan miehen ja naisen välisen suhteen tulisi kestää noin 10 vuotta, silloin lapset alkavat olla jo sen verran isoja että selviävät pelkästään esim. äidin kanssa.

Täysin tarpeetonta ja jopa luonnotonta yrittää jatkaa väljähtynyttä suhdetta kauempaa kuin on välttämätöntä.

Äänestä
  • Totta on se, että ihmiset voivat katkaista suhteita kokonaan. Joissain tapauksissa se on parasta. Vaikea parisuhde, ystävyyssuhde tai sukulaisuussuhde sairastuttaa. Kukaan ei voi vaatia pitämään tällaista suhdetta yllä.

    Vaikea suhde - olkoon mikä suhde hyvänsä - jättää kyllä jälkensä ja saattaa vaikuttaa syvästi jatkossa uuden parisuhteen tai ystävyyssuhteen muodostamiseen. Mukana on erilaiset syyt ja seuraukset, joten mikään pakko ei ole ylläpitää jotain suhdetta.

    Tärkein suhde on kuitenkin aina suhde omaan itseensä ja sitten suhde muihin.
    Siitähän kaikki lähtee.

    Äänestä

taistelen samojen tuskia, kuin sinä, jaksetaan

Äänestä
  • noinkin pieni juttu lämmitti :)

    Äänestä

puhit asiaa. Kyllä eläminen yhdessä vaatii keskinäisen välittämisen tunteen ja yhteen pelaamista, muuten siitä ei tule yhtään mitään.

Äänestä
  • on varmasti tärkein juttu. Muuten tökkii.

    Jatkuva tökkiminen johtaa takuulla johonkin muuhun kuin hyvään ja kestävään parisuhteeseen. Jos ollaan napit vastakkain jatkuvasti, niin voimat loppuu ennen kuin jossain sisällä oleva kadonnut rakkauden ja välittämisen tunne löytyy.

    Äänestä

  • yhteen hiileen kirjoitti:

    on varmasti tärkein juttu. Muuten tökkii.

    Jatkuva tökkiminen johtaa takuulla johonkin muuhun kuin hyvään ja kestävään parisuhteeseen. Jos ollaan napit vastakkain jatkuvasti, niin voimat loppuu ennen kuin jossain sisällä oleva kadonnut rakkauden ja välittämisen tunne löytyy.

    asia tuokin on että koska tiedät yrittäneesi tarpeeksi?

    Äänestä

TÄMÄ VARMAANKIN PITÄÄ PAIKKAANSA....??

Naisystävyyttä:
Nainen oli koko yön poissa kotoa ja seuraavana päivänä kertoi miehelleen nukkuneensa erään ystävättärensä luona. Mies soitti tämän kymmenelle ystävättärelle eikä kukaan vahvistanut asiaa todeksi.

Miesystävyyttä:
Mies oli koko yön poissa kotoa ja seuraavana päivänä kertoi vaimolleen nukkuneensa erään ystävänsä luona. Vaimo soitti tämän kymmenelle ystävälle: 8 vahvisti asian todeksi, 2 väitti miehen vieläkin olevan luonaan.

Äänestä
  • Ilmeisesti naisten asenne ja miesten asenne ystävyyteen ovat erilaisia.....??! :)

    Äänestä

  • minusta osoitus lähinnä siitä, että mies ja nainen arvostavat eri asioita, tosin yleistäen.

    Tuon mukaan naiset arvostavat rehellisyyttä ja miehet lojaalisuutta.

    Äänestä

kuin myös muu kahden ihmisen välinen parisuhde on näiden ihmisten välinen yhteinen sopimus olla yhdessä.
Jos tuota halua ei enää ole, on täysi oikeus erota, vaikka liitossa ei olisi kyse toisen alistamisesta millään tasolla.
Eikä ns. ystävinä eroaminen ole sen helpompaa kuin muukaan ero,joskus voi olla itselle vaikeampaa myöntää eron tarpeellisuus silloin kun mitään näkyvämpää syytä ei ole..

Äänestä
  • varmaan helppo ole, tai jos on, se kait tarkoittaa että se olikin tarpeellinen.

    Osuit naulan kantaan tuossa ystävinä eroamisesta. Lisäksi se on vaikeampaa selittää sukulaisille ja ystäville, saat nopeasti tuomion että et yritä tarpeeksi tai että juokset itsekkäästi onnen perässä, et ajattele lapsia ym...

    Äänestä

Lasten takia kannattaa erota,ei olla väkisin naimisissa "pakkoavioliitossa"!

Äänestä

Luin joskus jostain lehdestä, että on vain vaikeita ja erittäin vaikeita parisuhteita. Minulle parisuhde on jotenkin mysteeri. En tiedä, millainen on "tasavertainen" suhde. En tosiaan. Yhtään "kilttiä" herrasmiestä ei ole vielä kohdalleni sattunut... mutta asiaan. Erot ei ole helppoja, mutta ero voi olla myös pelastus tai tie parempaan. Elämä on ainutkertainen ja miksi se pitäisi jättää käyttämättä ja jäädä suhteeseen, joka ei kertakaikkisesti toimi.

Lapset kärsivät aivan varmasti, jos heidän kodissaan asuu vain viha ja katkeruus...Omalla kohdallani voi sanoa, että alku on kaikille raskasta, mutta ihminen sopeutuu...niin myös lapset. Varsinkin, kun heillä säilyy kosketus molempiin vanhempiinsa. Eri juttu sitten,miten sovittaa yhteen palapeli, jossa on uusia kumppaneita ja muuta väkeä...

Äänestä

Kun vain ei sekoitettaisi arkea ja rakastumista keskenään. Ei rakkauden tarvitse olla loppu vaikka olisikin arkea. Liian usein etsitään elämään "sisältöä" avioliiton ulkopuolisista suhteista, haetaan nuoruudeen ja rakastumisen huuman uudelleen kokemusta.

Arjessa voi olla uskomatonta onnea - toiset eivät vain sitä huomaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuffe kirjoitti:

Oikeastaan nämä ajatukset syntyivät kun luin keskusteluja erosta "Nelikymppisen uusi nuoruus". En keksinyt mihin väliin olisin lusikkani työntänyt, joten läväytän sen tähän.

Täällä tuntuu olevan sellainen yleiskäsitys, että ero on oikeutettu jos perheessä on väkivaltaa tai alkoholia. Jos eroat jostain muusta syystä, olet luovuttanut liian helpolla.

En voisi olla enempää eri mieltä. Avioliitossa pitää olla rakkautta, välittämistä toisistaan. Toisille käy niin, että se katoaa, olematta suoranaisesti kenenkään syy, niitä syitä voi olla lukemattomia, ja todella vaikeaa on löytää enää takaisin. Mitä hyötyä on jatkaa avioliittoa jonkun kanssa jos tunteita ei enää ole? Sehän on ihan sama asia kuin mennä ystävänsä kanssa saman katon alle asumaan loppuelämänsä, tai miksei äitinsä kanssa (huh, varjelkoon). Eikä lapsetkaan ole mikään syy pysyä yhdessä, heille pitää olla esimerkkinä, aikuisina he toimivat saamansa mallin mukaan. Eli jos vanhempien suhde toisiinsa on ollut sellaista missä ei näytetä hellyyttä, tai pahimmillaan ei kunnioiteta toisiaan, lapsi käyttäytyy itse samalla tavalla solmiessaan suhteita toisen sukupuolen kanssa. Voisiko olla niin, että meidän sukupolvella on vaikeaa solmia suhteita, koska meidän vanhemmat eivät tajunneet erota?

Toinen yleiskäsitys on, että eroaminen on helppoa. Ei se saamari soikoon (anteeksi) ole. Mutta niin vaan käy että aika kultaa muistot... onneksi.

Oho, kylläpäs minä nyt paasasin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu