Vinkkejä luoksetuloon

Moi kaikki,

Hyviä vinkkejä kaipaisin luoksetulon opetteluun. Kotosalla 9 viikkoinen koiranpentu, jolla luonnollisesti pennun riiviömäisyydet. Tänne- sana on jo ymmärretty, mutta että sitä viitsisi joka kerta totella ;) Palkkaan tietysti, joka kerta kun tulee käskystä luo, mutta onko hyviä jujuja mitä tehdä, kun koira esim. jatkaa haistelujaan eikä tule, vaikka tietää homman tarkoituksen?

Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista. Pentu on vasta 9 vkoa, enkä siis odota sen osaavan vielä/oppivan salamannopeasti, mutta erilaiset keinot kiinnostaa.
141740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

varsinkin pihalla niin, että jos pentua on kiinnostanut jokin muu kuin luoksetulo, niin olen yksinkertaisesti lähtenyt toiseen suuntaan. Kuitenkin pennun huomio pitää saada kiinnittymään itseensä niin, että se huomaa ihmisen karkaavan, jolloin ihan taatusti lähtee tulemaan luokse.
Jos luoksetulo kuitenkin kestää kauan, niin en silloin ole palkinnut, koska koiralle jää silloin mieleen käsitys, että sen kuuluukin kestää kauan ja monella komennolla. Itse olen hyväksi keinoksi huomionherättämiseen havainnut käsien yhteenlyömisen ja sitten eikun toiseen suuntaan. Ja kun pentu sitten korvat hulmuten juoksee perässä, niin käännyn ottamaan "pennun vastaan" ja kehuskelen. Ei makupaloja tarvitse aina antaa, vaan pelkkä kehuminen riittää! Näin ainakin meillä.

Äänestä
  • ..mielestäni hyvä kikka, mitä tässä on toista viikkoa harrasteltukin. Meillä tää toimii varauksin, nimittäin silloin, kun ollaan jossakin muualla kuin kotopihassa ja nimenomaan kaksin. Jos muita tuttuja on lähellä, ei pikkuisella ole hädän päivää.

    Täytyy vaan sitkeästi jatkaa karkuun juoksuja, ja ajoittaa harjoitukset kahdenkeskisiin hetkiin ja vieraampiin paikkoihin :)

    Äänestä

Moi

Pari vinkkiä luoksetuloon:

-jos edes luulet, että pentu ei tule, niin älä kutsu! Kutsu ekoilla kerroilla silloin, kun on jo muutenkin tulossa, ja palkitse hyvin ja oikea-aikaisesti! Suorituksen ja palkkion väliin ei saa jäädä aikaa kuin ehkä sekunnin verran, muuten palkitset sitä jostain muusta kuin luoksetulosta. Jos koira pitää saada pois jostain paikasta ja olet melko varma, ettei kutsusta tule, niin mene hakemaan, älä "kuluta" luoksekutsua turhaan!

-hyvää ympäristöä luoksetulon treenaamiseen on pennulle tuntematon metsä; siellä se mielellään vielä hiukan arkana ja epävarmana ottaa mielellään yhteyttä ohjaajaansa.

-käytä apuohjaajaa, joka pitää koiraa kiinni sun poistuessa sen luota ja houkutellen kunnes sitten kutsut sitä. Koira tulee sata lasissa, ja sitten välitön palkitseminen.

-hyödynnä aina koiran ruokintahetket luoksetulotrenaamiseen. Kun annat kupin sille, niin kutsu, vaikka olisi metrin päässä.

-älä aluksi kiinnitä huomioon siihen, missä asennossa koira on sun luokse tullessaan ja palkinnon saadessaan; kunhan tulee nopeasti ja iloisesti. Myöhemmin hiotaan ja viimeistellään sitten noita asentohommia.

Terveisin Kutsuja

Äänestä

Itse olen sitä mieltä että jos fiksusti luoksetuloa aletaan opettelemaan kun pentu tulee kotiin sitä ei kannata hukuttaa nameihin. Paras palkka pienelle pennulle on se että sen oma ihminen on innoissaan ja se saa rapsutuksia ja tietää että on tehnyt oikein.

