Tässä tarinassa en luulisi olevan mitään kiellettyä sillä tässähän ei oikeastaan tapahdu mitään sen kummempaa. Tarina on tosi lapsuus/nuoruusmuisto mutta muistan sen niin elävästi että luulisin sen ehkä tuottavan iloa jollekin. Ainoastaan nimet olen muuttanut siltä varalta että joku tunnistaisi.
Olen 44-vuotias mies ja tarina liittyy kesään jolloin olin täyttänyt neljätoista. Olen aina asunut äitini kanssa kahdestaan kaupungissa ja juuri tänä kesänä menimme viikoksi hänen siskonsa luo maalle. Olen aina pitänyt hänen siskoistaan, äitini oli juuri tuolloin täyttänyt 42, hänen skonsa 43 ja 44. Kotona kaupungissa meillä oli ainoastaan suihku ja näin äitini hyvin harvoin alastomana, tuona kesänä hän oli ehkä tahallaan alkanut välttää tilanteita. Olin juuri saanut ensimmäiset siemensyöksyni katsottuani siihen aikaan avomielistä hymylehteä. Niitä ei juuri kodeissa peitelty 70-luvulla.
Tätini luona oli vanha savusauna. Sen lämmittämiseen meni melkein koko päivä ja oli sen varran harva että löylyt jos riitivät puoli tuntia, hyvä oli.
Juuri ensimmäisenä iltana oli tarkoitus kylpeä. Tädit olivat lämmitelleet saunaa kaiken päivää ja illan suussa oli aika saunoa.
- Eiköhän tästä aleta pikkuhiljaa mennä lämmittelemään! sanoi sisaruksista keskimmäinen tätini Kaarina.
- Kuka menee ensin? kysyi äitini.
- Miten niin, kuka, mennään kaikki yhtä aikaa, vastasi Pirkko-täti, vanhin.
- Mutta eiköhän sittenkin....
Huomasin äidin epävarmuuden.
- Ei kai tässä nyt Jonia ruveta ujostelemaan, pikkupoikahan tuo vasta on, sanoi Kaarina.
- Siittä vaan, uhtyi Pirkko.
Muistan vielä tunteen kun suutani alkoi kuivata, olin varmaan aivan punainen naamaltani, tunsin jopa että vapisin. Farkkuni olivat sen muodin tapaan tiukat ja estivät onnekseni pullottavan etumukseni. Mutta en osannut tehdä mitään.
- Mene sinä ensin niin me tullaan perästä sanoi Kaarina.
Saunassa ei ollut muuta kuin pieni pukukoppi ja itse sauna. Menin kiireesti sisään ja tempaisin vaatteet nurkkaan ja äkkiä lauteille. Kymmenisen minuutin kuluttua tulivat tätini. Olin sen verran kiihdyksissä ja sauna sen verran kuuma etten pystynyt istumaan vaan tarvitsin ilmaa. Onneksi kuumuus oli postanut seisokkini, veri taisi pikemminkin nousta päähäni. Kun tulin pukupuolelle seisoi äitini ja Pirkko ilkosillaan edessäni. Katsoin heitä varovasti.Äidilläni oli pienhköt rinnat, Pirkon taas roikkuivat rehevinä. Kaarina riisui juuri kesämekkoaan ja paljasti harmaat rintaliivinsä ja pumpuliset valkoiset, tätimäiset alushousunsa.En muistanut että olisin aiemmin nähnyt heitä alasti, äitini kylläkin mutta ennen kuin ruumiissani alkoi tapahtua.
-Tuliko kuuma, kysyi kaarina samall kaun riisui rintaliivejään. Hänellä oli aivan valtavat riippurinnat ja lähes teekupin kokoiset nänninympyrät.
-Vähän vastasin, ja riensin takaisin löylyyn. Ehdin juuri ja juuri nielaista kauhasta kylmää vettä. Istahdin ylälauteelle, piilotin kaluni jalkojen väliin ristiasentoon. Tädit tulivat sisälle. Nyt näin Kaarinankin valtavan mustan karvapehkon, kaikki kolme sisarusta olivat hyvin karvaisia alapäästään, tähän aikaan ei posliineista puhuttu. Istuin keskellä ylälaudetta, tätini istuvat molemmille puolilleni ja äitini seinän viereen. He alkoivat jutella keskenään kaikennäköistä kesästä ja heinänkorjuusta ja ties mistä, en edes muista. Ajattelin vain etten paljastaisi mitään.
Varttitunnin päästä lähtivät äitini ja Pirkko ulos jäähdyttelemään. Kaarina istui vielä vielläni ja kyseli koulusta sun muusta.Vastailin sen kuin kerkesin. Yhtäkkiä hän sanoi:
- Enpäs taida enää tämän kummempaa jaksaa, tulehan pesemään minun selkäni!
Tätini pesi ensin itsensä etupuolelta, levitti reilusti jalkansa ja näin koko komeuden, isot sisäiset häpyhuulet karvapehkon välistä. En kylläkään silloin tiennyt sttä niitä sanotaan häpyhuuliksi.
- No niin alahan selänpesijä tulla!
Vaivalloisesti hivuttauduin alas, Kaluni seisoi täydessä mitassaan. Täti ojensi minulle pesuvampun ja saippuan.
- Otakin sitten olan takaa!
Ryhdyin työhön ja pesin tädin selän pakaroihin asti.
- Hyvä on, kiitos!
Kaarina käännähti ympäri, vilkaisi keskivartaloani, hänen katseensa osui seisovaan kaluuni. Hänen katseensa jähmettyi. Sitten hän hymyili.
- Taidanpa jättää sinut löylyyn..
- Ole rauhassa, sinusta tulee mies. Ihan luonnollista se on.
Illalla nukuin mökin parvella, tai oikeastaan olin nukkuvinani. Tädit ainakin luulivat niin puheestaan päätellen. He joivat viiniä ja höpöttivät kaikenlaista miehistä ja siihen liittyvästä. Yhtäkkiä Kaarina sanoi:
- Se alkaa Jonikin olla ihan urosiässä. Karvat on ja kaikki.
- Taisi olla kova saunareissu nuorelle miehelle.
- Sitähän minä vähän yritin varoittaa, sanoi äitini. Olen sentään pessyt lakanoita jo pari kuukautta.Kerran yöllä kuulin kun veteli peton alla pippeliään. Taitaa olla vähän myös kiinnostunut alusvaatteistani, on pönkinyt pesukoria. Mitä luulette, ei kai se vain ole epänormaali?
- Nuoruuden uteliaisuutta se vain on. Mutta päästetään jatkossa saunaan jos haluaa, jos meitä tiirailee, ei olla moksiskaan.
Kävin vielä pari kertaa tätien kanssa sen viikon aikana saunassa, mutta tyhjensin pussini ennen. Kukaan ei ole asiasta sen koommin puhunut. Mutta mieluisa muisto aikuisuuden ensihaparoinnista jäi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä, että näitä herkempiäkin tositarinoita tulee mukaan!
Muistanpa itsekin kun joskus kaksi- kolmetoistavuotiaana jouduin vanhempien serkkujeni ja setieni sekä tätieni kanssa samaan saunaan ja miten jännittävältä mutta samalla kiihottavalta nyt jälkeenpäin ajateltuna tuntui huomata ihmisvartalon muutokset. Itselläni taisivat rinnat alkaa kasvaa ja muutama karva ehkä oli ilmestynyt alapäähän. Meillä tytöillähän taas ”tätä tilaa” ei onneksi niin selvästi huomaa. En muista kylläkään että miespuolisilla sukulaisilla olisi mitenkään ”seisonut” mutta ehkä mielessään tai jälkeenpäin saattoivat muistella tapahtuneita niinkuin minä nyt. Eikö tällaisia pehmohavaintoja voisi lukea muualtakin sen sijaan kuin kuviteltua raskaan sarjan osastoa? Vaikka luoda tällaiselle oma osastonsa?
Hei Silloin ennen
olit kertomuksesi aikaan 14-vuotias. Hyvin samanlaisena minäkin tuollaisen tilanteen koin, ja minun kohdallani se jatkui vielä pari vuotta pitempään. Täysi nuori mies minä jo tavallaan olin, mutta itse en silloinkaan kokenut tilannetta ihan noin suoraviivaisena
se oli äitini nuoremman sisaren mökki, hänen perheensä sitä hallitsi, vaikka se suvulta peritty paikka olikin. Me kävimme siellä muutaman kerran kesässä. Jos oli kaunis, lämmin ilma, niin kuin pari kerta kesässä oli, mökin rannassa oltiin alasti. Kaikki olivat
minä olin lapsikatraasta vanhin, vaikka enhän minä lopuksi enää tiennyt, olinko minä niitä lapsia vielä vai aikuistenko sakkiin jo kuuluin. Olin molempia. Uin ja melskasin ja rakentelin kaarnalaivoja nuorempien mukana, niin lapsekkaana että vieläkin hävettää, mutta otin myös osaa aikuisten askareisiin. Jotain siellä aina puuhattiin. Miehet korjasivat kattoa, laituria tai portaan lahonneita askelmia. Naiset laittoivat ruokaa tai tiskasivat
Koko ajan se oli niin viatonta kuin vain voi olla. Pinnalta kumminkin. Totta kai minä leikinlaskun ja silmäpelin huomasin, kun semmoista joskus oli. Mutta ei miehillä koskaan ollut vaikeuksia erektion kanssa, eikä minullakaan, ja naiset sai olla rauhassa. Kai se puoli hoidettiin yön aikaan niin perusteellisesti, että päivä kestettiin
kyllähän minä salaa masturboin. Puuseen seinillä oli isokokoisia, kiiltäviä värikuvia, mistähän ne olikaan napattu, ja niissä naiset hymyilivät ja näyttelivät paljaita reisiään. Ne minussa aina miehen herättivät. Tätiäni en osannut enkä uskaltanut seksiobjektina pitää, vaikka hänen naiselliset varustuksensa siinä näytillä olivat
jälkeenpäin olen ajatellut, että kyllähän se oli kumminkin komea eukko, tämä tätini. Pystyt rinnat, tuuhea tukka ja aina iloiset silmät
me kerran rannassa perunoita kuorittiin kaksistaan, ja tätini siinä edessäni kyykisteli. Siinä minä hänet katsoin. Se taisi olla ainoa kerta, kun hänet sillä silmällä tarkistin. Valtava, pään sekoittava karvoitus ylettyi pyllynvakoon saakka. Taisin minä erottaa tummahkot häpyhuuletkin. Ensi kertaa semmoiset näin aikuiselta naiselta
sen päälle minun täytyi kyllä livahtaa metsän puolelle omalle retkelle, painetta helpottamaan
jälkeenpäin olen ajatellut, että minun pitää olla kiitollinen tästä opettavaisesta ja vapauttavasta ilmapiiristä, siitä opista mitä näiltä sukuni naisilta ja miehiltä sain. Vaimoni suvussa alastomuuteen on suhtauduttu äärimmäisen hysteerisesti
Muistan minäkin varhaisnuoruuteninuoruuteni vähän tuontapaisena 60- ja 70-luvulla. Minäkin olin kuudentoista vuotias kloppi ja maalla uin ilman mitään estoja 19-vuotiaan tyttöserkkuni kanssa, uimapukuja ei käytetty koskaan. Miten on nyt? Onko sukulaisten välinen alastomuus vielä yhtä luonnollista? Vai onko kaikki ns "järjestäytynyttä" naturistitouhua. Ja onko tämäkin ollut erilaista eri puolilla suomea? Itse olen Etelä-Suomesta.
Tämä keskustelu aihe on jollakin tavoin mielenkiintoinen.
Itsellänikin on varhaisnuoruudesta kokemus joka tulee aika-ajoin mieleen. Olin varmaan silloin 14v kolli jota alkoi kiinnostaa naiseus ihan uudella tavalla, silloin oli yksi ja ainut "kohde" ,jos ei miestenlehtien kuvia oteta mukaan- äiti, kaikessa kummallisuudessaan hänen keho viehätti, vaikka joskus tuntuikin että taidan olla jotenkin erilainen. Yritin järjestää itseni aina paikalle kun äiti oli ilman vaatteita tai pukeutumassa, oli kiinnostavaa nähdä edes vilaus siitä niin mystillisesta karvakolmiosta ja pehmeistä rinnoista - vaikka kaikki olikin pelkästään kuvitelman varassa.
Usein saunottiin kahdenkin ja silloin sain väliin oikein pinnistellä ettei pikkuiveikka heräilisi. =)
Kerran sitten istuttiin äidin kanssa saunomassa ja äidin jalat oli nostettu ylälauteille niin että minulla oli suora näkyvyys - sinne niin mielenkiintoiseen paikkaan... tilanne oli hyvin erikoinen, erektiolle on mahtanut mitään, peittely yrityksistä huolimatta. Tietysti se huomattiin ja kommentti oli - anna se seistä, se on komea. Ja niin olin siinä pili kovana ja nautiskelin näkymästä. Näin varmaan enemmän naiseudesta kuin biologian kirjoissa kerrotaan.. se oli jotain hyvin jännittävää, tiesin ettei tämä ole vahinko vaan tietoinen teko. Olisin halunnu katsella sitä lähempää, enemmän...
Mutta sen koommin ei vastaavaa tilannetta tullut, eikä siitä sen enempää puhuttu
Muistan minäkin kun asuimme 60-luvun alussa vanhassa puutalossa minä, äitini ja isäni. Minulla oli myös isosisko joka oli minua 14 vuotta vanhempi. Minä olin 8. Sisko oli muuttanut pois kotoa ja tuli vain silloin tällöin kylään. Talossa ei ollut edes kunnon saunaa, oli puuhella, ja vedet kannettiin ulkoa. Pesutoimet toimitettiin kettiössä ja vesi lämmitettiin juuri sillä puuhellalla. Keittiö ja kamari.
Eräänä kesänä sisko oli juuri tullut meille, kaikki oli niinkuin piti paitsi eräänä aamuna kun äitini piti minua kamarissa, eikä päästänyt kettiön puolelle. Kun tivasin että miksi, sain vastaukseksi ”Antaa siskon pestä rauhassa”.
En ajatellut asiaa sen koommin mutta jotain kummaa hommassa oli. Ja seuraavana aamuna kun äiti yritti taas teljetä minut kamariin sanoi siskoni ”Ei kai tässä mitään kummallista ole, pesettehän tekin naamanne”! Ja sain mennä kettiöön. Muistan kun sisko kaatoi kuumaa vettä hellalta pieneen pesuvatiin ja kylmää ämpäristä. Mutta yllätyksekseni hän riisui myös shortsinsa ja alushousunsa.
Siinä seisoi siskoni. 22 vuotta. Minä 8. Sisko, sininen T-paita yllään ja pylly paljaana. Muistan vielä hänen punaisen karvakolmionsa. Sisko laittoi pesuvadin laittialle, otti saippuan ja kyykistyi jalat levällään pesuvadin ylle. Näin pakaroiden välistä pyllynreiän. En ollut sellaista aiemmin nähnytkään (katselin omaani peilistä samana iltapäivänä). Veti vettä ja saippuaa pyllynvakoon ja huuhteli, kääntyi niin että näin kaiken edestäpäin, nyt märät pillunkarvat, sisko huuhteli etuvakonsa, huuhteli koko alapäänsä ja nousi ylös. Sanoi äidille ”Ottaa polviin kyykistely”. Pyyhki alapäänsä ja kuivasi koko komeuden pyheliinaansa. Veti alushousut jalkaansa.
Sen pituinen se. Mutta muistan että silloin minulla seisoi pieni pojanpippeli niin että alapäätä särki. Enkä tiennyt mistään itsetyydytyksistä vielää siihen aikaan mitään. Olin toki nähnyt siskon alasti aiemminkin, ja myöhemminkin, mutta juuri tämä tapaus on jäänyt niin elävästi mieleeni.