Aluevaltuusto

Aluevaltuuston tarkastuslautakuntaan valittiin kannuslainen perussuomalaisten ehdokas joka ei päässyt läpi vaaleissa. Miksi sinne ei valittu Kokkolan viisainta miestä maisteria joka ei myöskään tullut valittua varsinaisissa vaaleissa?
26484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Koska vain viisi ääntä on oikeastaan sama kuin ei mitään. Olisi demokratian vastaista valita sellainen jota ei edes äänestetty.

Äänestä

Hallitukseen oli nyt valittu ilmeisesti se perussuomalainen joka sai ne viereisen numeron äänet eli väärä mies ja valitus oikeuskanslerille on vielä käsittelemättä. Miten tämä on mahdollista ja nyt ei naurata.

Äänestä
  • Totta. Tomi Kivelälle annettiin Reijon numero, ja koko Kokkolan kansa oli ihmeissään. Kokkolaan Imatralta muuttanut rajamies, jota kukaan ei tunne vieläkään, esittää varuskuntaa Kokkolaan, nyt kun Kivelän Reijo esitti sitä Lohtajan ampuma-alueelle jo vuonna 1995, kun Asekoulun siirto Lahteen päätettiin. Ajatelkaa mikä ilmatorjunnan Koulutuskeskus (Kokkolan Ilmatorjunnan Koulutuskeskus (KokItKoulK; esikunta esikuntapatteri huoltokorjaamo tykkikalusto ajoneuvo- ja huoltohalleineen) olisikaan Lohtajalla, ja tuhannet turhat, ja miljardeja maksaneet ja maksavat "kalustoajelut" kaikkialta valtakunnasta olisi loppunut välittömästi. Vain miehistö (reserviläiset mukaan lukien) paikalle linja-autokuljetuksin varuskunnista, ja koulutus käyntiin "siltä seisomalta", hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Tomi Kivelälle annettiin Reijon numero, ja koko Kokkolan kansa oli ihmeissään. Kokkolaan Imatralta muuttanut rajamies, jota kukaan ei tunne vieläkään, esittää varuskuntaa Kokkolaan, nyt kun Kivelän Reijo esitti sitä Lohtajan ampuma-alueelle jo vuonna 1995, kun Asekoulun siirto Lahteen päätettiin. Ajatelkaa mikä ilmatorjunnan Koulutuskeskus (Kokkolan Ilmatorjunnan Koulutuskeskus (KokItKoulK; esikunta esikuntapatteri huoltokorjaamo tykkikalusto ajoneuvo- ja huoltohalleineen) olisikaan Lohtajalla, ja tuhannet turhat, ja miljardeja maksaneet ja maksavat "kalustoajelut" kaikkialta valtakunnasta olisi loppunut välittömästi. Vain miehistö (reserviläiset mukaan lukien) paikalle linja-autokuljetuksin varuskunnista, ja koulutus käyntiin "siltä seisomalta", hah hah haaa!!!...

    Ei kukaan äänestä aakkosten perusteella vaan ehdokkaan numeroa. Reijo sai juuri sen verran ääniä kuin sopi odottaakin.

    Äänestä

Tänne sivustolle vuonna 1995 jos esitit niin ei ole tuokaan aloite edennyt. Tuo toinen ilmeisesti viisaampi Kivelä on esittänyt johonkin valtakunnalliseen mediaan aloitteensa. Kirjoittele vain tekojoki juttuja tai homostelu hommista nehän ovat sinua eniten "työllistäviä" ajatuksia.

Äänestä
  • "Ilmeisesti viisaampi", hah hah haaa!!!...
    Kyllä minä pojat tunnen, ja jokaisen älykkyysosamäärän. Siksi voin sanoa olevani "mikä olen". Naisista tiedän ne, jotka ovat kutsuntoihin osallistuneet, ja armeijan käyneet ennen vuotta 2003. Eräs ystäväni on ollut reservin kapteeni jo pian 20 vuotta, ja on patterin päällikkö (olisiko jo majuri, pitääpä tarkastaa). Valitettavasti rouva, ja perheenäiti muutti "pohjoiseen". Oli muuten erinomainen rynnäkkökivääriampuja - 99 pistettä/100 ekalla kerralla. Kellosepän tarkkuutta...

    Äänestä

Mielestäni tässä kohdin perussuomalaiset tekivät vakavan etikettivirheen, kun laittoivat ehdokaslistallaan ratavahdin upseerin edelle. Nyt Reijo Kivelälle tarkoitetut äänet menivät sitten täysin tuntemattomalle rautatieläiselle, jonka meriiteistä ei ole mitään tietoa. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa ei enää sorruta samanlaiseen vehkeilyyn.

Äänestä
  • Reijohan sai yllättävän paljon ääniä. Sietäisi olla tyytyväinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Reijohan sai yllättävän paljon ääniä. Sietäisi olla tyytyväinen.

