Sosiaali- ja terveysministeriö STM ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ottivat kantaa kansalaisten maskin käyttöön Suomen koronavirustilanteessa tänään.
THL:n johtajan Mika Salmisen mukaan THL:ltä on tulossa ensi viikolla uusi maskisuositus.
Maskisuositus kevenee, mutta Salmisen mukaan on edelleen tilanteita, joissa olisi hyvä käyttää maskia.
– Muuten jätetään ihmisten oman arvion varaan sitä, haluaako maskia käyttää, Salminen sanoo linjauksesta.
Jos henkilö epäilee koronatartuntaa ja on menossa testeihin julkisilla liikennevälineillä, hänen olisi syytä pukea maski kasvoilleen. Koulujen maskisuositusta pohditaan vielä.
THL:n arvio epidemiasta on, että akuutti vaihe alkaa olla ”voiton puolella”.
Maskia voi hyvin edelleen käyttää huomaavaisuuseleenä ensi viikon jälkeenkin.
– Ja jos on itse huolissaan omasta tilanteestaan, totta kai maskia voi käyttää, ehkäpä sitä tehokkainta, jos siltä tuntuu, Salminen lausuu.
Sosiaali- ja terveysministeriö STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n uusi maskilinjaus
Anonyymi
1
150
Vastaukset
- Anonyymi
Maskia voi hyvin edelleen käyttää huomaavaisuuseleenä ensi viikon jälkeenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2453333Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3622975Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,181992Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.811854Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651778Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251502
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4841413