Syytteen nostaminen 8-9 vuotta tapahtuneen jälkeen RAISKAUS

Anonyymi

Raiskaus tapahtunut yökerhossa. Ilmeisesti työntekijän puolesta. Ilmeisesti myös muita uhreja on tuolloin ollut(olen kysellyt julkisesti tietoja fb ryhmissä.) Minut huumattiin, ja muisti ja välähdykset illasta palasivat vuosien aikana. Häpeä esti teon ilmoituksen tuolloin, varsinkin kun muistia ei ollut juurikaan. Olen tuolloin teosta ilmoittanut ystävälle kuitenkin, kun merkit viittasivat raiskaukseen(vaatteet rikki, filmi poikki, muistin henkilökunnan käytävän jne) ja hän voi todistaa tarvittaessa tämän. Vaikuttaa elämääni enenevässä määrin. Ahdistustaan pelkoa ja vaikeuksia luoda suhteita. Kuinka todennäköistä on saada oikeutta, korvauksia, syyllinen vastaamaan teoistaan. Ajankohta on hyvin hämärän peitossa ja olemme kahlanneet paljon viestejä löytämättä(tuolloin ei puhelimet säilyttäneet niin paljon viestejä.) mutta ajankohta vuosien 2012-2013 sisällä. Työntekijän/ja siis teon mahdollisen suorittajan nimi ja piirteet on suunnilleen tiedossa. Olen tehnyt ilmoituksen jo, mutta mietin onko kukaan saanut tälläisessä tilanteessa asiaa eteenpäin?

0

649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin lähti takki auki sotaan....

        Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
        Maailman menoa
        133
        3806
      2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

        ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
        Maailman menoa
        324
        2705
      3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

        Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
        Maailman menoa
        0
        2200
      4. Sanna on pakottaja, domina

        Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
        Maailman menoa
        44
        2018
      5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

        Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
        Skoda
        12
        1770
      6. No onneks ei tartte sit olla

        Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
        Ikävä
        11
        1455
      7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

        Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
        Maailman menoa
        136
        1272
      8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

        Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
        Ikävä
        93
        1212
      9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

        Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
        Yleistä autoilusta
        88
        1024
      10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

        Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
        Ikävä
        52
        982
      Aihe