Kävimme aamupalalla ja petyimme. Ilmeisemmin moni muukin pettynyt kun ei juurikaan ketään ollut.
On kyllä hyvätkin hetket koettu ja sikisipä sinne suunnattiin. Nyt menee arviot täysin uusiksi. Paras matkakeidas on vierumäellä!
Miksi uusi hollolan matkakeidas heikentänyt tarjontaa?
14
4393
Vastaukset
- Anonyymi
Juu, ja Vierumäen keidashan on Heinolaa, joka on vankka kulttuurikaupunki. Heinola tunnetaan hyvästä imagostaan, kauniista ympäristöstään, vesistöstä ja jopa rautatiesillasta. Heinola on seminaarinsa ja kylpylänsä vuoksi laajasti tunnettu. Reuma oli aikanaan huippupaikka taudin hoidossa ja tutkimuksessa.
Nyt nuoret sukupolvet tuovat hienosti esille omaa osuuttaan mm. musiikillista osaamistaan, josta luonnollisesti Heinola saa osansa. Jopa iskelmässä, Heili Heinolasta, (Tapio Rautavaara es.) on nostalgiaa Itä-Hämeestä ja silloista. Kauniita asioita, joista moni paikkakunta kadehtii Heinolaa. Heinolassa on elinvoimaa kuten saman kokoisissa kauapunkiyhteisöissä tapaa olla.
Mitään aihetta synkistelyyn ei ole, vaan uusi kesä tekee vääjäämättä tuloaan myös Jyrängönvirran kaupunkiin. Kannattaa poiketa meilläkin, tervetuloa! - Anonyymi
Siis tulkaapa maku- ja kulttuurimatkalle Heinolaan. Tämä on itä-hämäläinen pikku kaupunki, jonka suonissa virtaa myös villiä savolaisten kulttuuriverta - ja intoa. Olemme vieraanvaraisia ja tulijaa ei jätetä yksin, jos apua tarvitset. Katsottavaa Heinolassa on, ja meillä mm. musiikialan tämän maan kärkijoukkoa. Kesällä meillä toimii mm. kovatasoinen kesäteatteri, joka vetää porukkaa kauempaakin. Tuutha siekii nyt!
- Anonyymi
Matkakeitaat ovat hyviä ruokapaikkoja ja toki myös kaffeilla kannattaa pistäytyä. Noutopöydät runsaita ja raikkaita salaatteineen. Emme ole huomanneet mitään tason laskua.
Heinola Vierumäkli täällä oivallinen kohde.- Anonyymi
Olisiko teillä mahdollista ottaa kahvivalikoimiin myös kofeiinittomat kahvit. En tarkoita erikoiskahveja kuten latte.
Olisi ainakin valikoimissa kofeiiniton pikakahvi mikäli normaaliin suodatinkahviin ei ole mahdollisuutta.
- Anonyymi
Taso laskee kyllä. Tuulipuku- ja sandaalikansalle riittää vähempikin. Ja puolet nakkaavat kumminkin roskikseen hyvien tapojen puuttuessa.
- Anonyymi
Aloittaja ei kertonut mihin pettyi. Jos hän on paikan yrittäjä niin pettymisen ymmärtää.
- Anonyymi
Aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Ruoan taso on alentunut merkittävästi. Sen lisäksi olen kokenut tulleeni huijatuksi ja kun asiaa yritin selvittää sain vastaani töykeää asiakaspalvelua. Tänään Hollolan matkakeidas meni osaltani boikottiin, sillä niin isoa nälkää ei ole, että jalallani astuisin ryöstökapitalistin huijaus firmaan.
- Anonyymi
Surkeaa räpellystä olleet ruoat viimeisen vuoden aikana taso laskenut kuin lehmän lanta.
- Anonyymi
Matkakeidas.. paremminkin MatkaSkeidas!
Aivan luokattoman huonot ruoat.
Kaiken huippu oli kun oli jotkin Amerikka teema päivät ja oli perus eines jauholihapihvejä hampurilaissämpylän väliin ja siihen ketsuppi ja sinappi. - Anonyymi
Salpatien ja Setälänkadun narkomaanit käy siellä varkaissa ja syömässä maksamati
- Anonyymi
Huumerottien takia
- Anonyymi
Lounaan taso lähes luokattoman huono nykyään. Täysin mautonta valmis ruokaa.
- Anonyymi
Kannattaa vaihtaa paikkaa
- Anonyymi
Eiköhän aika moni ole vaihtanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2503801- 603681
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1093017Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572728Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1252549Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352122Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012051Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441911Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1231891Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711229