    Tällä menolla seuraavissa kuntavaaleissa 3 ääntä todennäköinen ja ehdoton maksimi.

    Äänestä

  • Ennenkuulumatonta että ihmiset ovat juuri Reijon kohdalla äänestäneet aakkosten mukaan. Tällaista ei ole koskaan ennen kuultu tapahtuneen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä menolla seuraavissa kuntavaaleissa 3 ääntä todennäköinen ja ehdoton maksimi.

    Ressu saa seuraavissa vaaleissa tuhat ääntä, kun laittaa päähänsä blondiperuukin, maalaa huulensa kirkkaanpunaisiksi, jakaa kuviaan jokaiseen postilaatikkoon, nauraa irvistellen kautta Keski-Pohjanmaan Soiten alueen jokaisessa lyhtypylväässä ja tolpassa, ja lupaa köyhille kuun taivaalta, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

Narsismin diagnoosikriteerit
Suuret käsitykset itsestä ja saavutusten liioittelu.
Keskittyminen mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
Usko ainutlaatuisuudesta. ...
Korostuneen ihailun vaatiminen.
Koettu oikeus erityiskohteluun.
Muiden hyväksikäyttö
Empatian puute.

Äänestä
  • Narsismi voi sekoittua alkoholismiin, ettei vain olisi kyse tästä. Entisen esimiehen mukaan: en ole tiennyt onko kännissä vai selvinpäin ja tietenkään mitään ei tarvitse esimiehenä tehdä tällaisen epätietoisuuden edessä. Tällaista sntaa meillä on päättäjinä ja johtajina.

    Äänestä

Kaikki täsmää ja tässäkin tapauksessa taloudesta on muut lähteneet mikä on aivan tyypillistä näissä tapauksissa. Naapuritkin rakentaneet kolme metriä korkea aidan talojen välille!!!

Äänestä

Ei Ruotsin rajan lähellä tarvita varuskuntaa, merivartiosti riittää hyvin. Itärajalle voisi laittaa varuskunnat 50km:n väleillä.

Äänestä
  • Voi mitä hulluutta joku vielä kirjoittaa. Ei varuskunnilla, saati varusmiehillä Suomea puolusteta. Varuskunnat ovat vain koulutuskeskuksia, jotka voivat sijaita vaikka "Taka-Hikiällä"...
    Vain vahva reserviarmeija, ja ilmatorjunta voi maata puolustaa.
    Lapselliset Merivoimien rautapaatit, ja Ilmavoimien hävittäjät tuhotaan poteroihinsa, ja pilotit kotisänkyynsä ennen kuin kukaan ehtii huutamaan "HÄLYTYS"!!!, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

Sekalainen seurakunta joka sählää .Vuoden kuluttua koko aluevaltuusto on turhake kun keski pohjanmaa liittyy oulun sairaanhoitopiiriin .

Äänestä
  • Yksiköissä ainakin kunnioitetaan ja palvotaan viimeiseen asti valtuutettuja.

    Jostain syystä työntekijänä valtuutettu ei kuitenkaan tiedä palvelutasopäätöksestä mitään vaikka on ollut tätä valtuustossa hyväksymässä ja kuunnellut esimiehen luennonkin aiheesta.

    Ehkä se ei vain koske arvon valtuutettua. Muut työntekijät voi sitä noudattaa.

    Äänestä

Valtio koulutti Kivelää muutaman vuoden sotaoppiin mutta vain tappiomieliala tarttui ja ura päättyi ennenaikaisesti. Luuserina sitten täällä kirjoittelee ja selittelee tekemisiään sekä kertoo harhojaan, hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • Ressu on Kokkolan Kingsi, ja kaupungin viisain mies...

    Äänestä

Sain 23 ääntä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Miksi minua ei valittu kaupungin lautakuntiin? Täytyypä laittaa ramppa kalkattaan ja odotan rakennuslautakunta paikkaa ensi vuodeksi, hah hah haaa!!!...

Äänestä

On se kumma, että nykyisen tiedonvälityksen aikana joku vielä äänestää persuja.

Äänestä
  • Kaikki Suomen kansalaiset ovat Perussuomalaisia, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kaikki Suomen kansalaiset ovat Perussuomalaisia, hah hah haaa!!!...

    Voihan sitä nimittää ketä tahansa miten lystää, mutta täysin harhaista hourehtimista on jos kuvittelee että kaikki suomalaiset kannattavat tai äänestävät persuja.

    Äänestä

Lautakuntapaikka Ressulle ja lautamiehenäkin haluaisin Ressun nähdä.

Äänestä
  • Eiköhän se riudu vaan siellä mökissään lopun aikansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aluevaltuuston tarkastuslautakuntaan valittiin kannuslainen perussuomalaisten ehdokas joka ei päässyt läpi vaaleissa. Miksi sinne ei valittu Kokkolan viisainta miestä maisteria joka ei myöskään tullut valittua varsinaisissa vaaleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu