Iltalehden jutussa Esa Haapala ihmettelee Jonne Kähkösen puheita siitä, ettei hän koe saavansa valmentaa riittävästi henkilökohtaisten valmentajien puristuksessa.
Vuosikymmenien saatossa useiden päävalmentajien toimia seuranneena ymmärrän hänen turhautumisensa, sillä tällainen tämä suomalainen järjestelmä on ollut ja jokaisen päävalmentajan aikana tämä valmennusvastuun linjaveto on ollut esillä.
Tässä suhteessa, Haapalan sanoja lainatakseni, itsevaltaisin päävalmentaja on ollut juuri Hovantsev, jonka pkr:n väki on palkannut liiton valmennuksen rinnalle, jolloin päävalmentajan rooli on julkisuudessa painunut yhä alemmas.
Satummoisin tämän itsevaltaisen systeemin aikana tulokset olivat parhaimmillaan.
Legenda äimistelee
Anonyymi
2
220
Vastaukset
- Anonyymi
Hovantsev tietää, kuinka ampuminen sujuu ja on keskittynyt vain ammunnan petraamiseen, kieliongelmineen, pomiloida pittee osata, että oppi menee kaaliin. Kaisa ymmärsi jotiaisen.
- Anonyymi
Toinen legenda, Lähdemäki, kertoo että miesmuistiin ei ole menestytty näin hyvin, mitä??.
Kyllä Lähdesmäen muisti on varsin lyhytkantoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741244- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180978Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47876- 60829
- 47809
- 45732
- 40721
- 39688