Venäläisten omistamia tontteja strategisten kohteiden lähettyvillä Suomessa

"Saarijärvi

Venäjän parlamentin alahuoneessa, duumassa edustajan avustajana työskentelevä liikemies on haalinut omistukseensa useita alueita Keski-Suomesta Saarijärveltä.

Erikoisin moskovalaisen poliitikon omistuksista sijaitsee keskellä metsää Kolkanlahdessa. Tontti hankittiin Saarijärven kaupungilta raskaan metalliteollisuuden tarpeisiin vuonna 2006.

Omistaja rakensi tontille hallin vuonna 2007 ja kuljetti sinne lastin teräsmetallirullia Magnitogorskista Uralilta. Rullalähetyksen jälkeen hallissa ei ole harjoitettu minkäänlaista liiketoimintaa. Piikkilangoin, sähköportein ja lukuisin kameroin valvotussa teollisuushallissa on ollut hiirenhiljaista jo seitsemän vuoden ajan.

Halli sijaitsee heikkojen tieyhteyksien päässä, kaukana kuljetusten kannalta välttämättömistä rauta- ja valtateistä. Vieressä on kuitenkin yksi Suomen tärkeimmistä tietoliikennemastoista. Puolustusvoimien hallinnoimalla alueella sijaitseva masto välittää Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä viestiliikennettä.

Saarijärvellä on operoinut maanhankinnassa myös toinen venäläinen liikemies.

Pietarilainen liikemies etsiytyi edustajiensa välityksellä kaupungin virkamiesjohdon lähipiiriin vuonna 2008. Hänellä on yhteys Venäjän entiseen viestintä- ja informaatioteknologiaministeriin ja presidentin neuvonantajaan Leonid Reimaniin.

Hän tavoitteli moniportaisessa maanhankintasuunnitelmassaan kaikkiaan yli 200 hehtaarin suuruista maa-aluetta. Liikemies lupasi tuoda talousvaikeuksien kanssa kituvaan maaseutukaupunkiin työpaikkoja ja verotuloja kylpylän ja lomakylän keinoin. Ensin oli määrä saneerata kylmenevä korpimotelli luksusluokan terveyskylpyläksi, sitten rakentaa lähes 20000 kerrosneliön verran huviloita. Hankekokonaisuus kariutui ja hotellista ryhdyttiin puuhaamaan kyberkeskusta.

Liikemies on liikekumppaneineen hankkinut maata myös Pirkanmaalta Sastamalan Ellivuoresta tietoliikennemaston juurelta. Hän omistaa yhtiöidensä kautta maa-alueen myös Helsingistä, Vuosaaren satamasta.

Moskovalainen liikemies hankki maa-alueen Keski-Suomesta sotilasalueeksi luokitellun tietoliikennemaston juurelta. Alueelle rakennettiin jo lähes viisi vuotta sitten halli, jossa ei ole missään vaiheessa harjoitettu minkäänlaista liiketoimintaa. Hallin vieressä oleva masto välittää Suomen puolustuksen kannalta keskeistä tietoliikennettä."

Lähde: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015031119338528
282411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Vapiskaa perähikiä putleri tulee

Äänestä

Aika ahistavaa

Äänestä
  • Mikä? Se, että Venäläiset omistavat kiinteistöjä lähellä strateegisesti tärkeitä paikkoja, vai jokin muu?

    Äänestä

Kiittäkää luojaa siitä että loi Putinin kaltaisen hyvän puolella olevan suurmiehen🙏

Äänestä
  • Putleri tekee hitlerit sillä guuppa seonnut ei tajua enää miksi edes sotii

    Äänestä

Näitä yksityishenkilöiden omistamia rakennuksia on siroteltu sopiviin kolkkiin maata. Sisämaahan, maaseudulle, rannikolle, kaupunkien lähelle, saaristoon.
Sopivia tukikohtia kun hyökkäyssota alkaa. Omistajat ovat vain kulissiomistajia.

Äänestä
  • Ja kaikki ne omistaa putleri

    Äänestä

Oligarkkien omistuksessa olevien kerros­talojen asukkaat pelkäävät Hangossa
https://www.hs.fi/talous/art-2000008672608.html

”Miksi mittaamattoman rikas oligarkki ostaisi kaksi loppuun kulutettua kerrostaloa Lappohjasta? Siinä ei ole kerta kaikkiaan mitään bisneslogiikkaa.”

Tuossa on vähän toiselaninen, mutta silti vähän vastaava tarina. Pistää kyllä miettimään, että mitä oligarkkisuku tekee vanhoilla kerrostaloilla pienessä Hangon taajamassa?

Äänestä
  • Juuri näin.
    Asia haiskahtaa pahan kerran.
    Suurin virhe oli lakkauttaa Hangosta rannikkopatteristo. Sekin päätös tehtiin säästösyistä. Nyt on maksun aika. Korkoineen.

    Äänestä

  • On valmiita kohteita tiedossa toisen valtion sisällä, joihin voidaan tukeutua jollain tapaa, jos hyökätään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On valmiita kohteita tiedossa toisen valtion sisällä, joihin voidaan tukeutua jollain tapaa, jos hyökätään.

    Näin on veli venäläinen ajatellut. Oligarkit ostelevat taloja ja saaria mistä haluttaa ja suomalainen jussi myy, silmissä kiiluu vaan eurojen kasa. Eipä tiennyt jussi, että samalla myi äitinsä ja eukkonsa sekä suloposkipenskansa.

    Äänestä

häiriö ja kohina ääniä nuihin venäläisomistaisten kiinteistöjen läheisyyteen ja mastot muualle tai kiinteistöt pakko lunastukseen turvallisuuteen vedoten.

Äänestä

Sattuvasti paikkakunnan kansanedustaja Honkonen on venäjä-seuran puheenjohtaja. Tuo yya ja suomettumisen ajan neuvostoliiton propaganda-seura. Eikä ymmärrä edes PH erota! Vaikka eduskuntavaalit vuoden päässä.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Petri pukkaa "venäläistä rauhanaktivismia" Suomessa esille. Syynä, koska vihapuhetta kohdistuu kaikkeen venäläiseen. Petri meinaa levittää länsimaista kulttuuria Venäjälle. Isot haasteet on poika ottanut. Länsimaisen kulttuurin vienti Venäjälle on haihattelua.
    Jotenkin haiskahtaa naapurista johdatelluksi nuo Honkosen teesit.

    https://www.verkkouutiset.fi/te-suomi-venaja-seura-sai-valtiolta-yli-800000-euroa/#f3f3223c

    No johan on summa! Olisi syytä nyt palauttaa raha takaisin opetusministerölle.
    Jos ovat rehellisiä nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No johan on summa! Olisi syytä nyt palauttaa raha takaisin opetusministerölle.
    Jos ovat rehellisiä nyt.

    Juuri niin ja sieltä maatalousministeriölle huoltovarmuuden kirstua varmistamaan.

    Äänestä

Venäläiset ja Kiinalaiset ostavat Suomen pala palalta pois. Hölmöt myyvät vielä kaiken lisäksi isänmaatamme heille.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Meille rakasta isänmaata ei tulisi kenenkään myydä mainitsemillesi ulkomaalaisille nelömetrinkään vertaa. Menneet sukupolvet ovat meille tämän maan kovalla työllä puolustaneet ja siitä kalliin hinnan, henkensäkin uhraamalla maksaneet.

    Äänestä

Ainakin muutamia vuosia sitten venakkoja asui Kalmarissa. Vuokra kesämökit käytössään.

Äänestä

Ettei vaan tämä kaunotar olis vienyt miestäsi?

Äänestä

Tyhmiä nuo saarijärveläiset
.

Äänestä

Se on on totta, että Kolkanlahdessa ei ole pistoraidetta, seisaketta puhumattakaan laiturista, mutta Iltalehden artikkeli tietämättömästi väittää, että halli sijaitsisi kaukana rautatiestä. Tämä venäläishalli sijaitsee 80 metrin päässä käytössä olevasta rautatiestä. Rautatiellä kulkee päivittäistä tavaraliikennettä välillä Haapajärvi Jyväskylä. Loppujen lopuksi kyse on vanhasta 60 luvulla rakennetusta henkilöjunaliikenteeseen sopimattomasta pätkästä, mutta pohjoiseen vievänä erittäin tärkeä pätkä. Suomessa on vain 4 rautatietä samalla leveysasteella joten tämä on tärkeä, koska on yksi niistä neljästä radasta. Faktoja vain tuon esiin.

Äänestä

Kaksi kiinnostavaa seikkaa on aina vain ajankohtaisempaa. Kuka myi tontin venäläisille ja miten se saadaan takaisin? Olisiko nyt jo korkeammalla taholla pakotteiden aikakaudella mahdollista puuttua asiaan esimerkiksi pakkolunastuksella? En odota että asioihin vastataan täällä, mutta asioita varmasti tutkitaan. Onhan tätä maakauppaa saanut kestää jo suhteettoman pitkään. Tästä parempaa tilaisuutta tuskin tulee puuttua asiaan.

Äänestä

Ei muuta kuin Valtio pakkolunastamaan myymään ne euroopan kansalaisille ja keräämään rahastoa ukrainan puolustusta ja jälleen rakennusta varten.

Äänestä

Onkohan Akun radion kodinkoneet tuotu Ukrainasta sotasaaliina Saarijärvelle!
Saarijärveläislehti etusivullaan mainostaa paras valikoima kylmälaitteita otsikollaan.
Venäläiset omistavat Akun radion.

Äänestä

Tästä aiheestahan on taas tänään ollut isot otsikot ja erityisoperaatio.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Saarijärvi

Venäjän parlamentin alahuoneessa, duumassa edustajan avustajana työskentelevä liikemies on haalinut omistukseensa useita alueita Keski-Suomesta Saarijärveltä.

Erikoisin moskovalaisen poliitikon omistuksista sijaitsee keskellä metsää Kolkanlahdessa. Tontti hankittiin Saarijärven kaupungilta raskaan metalliteollisuuden tarpeisiin vuonna 2006.

Omistaja rakensi tontille hallin vuonna 2007 ja kuljetti sinne lastin teräsmetallirullia Magnitogorskista Uralilta. Rullalähetyksen jälkeen hallissa ei ole harjoitettu minkäänlaista liiketoimintaa. Piikkilangoin, sähköportein ja lukuisin kameroin valvotussa teollisuushallissa on ollut hiirenhiljaista jo seitsemän vuoden ajan.

Halli sijaitsee heikkojen tieyhteyksien päässä, kaukana kuljetusten kannalta välttämättömistä rauta- ja valtateistä. Vieressä on kuitenkin yksi Suomen tärkeimmistä tietoliikennemastoista. Puolustusvoimien hallinnoimalla alueella sijaitseva masto välittää Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä viestiliikennettä.

Saarijärvellä on operoinut maanhankinnassa myös toinen venäläinen liikemies.

Pietarilainen liikemies etsiytyi edustajiensa välityksellä kaupungin virkamiesjohdon lähipiiriin vuonna 2008. Hänellä on yhteys Venäjän entiseen viestintä- ja informaatioteknologiaministeriin ja presidentin neuvonantajaan Leonid Reimaniin.

Hän tavoitteli moniportaisessa maanhankintasuunnitelmassaan kaikkiaan yli 200 hehtaarin suuruista maa-aluetta. Liikemies lupasi tuoda talousvaikeuksien kanssa kituvaan maaseutukaupunkiin työpaikkoja ja verotuloja kylpylän ja lomakylän keinoin. Ensin oli määrä saneerata kylmenevä korpimotelli luksusluokan terveyskylpyläksi, sitten rakentaa lähes 20000 kerrosneliön verran huviloita. Hankekokonaisuus kariutui ja hotellista ryhdyttiin puuhaamaan kyberkeskusta.

Liikemies on liikekumppaneineen hankkinut maata myös Pirkanmaalta Sastamalan Ellivuoresta tietoliikennemaston juurelta. Hän omistaa yhtiöidensä kautta maa-alueen myös Helsingistä, Vuosaaren satamasta.

Moskovalainen liikemies hankki maa-alueen Keski-Suomesta sotilasalueeksi luokitellun tietoliikennemaston juurelta. Alueelle rakennettiin jo lähes viisi vuotta sitten halli, jossa ei ole missään vaiheessa harjoitettu minkäänlaista liiketoimintaa. Hallin vieressä oleva masto välittää Suomen puolustuksen kannalta keskeistä tietoliikennettä."

Lähde: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015031119338528

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu