Koirapuistoon 25 000 euroa Kokkolan kaupungilta

"Kokkolan kaupunki on varannut tälle vuodelle 25 000 euroa koirapuiston parantamiseen" Kokkola lehti 2.3.2022
Jo on aikoihin eletty. Sotaa käydään Ukrainassa ja kohta pian omassakin maassa.
Eikö olisi parempi antaa nuokin rahat Ukrainan hätää kärsiville kuin Kokkolan koiran omistajille. Kunnia Ukrainalle !
Eipä taida Ullavan Läntällä asuva mummo tietää mihin hänenkin veromarkkansa tuhlataan. Eli koirapuistoihin ja koiran jätöksien keräilyyn kaupungin työntekijöiden toimesta.
Kaupunki ottaa velkaa 40 miljoonaa, että saa vanhoja velkoja maksettua. Niitä velkojahan saadaan maksaa ja kauan (0,5 miljardia euroa).

t. Olli Garkki
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Kokkolan kaupunki on varannut tälle vuodelle 25 000 euroa koirapuiston parantamiseen" Kokkola lehti 2.3.2022
Jo on aikoihin eletty. Sotaa käydään Ukrainassa ja kohta pian omassakin maassa.
Eikö olisi parempi antaa nuokin rahat Ukrainan hätää kärsiville kuin Kokkolan koiran omistajille. Kunnia Ukrainalle !
Eipä taida Ullavan Läntällä asuva mummo tietää mihin hänenkin veromarkkansa tuhlataan. Eli koirapuistoihin ja koiran jätöksien keräilyyn kaupungin työntekijöiden toimesta.
Kaupunki ottaa velkaa 40 miljoonaa, että saa vanhoja velkoja maksettua. Niitä velkojahan saadaan maksaa ja kauan (0,5 miljardia euroa).

t. Olli Garkki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu