Panoksia

- Läpimätä! Läpimätä!
Kalevi vilkaisi kelloa ja päätti että oli jo aika lopettaa tämä jatkuva vittuilu. Haalarit ja kurahousut ja mitä kaikkea vanhemmat olivatkaan murusilleen mukaan työntäneet päälle ja pihalle odottamaan työpäivän piristämiä vanhempia. Sitten loppuisi se huuto
(- Läpimätä! Ihan läpimätä ukko! Osta tomaatti!)
mitä tuo kolme- neljä- ja viisivuotiaiden lasten päiväkotiryhmä päivästä toiseen, aamusta iltaan hoilotti kieli ja kurkku punaisena. Kotona sitten kertoivat että kyllä se meidän Kalevi-setä on sitten ihana, ainakin viime vanhempainillassa oli palaute ollut mairittelevaa.
(- Ekkö sä ukko tajuu kuinka läpimätä sä oot!)
Kuteet niskaan, pihalle ja kotiin sitä mukaa kun viimeiset kirkunansa vähitellen lopettaneet lapsukaiset katosivat vanhempiensa mukana. Pieni koukkaus toki oli tehtävä, oma kaksivuotias täytyi hakea babytarhan puolelta. Siellä eivät edes pukeneet etukäteen, sekin täytyi aina tehdä itse. Rattaisiin kirkuva esikoinen, vyöt kiinni ja menoksi. Palkkapäivä vasta ensi viikolla, ja nyt jo alkoi janottaa. Viisi minuuttia renkaiden suhinaa asfaltilla ja jalkojen kopinaa. Yksi tupakka. Anita ei antanut polttaa kotona parvekkeella kun vielä imetti nuorimmaista. Eikä kyllä katsellut tupakointia muutenkaan hymyssä suin, kun tunsi jäävänsä itse jotain ilman.
- Paskat, oli Kalevi ajatellut, pitää miehellä vähän munaa olla!
Minihissillä (rattaat juuri mahtuivat) viidenteen kerrokseen ja huuto kuului oven läpi heti kun hissin oven aukaisi. Eipä sitten muutosta parempaan tänäänkään. Oikeat unelmapojat, kummallakin unenlahjat olemattomat, yöunet seitsemää tuntia ja puolivuotias nukkui päivisin vain vahingossa. Vanhempi sentään päiväkodissa vakiounet. Kalevi oli sitä tyyppiä joka tarvitsi vähintään kahdeksan tuntia yhtäjaksoista unta yössä jotta jaksaisi. Jätesäkit silmien alla kertoivat että parantamisen varaa olisi. Lapsen huutoa puoli iltaa, syötöt, kahden tunnin nukutusoperaatio ja vain esikoinen simahti. Kuopus sylissä teksti-tv:stä uutiset esiin. Jälleen joku isä surmannut perheensä ja lopulta ampunut itseään mutta ohi.
- Mikä näitä Suomen miehiä vaivaa, vaimo kysyy.
Puhetta isoisän sotamuistosta - pistimellä varustetusta venäläisestä kivääristä - joka pitäisi viedä poliisille nyt kun siitä ei enää kyseltäisi mahdottomia. Sovitaan että soitetaan niin käyvät hakemassa. Mietitään seuraavan päivän ruokalistaa ja pakastepizza sai taas kannatusta. Vihjaillaan että jos tämän saisi nukkumaan niin voitaisiin hieman kimppajumpata. Kerrotaan miten päivä sujui, vaimolla taas kaikki ongelmat kerralla, mensut pienimmät niistä. Hetken aikaa Kalevin päässä naksuu mutta sitten hän tajuaa ettei hänellä ole panoksia. Hampaat puhtaaksi, sänkyyn (kuopus keskelle - kyllä se siihen pian rauhoittuu) ja unta kohti. Huomenna uusi päivä ja uusi toivo.
5264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Todella rasittavaa luettavaa, ei ehkä niinkään tarina, mutta kirjoitustyylisi. Hiki nousi otsalle tuskasta.

Arvoasteikolla 1-10

Tästä hikinen 4

T. Sherlokki

Äänestä

takaa tällä kirjoituksellasi? Onko tämä novelli, romaanin alku tahi näyte siitä vaiko mikä? En oikein saanut langan päästä kiinni, mutta tuskimpa sun kannattaa siitä välittää, harvoin saan just mistään otetta.

Hieman raskastempoinen poljento, tuskin jaksaisin kovin pitkälle lukea. Rentouta himppasen tekstityyliä niin mahiksia voisi olla. Ajatusta löytyy, tosin tämä oli kyllä aika arkipäiväistä tarinaa, joka tuskin kustantajaa liiemmälti innostaa. Mutta jatka vain, nou hätä.

-kustantajan murheenkryyni olen minä, ainainen kiusankappale jonninjoutavuuksillani-

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihan mahdoton kysyä mitä ajoin takaa kirjoituksellani - en ainakaan yrittänyt tehdä vaikutusta kustantajiin...;) En ole itse asiassa vuosiin kirjoittanut sanaakaan proosaa ja tämä oli ensimmäinen yritys päästä kirjoittajan blokista eroon. Annoin vaan "tunteen palon" viedä... Kovin synkkäähän tuosta tuli eikä kovin toimivaa tekstiä muutenkaan, mutta sainpa muutaman rivin tuotettua. Taidanpa kokeilla pian hieman kevyempää tyyliä ja jotain ihan muuta aihetta, ja kiusaan sillä sitten teitäkin... Anyway, kiitokset palautteesta!

