Kun se on kaavoittanut yli 70 vuotta sitten kuivatun järven rannatkin. Onko se jalaton, kun ei voi mennä tutustumaan paikan päälle? Ja tällekö meidän veroeurot maksetaan?
Vastaukset 17
- Anonyymi
No ei anakaa kovin pitkät jalat näytä olevan
- Anonyymi
Jospa hänellä on ollut 60 vuotta vanhat kartat asiakirjoineen.
Niistäkin saattaa olla jäänyt sivuja sivuun.
Voi olla että kuntakin on säästänyt,samalla keskustalaiset ovat hyötyneet.- Anonyymi
Talvella myy rantatontin , joka onkin pellon reunassa.
- Anonyymi
Nyt se tyttö kaavoittaa luonnonsuojelualueen tuulivoimaloille. Saatana vie, jalat alle ja katsomaan maastoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Missä nyt luonnonsuojelualue kaavoitetaan tuulivoimalle? Tuulivoimaloiden myötä ei tarvitse Eu: n, Suomen valtion, Kyyyjärven kunnan eikä Elyn tai Keski- Suomen liiton ym. mainostaa saati rahoittaa matkailu hankkeita. Koko kunta melualuetta. Eihän kukaan halua viettää loma- aikaansa melualueella vapaaehtoisesti. Vastuullinen virkamies, valtion ja kunnan hallinnossa, ei voi myöntää rahoitusta luonnon suhteen vastakkaisille toimenpiteille. Sehän on valtion varojen väärinkäyttöä ja ainakin pitäisi olla rangaistava teko.

Kyyjärven ja perhon rajalla Noposenahon ja Natura ja luonnonsuojelualuetta väkistin kaavoitetaan. Täysin laitonta ja tosiaankin berorahojen tuhlausta. Pässit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä nyt luonnonsuojelualue kaavoitetaan tuulivoimalle? Tuulivoimaloiden myötä ei tarvitse Eu: n, Suomen valtion, Kyyyjärven kunnan eikä Elyn tai Keski- Suomen liiton ym. mainostaa saati rahoittaa matkailu hankkeita. Koko kunta melualuetta. Eihän kukaan halua viettää loma- aikaansa melualueella vapaaehtoisesti. Vastuullinen virkamies, valtion ja kunnan hallinnossa, ei voi myöntää rahoitusta luonnon suhteen vastakkaisille toimenpiteille. Sehän on valtion varojen väärinkäyttöä ja ainakin pitäisi olla rangaistava teko.
Kun oikein selailin, niin onhan Kyyjärvellä erittäin harvinainen luonnonsuojelu- ja Natura-alue ja lisäksi laajennettu, ennallistettu valtion varoin luonnollinen alue Natura- ja luonnonsuojelualueen viereen, nimittäin Kyyjärven Peuralinnassa Peuralammin ympärillä . Hanketta ei hyväksy Keski-Suomen liitto. Mitähän luonnonsuojeijat hankkeesta sanovat.
Ja kaavoittaja on tänne tien toiselle puolelle "keksinyt" laittaa tuulivoimaloita. Tosiaankin jalat alle ja katsomaan, hyvin sanottu.
https://keskisuomi.fi/wp-content/uploads/2021/12/8.12.2021-Lausunto-Kamppakankaan-tuulivoimahankkeesta_YVA-menettelyn-soveltamisen-tarve.pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun oikein selailin, niin onhan Kyyjärvellä erittäin harvinainen luonnonsuojelu- ja Natura-alue ja lisäksi laajennettu, ennallistettu valtion varoin luonnollinen alue Natura- ja luonnonsuojelualueen viereen, nimittäin Kyyjärven Peuralinnassa Peuralammin ympärillä . Hanketta ei hyväksy Keski-Suomen liitto. Mitähän luonnonsuojeijat hankkeesta sanovat.
Ja kaavoittaja on tänne tien toiselle puolelle "keksinyt" laittaa tuulivoimaloita. Tosiaankin jalat alle ja katsomaan, hyvin sanottu.
https://keskisuomi.fi/wp-content/uploads/2021/12/8.12.2021-Lausunto-Kamppakankaan-tuulivoimahankkeesta_YVA-menettelyn-soveltamisen-tarve.pdfKatsos tässä lisää, avaa kartta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos tässä lisää, avaa kartta.
Kyllä, kyllä se näyttää kaavoittavan maakuntakaavan vastaisesti tuulivoimaloita aivan Peuralamminnevan luonnonsuojelu- ja natura-alueen viereen. Juuri pari vuotta sitten laajennettu luonnonsuojelualue verorahoin. Tätähän Keski-Suomen Liitto vastustaa.
file:///C:/Users/35850/OneDrive/Tiedostot/Kämppäkangas tuulivoimala/2022578-4-3[2305843009230279722].pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun oikein selailin, niin onhan Kyyjärvellä erittäin harvinainen luonnonsuojelu- ja Natura-alue ja lisäksi laajennettu, ennallistettu valtion varoin luonnollinen alue Natura- ja luonnonsuojelualueen viereen, nimittäin Kyyjärven Peuralinnassa Peuralammin ympärillä . Hanketta ei hyväksy Keski-Suomen liitto. Mitähän luonnonsuojeijat hankkeesta sanovat.
Ja kaavoittaja on tänne tien toiselle puolelle "keksinyt" laittaa tuulivoimaloita. Tosiaankin jalat alle ja katsomaan, hyvin sanottu.
https://keskisuomi.fi/wp-content/uploads/2021/12/8.12.2021-Lausunto-Kamppakankaan-tuulivoimahankkeesta_YVA-menettelyn-soveltamisen-tarve.pdfKeski-Suomen Liitto ei hyväksy nimenomaan tuulivoimahanketta Peuralamminnevan viereen. Peuralamminnevan kaksi kunnostusta on nyt valmistuneet.
https://www.epressi.com/tiedotteet/ymparisto-ja-luonto/arvokkaan-suoluonnon-palauttaminen-valmistuu-kyyjarven-peuralamminnevalla-vaikeista-keleista-huolimatta.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos tässä lisää, avaa kartta.
Luulisi, että kaavoittajakin osaisi googlettaa...
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Peuralamminneva(5378) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, kyllä se näyttää kaavoittavan maakuntakaavan vastaisesti tuulivoimaloita aivan Peuralamminnevan luonnonsuojelu- ja natura-alueen viereen. Juuri pari vuotta sitten laajennettu luonnonsuojelualue verorahoin. Tätähän Keski-Suomen Liitto vastustaa.
file:///C:/Users/35850/OneDrive/Tiedostot/Kämppäkangas tuulivoimala/2022578-4-3[2305843009230279722].pdfNiin, juuri noin. Keski Suomen Liitto ei halua tuulivoimaloita Peuralamminnevan harvinaisen suoalueen läheisyyteen. Kaikki maarippeet on yritetty kaavoittaa tuulivoimaloille.
Lukekaapa Liiton lausunto sivu 2 loppu ja sivu 3. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun oikein selailin, niin onhan Kyyjärvellä erittäin harvinainen luonnonsuojelu- ja Natura-alue ja lisäksi laajennettu, ennallistettu valtion varoin luonnollinen alue Natura- ja luonnonsuojelualueen viereen, nimittäin Kyyjärven Peuralinnassa Peuralammin ympärillä . Hanketta ei hyväksy Keski-Suomen liitto. Mitähän luonnonsuojeijat hankkeesta sanovat.
Ja kaavoittaja on tänne tien toiselle puolelle "keksinyt" laittaa tuulivoimaloita. Tosiaankin jalat alle ja katsomaan, hyvin sanottu.
https://keskisuomi.fi/wp-content/uploads/2021/12/8.12.2021-Lausunto-Kamppakankaan-tuulivoimahankkeesta_YVA-menettelyn-soveltamisen-tarve.pdfTarkoitat varmaan, että tuulivoimahanketta luonnonsuojelualueen viereen ei Keski-suomen liitto hyväksy. Suojelee harvinaista suomiljöötä kasveineen ja eläimineen. Näin lukee heidän lausunnossaan.
- Anonyymi
Yhteinen vesialue:312-872-2-1 siitä vain .
- Anonyymi
apua auttakaa ulosteita
ulosteita jokapuolella - Anonyymi
hissu on kyyjärven kunnanjohtaja jos on vapautunut vankilasta
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107849En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 132604
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo70537- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510