Nelinkontin :)

Anonyymi

Poikaystäväni Janne oli ollut todella ärsyttävä ja töykeä minua kohtaan jo pitkään. Tänäänkin hän oli lähtenyt poikien kanssa viihteelle. Minä pyysin ystävääni Leenaa kylään ja Leenan mukana tuli hänen miesystävänsä Ben. Janne ei Benin kanssa oikein tullut toimeen, koska Ben oli juutalainen ja jokin siinä ärsytti Jannea. Leena soitti kuitenkin juuri kun odottelin heitä ja he olivatkin menossa Benin vanhempien mökille ja nappaisivat minut kyytiin. Tekstasin Jannelle lähteväni mökille ja Janne kysyi osoitetta, jotta voisi tulla baarista mökille yöksi. Hän oli tosi mustasukkainen minusta ja oli soittanut suutaan monille miehille.

Kello oli jo yli puolenyön ja me kelluimme Leenan kanssa paljussa ja Ben kantoi meille drinkkejä kuin mikäkin tarjoilija. Taksi kaarsi mökin pihaan ja Janne kömpi sieltä siideritölkit käsissään. Hän kaarsi sisäpihalle missä palju sijaitsi ja istui tuolille nautiskelemaan siidereitään. Hän olikin harvinaisen hyvällä tuulella ja jutteli Beninkin kanssa niitä näitä. Me tytöt nousimme välillä polttelemaan tupakit ja huomasimme molempien miesten mittailevan bikinien verhoamia vartaloitamme.

Ei aikakaan, kun Janne oli kömpinyt bokserit jalassaan paljuun kanssamme ja yllytti Beniä tekemään samoin. Ben sanoi käyvänsä vaihtamassa uimahousut ja hakemassa vähän lisää juotavaa. Janne oli kimpussani kuin herhiläinen ja hieroi rintojani bikinien läpi ja muutenkin oli todella himokkaan oloinen. Hän vei käteni boksereilleen ja yritti saada minua runkkaamaan häntä. Leena katseli naureskellen Janne touhuja ja otti hieman etäisyttä meihin. Janne panetti kuitenkin näköjään ihan toden teolla. Hän otti minua kädestä kiinni ja vei mukanaan saunan pukutiloihin ja aika nopeasti kaikki vaatteet saivat kyytiä ja minä imin polvillani Jannen kovettuvaa munaa ja hän piteli rinnoistani ja kiroillen kehui minua aivan parhaaksi tyttöystäväksi.

Ovi loksahti auki ja Ben ja Leena katsoivat meitä ja räjähtivät nauramaan. Jannekin oli edelleen todella hyväntuulinen ja soperteli jotain ja pyysi Beniä ja Leenaa peremmälle ja he tekivät työtä käskettyä ja istuivat sylikkäin katselemaan meidän touhuamme. Aika nopeasti Janne kiersi taakseni ja alkoi ujuttaa kulliaan sisääni ja siinä me nussimme kaveripariskunnan katsellessa touhuamme ihan kosketusetäisydeltä. Läpsytys kuului kun Janne pani minua takaa ja naukkaili siideriä samalla.

Leenakin alkoi selvästi kiihottua katsellessaan toimintaamme ja hän suuteli minua suulle Jannen nussiessa minua edelleen. Leenan takana hääräili puolestaan Ben, joka sormeili Leenan pillua. Jannekin yritti suudella Leenaa joka väisti kuitenkin Jannen. Leena tuli minun viereeni ja kuoriutui bikineistään ja sormeili puolestaan minun tissejäni. tämä kiihotti Jannea todella ja hän mitään kysymättä silitteli myös Leenan paljaita tissejä. Leena ei jäänyt toimettomaksi vaan ohjasi Benin kädet minun tisseilleni. Janne naureskeli ääneen eikä tiennyt vielä mitä oli tulossa. Hän pani minua aivan haltioissaan ja kaikki olimme aivan kiihottuneina tilanteesta.

Silloin Leena laski Benin uimahousutja ja sieltä ponnahti paksuakin paksumpi kulli, jonka terska komeili kuin mikäkin ylikypsä tomaatti. Benin mulkku ei ollut mikään kovin pitkä, mutta valehtelematta ainakain kaksi kertaa Jannen kullin paksuinen ja se seisoi terska ylöspäin käyristyneenä. Suonent kullin pinnassa näkyivät selvästi ja mulkku oli todella kiihottavan ja ehkä vähän pelottavankin nälköinen. Leena vei oman ja minun käteni Benin kullille ja me silittelimme sitä kuin jotain pehmoeläintä. Leena sormeili toisella kädellään Jannen kiveksiä Jannen nussiessa minua edelleen. Leena puristeli kiveksiä hellästi ja yllättäen suuteli Jannea suulle. Nyt oli Jannen vuoro näyttää todella hämmästyneeltä. Me tytöt runkkailimme hitaasti Benin paksua mulkkua ja Janne nussi minua Leenan hivellessä hänen kiveksiään.

Leena selkeästi kovensi otettaan Jannen kasseista ja Jannen elkeistä päätellen hänellä alkoi olla vaikeuksia pidätellä tulemistaan. Hän oli tahkonnut minua takaa ja melko tovin ja veti nyt mulkkunsa sisältäni ja kääntyi puoleemme. Nyt vasta Janne näki, että minäkin olin kiinni Benin jättimulkun varressa. Leena runkkasi tpoisella kädellään omaa miestään ja toisella piteli nyt Jannen kullista kiinni. Jannen muna näytti kynämäisen ohuelta verrattuna Benin ympärileikattuun paksuun monsteriin. Janne tarttui minun käteeni irrottaakseen sen Benin mulkulta. Leena ei tästä häkeltynyt vaan runkkasi avoimesti toisella kädellään Jannen ja toisella Benin mulkkua. Janne hieroi minun rintojani ja nyt oli minun vuoroni kokeilla molempien miesten kiveksiä. Jannen ilmeestä näki, että hänen laukeamisensa oli lähellä, mutta kaikkien yllätykseksi Benin kullista lennähti muutama lämmin ruiskaus spermaa. Hän vain nauroi ja me muut emme oikein tienneet, että mitä ihmettä tässä oli tapahtumassa. Benin spermaa lensi Leenan rintamukselle, minun kädelleni ja mikä hulluinta Jannen kullin päälle....

7

14326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jannen reaktio oli se, että hänen seisokkinsa laski nopeasti, vaikka me molemmat tytöt olimme edelleen hänen mulkussaan kiinni. Hän pyyhki Benin spermaa pois ja näytti epäuskoiselta. Benin mulkku puolestaan seisoi edelleen täysin juhlakunnossa ja hän näytti ohjailevan sitä kohti Leenan kiiltelevää pillua, joka laajeni äärimmilleen tuosta paksusta jätistä. Ben ei ehtinyt oikesti naida kuin pari minuuttia, kun Leena köyristi selkäänsä ja hänen alakroppansa värisi kauttaaltaan orgasmin tunkeutuessa läpi koko kropan. Ben veti kullinsa moiskahtaen ulos Leenan värisevästä pillusta ja työnsi paksukaistaan kohti Leenan anusta. Leenan yhä toipuessa ensimmäisestä orgasmistaan Ben painoi mulkkuaan jo hänen perseeseensä. Hän hymyili minulle ja näytti liukuvoidetuubia.

      Minäpyöritin persettäni Jannen edessä, mutta hänen mulkkunsa ei enää ottanut eteen. Yritin runkkamalla saada siihen eloa ja Janne yritti tunkea sitä velttona sisääni, mutta ei siitä enää mitään tullut. Vieressä Ben piti Leenaa käsistä kiinni ja nussi häntä perseeseen niin, että Leena huohotti ja voihki vuorotellen. Benin mulkku todella venytti Leenan persettä äärimmilleen ja melko nopeasti Leenan sai toisen orgasminsa. Ben irrotti otteensa Leenasta , joka putosi polvilleen ja värisi kauttaaltaan vähintään yhtä hurjasti kuin ensimmäisen orgasmin jälkeen. Nyt Leena huomasi, että Jannen mulkku oli sanonut sopimuksensa irti ja tuli aivan minun viereeni ja suuteli minua. Me molemmat mimmit polvistuimme Jannen eteen ja minä nappasin Jannen mulkun suuhuni ja imin minkä pystyin. Leena teki tehtäväänsä ja silitteli Jannen kiveksiä ja aika nopeasti Janne purskautti lastinsa minun suuhuni.

      Ben painoi Leenan polvilleen eteensä ja työntyi taas häneen ja paksu mulkku möyri Leenan sisällä. Leena ynisi ja vinkui ja huohotti enkä ollut ihan varma sattuiko häntä, mutta pian hän saavutti jo kolmannen orgasminsa ja Ben veti taas mulkkunsa ulos Leenasta. Leena hoippui Jannen viereen istumaan ja silloin Ben vei minun käteni hänen mulkulleen joka seisoi edelleen kivikovana.

      En saanut siitä oikein otetta yhdellä kädellä. Niin paksu se oli. Runkkasin sitä kuitenkin kaikin voimin ja Benin kädet hakeutuivat minun rinnoilleni. Janne ja Leen avain katsoivat minun villiintynyttä runkkaamistani ja minä käännyin Benin eteen ja toivoin jo, että hän nussisi minua paksulla monsterillaan, mutta hän vain hieroi rintojani ja antoi minun runkata liukuvoiteen liukastamaa kyrpäänsä. Olin kiihottuneempi kuin koskaan ja pyllistin minkä ikinä pystyin, mutta samaan aikaan Benin kyrvästä lensi monta lastia lämmintä spermaa. Kaikki muut oli tyydytetty, mutta minun pilluni huusi tyydytystä joko panemalla tai sitten nuolemalla.....

      • Anonyymi

        Olisit ansainnut tulla otetuksi ;)


      • Anonyymi

        Tylsää, luulin jotain seksikästäkin tapahtuvan .. oletko varma seksuaalisesta identiteetistäsi? Tai sitten juttu oli kopioitu jostain gay pornosta.


    • Anonyymi

      Yhden kimulin poikaystävä kun on töykeä, ja aika useinkin ryyppäilee kavereidensa kanssa.., niin sielläkään kimuli ei jää kotiin nyyhkimään elämänsä kurjuutta. Vaan hipsii Mun luo ;)

      • Anonyymi

        Joo kuulinkin tuosta, mutta kun sun ohut kullis ei tunnu oikein miltään, niin palaa aina häntä koipien välissä takaisin :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kuulinkin tuosta, mutta kun sun ohut kullis ei tunnu oikein miltään, niin palaa aina häntä koipien välissä takaisin :)

        Aahahhah. Juuri noin👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aahahhah. Juuri noin👍

        Spedellä taas sekottaa buaahaa


    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      131
      4507
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3092
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2574
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2151
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      259
      1723
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1649
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1567
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1466
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1460
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1211
    Aihe