Muista pitää tuota harjoittelua yllä aina, vuoden iässä tulee yleensä se kuuro vaihe mutta jos luoksetulo on todella hyvin kunnossa tuokin vaihe on aika kivuton

Äänestä

Kaikki edelliset hyviä vinkkejä, mutta haluaisin lisätä vielä yhden, mitä käytän kaikissa komennoissa en vain luoksetulossa. Eli aloitan käskyjen antamisen aina sanomalla koiran nimen jolloin koira ottaa kontaktin itseeni ja kuuntelee jo valmiiksi eikä minun tarvitse toistaa käskyjä, eipä niin koira kyllä kuulee käskyt mutta ne on helppo olla noteeraamatta kun haistelee mielenkiintoisia hajuja, kun huomio on valmiiksi minussa on koiran hankalampi esittää kuuroa. Ja vielä että käskyjen toistamista tulisi välttää, tunnen koiran joka istuutuu vasta kun käsky on toistettu kolme kertaa, ilmeisesti se kuvittelee että tuo kamalan pitkän rimssun sanominen kuuluukin sanoa ennenkuin pitää istua:)

Äänestä
  • Vielä lisäisin, itse olen yrittänyt tehdä luoksetulosta koirille sen maailman parhaan asia. Namulla varmasti saa koiran tulemaan luokse kun sillä ei ole parempaakaan tekemistä, tai jos se on todella namujen perään, mitä omani ei ole, mutta kun koira pitäisi saada tulemaan luokse kun näköpiirissä on vaikka toisia koiria. Edesmenneen koiran sain tänne käskyllä lopettamaan rusakon ajamisen ja nykyisen puol vuotiaan jättämään lintujahdin, luoksetulo tarkoitti molemmille hulvatonta leikkiä. tämä penska saa palkintonsa vielä vain ryntäämällä luokseni mutta kun ikää tulee lisää palkinnon saa kun istuu ja sitten lisätään vielä sivulle tulo. Tänne ei saisi merkitä koiralle aina hihnaan joutumista, vaan kannattaa jokaisen lenkin aikana kutsua koira vain leikkimään.

    Äänestä

  • Mitä teet jos koira ei eka käskystä tottele etkä aio siis toistaa käskyäsi. Olisi voinut luulla että puhut juuri meidän koirasta joka istuu tosiaan vasta 3-5 istu-komennon jälkeen. Olen kokeillut eri äänensävyjä, palkkiota=makupala/kehu ja hiljaa tuijottamista komennon jälkeen mutta ei kun ei! Koira on nyt melkein 7 kk.

    Äänestä

  • nyt ihmeessä kirjoitti:

    Mitä teet jos koira ei eka käskystä tottele etkä aio siis toistaa käskyäsi. Olisi voinut luulla että puhut juuri meidän koirasta joka istuu tosiaan vasta 3-5 istu-komennon jälkeen. Olen kokeillut eri äänensävyjä, palkkiota=makupala/kehu ja hiljaa tuijottamista komennon jälkeen mutta ei kun ei! Koira on nyt melkein 7 kk.

    Tuossa tilanteessa aloittaisin ihan perusteesta, eli makupala nyrkkiin ole kyykyssä koiran edessä aivan hiljaa, anna koiran nuuskia makupalaa, se yrittää varmasti tarjota tassua tai ottaa makupala väkisin mutta ole kärsivällinen ja pidä makupala nyrkisssä niin kauan kunnes se katsoo sinua sitten heti nyrkki auki ja kehuja. Meidän penska menetti kiinnostuksen makupalaan heti kun huomesi ettei saa sitä joten annoin sen jopa nuolasta sitä hieman jotta motivaatio makupalan saamiseen pysyy.
    Toinen tapa on osottaa koiralle että maailmassa ei tapahdu yhtään mitään kun se riehuu eikä tottele, eli seiso aivan hiljaa äläkä ole huomaavinasikaan koiraa jos mahdollista estä koiraa haistelemasta tai tekemästä yhtään mitään ja heti kun koira katsoo sinuun palkitse, lisää vaatimuksia kun nämä sujuu, pyydä koiraa istumaan tai menemään maaten.
    En tiedä olenko paras mahdollinen neuvoja kun minun koira on paimenkoira ja jo rotunsa puolesta hyvin yhteistyöhaluinen, mutta kokeile ja kärsivällisyyttä.

    Äänestä

  • ame733 kirjoitti:

    Itse olen yhdistänyt käsimerkin kaikkiin käskyihin koira joka jo valmiiksi on vielä epävarma että mitä nyt pitikään tehdä saa käsimerkistä hyvän vinkin, itse olen lopettanut käsimerkin käytön myöhemmin, mutta silloin käskyt on harjoiteltu jo melko vahvaksi. Tämä tosiaan on melko tärkeä juttu kun miettii miten koira oikeastaan kommunikoi, se seuraa enemmän eleitäsi kuin ääntäsi aivan kuin se tekee toistenkin koirien kanssa, joten äänen kuuntelu tulisi koiralle opettaa siinä missä mikä tahansa temppu, tämä voi olla yksi syy koiran tottelemattomuuteen se ei kertakaikkiaan ymmärrä.

    Annoit ajattelemisen aihetta. Täytyy vähän miettiä miten sovellan meidän koirimukseen:)

    Äänestä

..hyvistä vinkeistä. Tosiaan, kun sanoin "palkkaan joka kerta kun tulee", tarkoitin nimenomaan paitsi nameja, myös rapsuja ja leikkejä. Meillä ei turhan paljoa ole noita nameja harrasteltu.

Oon yrittänyt tehdä kontaktireenejä pikkuisen kanssa välillä hyvin lyhyissä pätkissä. Tuntee varmasti jo nimensä, vaan aina se pää ei silti nouse sieltä pöpeliköstä. Eli jos jollain on hyviä kontaktiharjoituksia tiedossaan, niin antaa tulla nekin :) Kyseessä ei ole ensimmäinen koirani, mutta syystä ja toisesta kaksi edellistä ovat tulleet minulle aikuisina, sikspä tämä pentuaika on mulle uutta reeniä :)

Tavoitteena on tietysti ehdoton luoksetulo, mutta siihen on vielä pitkäpitkä matka..

Äänestä
  • että oon leikkiny samalla pentukoirani kanssa ja opettanu sitä niin et lähden toiseen suuntaan ja kutsun sitä et se lähtee seuraamaan mua, sitte kun se on mun luona kiitän ja kehun sitä! Ja jos pääset jonneki aukiolle tai metsäpolulle jossa uskallat pitää irti niin siel ois hyvä harjotella tai vaikkapa otat pitkän hihnan mukaan ja pidät kiinni sitä ja vedät itseäsi kohti ja kutsut sitä samalla :)
    Mutta kun noin nuori vielä niin kerkee ihan rauhassa ja vähän kerrallaan opettaa sille noita juttuja :)

    Äänestä

  • Heide85 kirjoitti:

    että oon leikkiny samalla pentukoirani kanssa ja opettanu sitä niin et lähden toiseen suuntaan ja kutsun sitä et se lähtee seuraamaan mua, sitte kun se on mun luona kiitän ja kehun sitä! Ja jos pääset jonneki aukiolle tai metsäpolulle jossa uskallat pitää irti niin siel ois hyvä harjotella tai vaikkapa otat pitkän hihnan mukaan ja pidät kiinni sitä ja vedät itseäsi kohti ja kutsut sitä samalla :)
    Mutta kun noin nuori vielä niin kerkee ihan rauhassa ja vähän kerrallaan opettaa sille noita juttuja :)

    kun koirani oli pentu, se oli aina vapaana mukanani joka paikassa missä ei autoja paljoa liiku vaikka asuttiinkin lähellä keskustaa. Harjoiteltiin luoksetuloa juurikin niin että kun kutsuin ja pentu ei tullut luokse, lähdin kovaäänisesti kutsuen pentua juoksemaan poispäin. Yleensä tuli, joskus ei. Kun ei tullut, hain pennun ja nostin sen syliin sanomatta mitään ja mentiin vaikka takaisin sisälle.

    Nyt kun koira on reilun vuoden, olen harjoitellut luoksetuloja (vieläkin!)... Koirani on erittäin kuuliainen ja tulee luokseni lähes aina kutsuessani ja pidänkin sitä paljon vapaana, mutta joskus joutuu muistuttamaan mitä se tänne sana tarkoittaa ja olenkin nyt koiran "vanhemmalla" iällä tehnyt niin että hihnassa kutsun ja jos ei tule, nykäisen hihnasta merkiksi ja toistan käskyn. Kun tulee palkkaan mutta en läheskään aina nameilla. Uskoisin että ihan pentuakin voi opettaa hihnassa noita luoksetuloja niin on vähän turvallisempaa toimintaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Xeena kirjoitti:

Moi kaikki,

Hyviä vinkkejä kaipaisin luoksetulon opetteluun. Kotosalla 9 viikkoinen koiranpentu, jolla luonnollisesti pennun riiviömäisyydet. Tänne- sana on jo ymmärretty, mutta että sitä viitsisi joka kerta totella ;) Palkkaan tietysti, joka kerta kun tulee käskystä luo, mutta onko hyviä jujuja mitä tehdä, kun koira esim. jatkaa haistelujaan eikä tule, vaikka tietää homman tarkoituksen?

Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista. Pentu on vasta 9 vkoa, enkä siis odota sen osaavan vielä/oppivan salamannopeasti, mutta erilaiset keinot kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu