Vanha sanonta ”Siperia opettaa” tuntuu ehkä nykylapsesta vähän oudolta. Pitää mennä vuosikymmeniä taaksepäin, ennen kuin päästään tämän sanonnan alkulähteille. Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsin ja Suomen sotilaat, eli karoliinit joutuivat Siperiaan ja Suomen kaakkoisosat liitettiin Venäjään. Siperia kuuluu Venäjään ja olosuhteet tuolla karulla alueella ovat melkoisen kurjat. Voi jopa sanoa niin, että henkiinjääminen oli enemmänkin sattumanvaraista kuin varmaa.
Karoliinien keskuudessa virisi kuitenkin vilkas henkinen elämä. Alueelle perustettiin orpokoti orpoja lapsia varten ja myös vanhusten hoitola perustettiin. Sotilaiden keskuuteen levisivät puhdasoppisen luterilaisuuden opit.
Joskus sanontaa ”siperia opettaa” voidaan käyttää myös kuvallisesti. Lapset, jotka tulevat kouluun kodista tai tarhasta, ovat tottuneet omiin leikkeihinsä ja äidin tai mummin hyvään hoitoon.
Koulussa on kuitenkin opittava huomioimaan myös muut. Joskus, jos koululainen on itsekäs, koituu siitä monenlaista haittaa. Kavereita ei helposti saa ja joutuu olemaan yksin. Myös kiusaamista esiintyy, jos ei saa kavereita.
Mikä avuksi. Koulun eräs tehtävä liittyy oppilaiden välisiin suhteisiin. Lapsen on opittava koulussa huomioimaan muut. Aina ei oma mielipide ole sopiva muiden mielestä ja siihen on alistuttava. Jos on oppinut kotona saamaan tahtonsa läpi, ei ole varmaa, että se onnistuu koulussa.
Sellainen lapsi, joka on valmis huomioimaan muut, auttamaan apua tarvitsevaa ja mikä parasta, ottamaan asiat joskus huumorilla, nauramaan myös omalle itselleen, menestyy kaveripiirissä. Kaverit oppivat piankin huomaamaan, kuka on kiva ja kenen seurassa viihtyy. Meidän on ymmärrettävä, että tärkeä osa koulun opetuksista tapahtuu välitunnilla ja oppilaiden keskinäisissä suhteissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.