    Äänestä

  • UPDATE_6188710 kirjoitti:

    että kirjoitusvietti on taas iskenyt. Mikäs sen mukavampi tapa kiusata lähimmäisiään kuin kirjoittaa proosaa ja vielä luetuttaa se jollain! Itse teen tätä alvariinsa, ja nauraa hykertelen kämmenten suojassa kärsivien lajitovereiden ahdinkoa.

    -keep on rolling igen-

    Äänestä

Yhdyn edellisiin siinä suhteessa, että vähän raskassoutuiselta mustakin tuntui. Sekä kirjoitustyyli että aihe. Toisaalta kyllähän tähän monet stressaantuneet aikuiset varmaan pystyy samaistumaan. Toinen juttu on sitten, että jaksaako tällaista lukea omien vitutusten päälle. Ehkä tässä olisi voinut olla jotain suoremmin inspiroivaa, nyt synkkä toivo löytyy lähinnä siitä, että muillakin menee paskasti. Mutta mitä tässä sormiharjoitusta liikaa märehtimään. Oikeastaan halusin lähinnä sanoa, että otsikko ja siihen liittyvä virke "Hetken aikaa Kalevin päässä naksuu mutta sitten hän tajuaa ettei hänellä ole panoksia." olivat aika vänkiä. Tosin en ole varma, mitä ajatella noista perheenlahtaamisskeemojen virittelystä, kun niin herkästi kyseenalaistan väkivaltaiset tendenssit tarinoissa. Toisaalta onhan se ihan inhimillisesti relevanttia käsitellä Matti Meikäläisen sisäisiä aggressioita... äh, annanpa jo olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6188710 kirjoitti:

- Läpimätä! Läpimätä!
Kalevi vilkaisi kelloa ja päätti että oli jo aika lopettaa tämä jatkuva vittuilu. Haalarit ja kurahousut ja mitä kaikkea vanhemmat olivatkaan murusilleen mukaan työntäneet päälle ja pihalle odottamaan työpäivän piristämiä vanhempia. Sitten loppuisi se huuto
(- Läpimätä! Ihan läpimätä ukko! Osta tomaatti!)
mitä tuo kolme- neljä- ja viisivuotiaiden lasten päiväkotiryhmä päivästä toiseen, aamusta iltaan hoilotti kieli ja kurkku punaisena. Kotona sitten kertoivat että kyllä se meidän Kalevi-setä on sitten ihana, ainakin viime vanhempainillassa oli palaute ollut mairittelevaa.
(- Ekkö sä ukko tajuu kuinka läpimätä sä oot!)
Kuteet niskaan, pihalle ja kotiin sitä mukaa kun viimeiset kirkunansa vähitellen lopettaneet lapsukaiset katosivat vanhempiensa mukana. Pieni koukkaus toki oli tehtävä, oma kaksivuotias täytyi hakea babytarhan puolelta. Siellä eivät edes pukeneet etukäteen, sekin täytyi aina tehdä itse. Rattaisiin kirkuva esikoinen, vyöt kiinni ja menoksi. Palkkapäivä vasta ensi viikolla, ja nyt jo alkoi janottaa. Viisi minuuttia renkaiden suhinaa asfaltilla ja jalkojen kopinaa. Yksi tupakka. Anita ei antanut polttaa kotona parvekkeella kun vielä imetti nuorimmaista. Eikä kyllä katsellut tupakointia muutenkaan hymyssä suin, kun tunsi jäävänsä itse jotain ilman.
- Paskat, oli Kalevi ajatellut, pitää miehellä vähän munaa olla!
Minihissillä (rattaat juuri mahtuivat) viidenteen kerrokseen ja huuto kuului oven läpi heti kun hissin oven aukaisi. Eipä sitten muutosta parempaan tänäänkään. Oikeat unelmapojat, kummallakin unenlahjat olemattomat, yöunet seitsemää tuntia ja puolivuotias nukkui päivisin vain vahingossa. Vanhempi sentään päiväkodissa vakiounet. Kalevi oli sitä tyyppiä joka tarvitsi vähintään kahdeksan tuntia yhtäjaksoista unta yössä jotta jaksaisi. Jätesäkit silmien alla kertoivat että parantamisen varaa olisi. Lapsen huutoa puoli iltaa, syötöt, kahden tunnin nukutusoperaatio ja vain esikoinen simahti. Kuopus sylissä teksti-tv:stä uutiset esiin. Jälleen joku isä surmannut perheensä ja lopulta ampunut itseään mutta ohi.
- Mikä näitä Suomen miehiä vaivaa, vaimo kysyy.
Puhetta isoisän sotamuistosta - pistimellä varustetusta venäläisestä kivääristä - joka pitäisi viedä poliisille nyt kun siitä ei enää kyseltäisi mahdottomia. Sovitaan että soitetaan niin käyvät hakemassa. Mietitään seuraavan päivän ruokalistaa ja pakastepizza sai taas kannatusta. Vihjaillaan että jos tämän saisi nukkumaan niin voitaisiin hieman kimppajumpata. Kerrotaan miten päivä sujui, vaimolla taas kaikki ongelmat kerralla, mensut pienimmät niistä. Hetken aikaa Kalevin päässä naksuu mutta sitten hän tajuaa ettei hänellä ole panoksia. Hampaat puhtaaksi, sänkyyn (kuopus keskelle - kyllä se siihen pian rauhoittuu) ja unta kohti. Huomenna uusi päivä ja uusi toivo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu