Yhdysvallat on maailman maahanmuuttaisin valtio, jonne virtaa globalismi.
Siten valtio on nykyajan ainutlaatuinen.
Mutta kuka ei olisi historiassa ainutlaatuinen?
Heitä on voinut olla monia.
Kaikki toivoivat olla Maailman Hallitsijoita, mikä näkyi titteleistä.
USA tahtoo olla Maailman Hallitsija.
Kun USA on globaali ja maahanmuuttaja valtio brittiläisellä johdolla,
niin muu maailmaa on nationalistinen.
Jos Amerikkojen maanosa on ainoa globaali ja muu maailmaa on nationalistinen, niin mitä varten Amerikka tahtoo olla maailman johtaja.
Itse uskon hierarkian sijaintina, että ei ole kyse paremmuudesta, mutta sijainnista ja asioista, mistä sattuu pitämään.
Ei kikkeli voi päästä kasvaa, mutta jotta kokisi seksin sulon, silloin pitää elää ja syntyä Afrikassa, eikä Latinalaisessa Amerikassa.
Kyse valinnoista ja tarkoituksesta, eikä paremmuudesta.
Niin myös Amerikka on jonkinlainen päätepiste, josta asioita tapahtuu.
Minkälainen Maailman Herruudesta tulisi kun muu maailmaa on nationalistinen, siis erilainen, eivätkä molemmat ymmärrä toisiaan.
Globalisaation pitää kunnioittaa nationalismin ja nationalismin globalisaatiota.
Ja tähä kolmanneksi vielä Jumalan tarkoituksen, miksi kaikki on.
Toistaiseksi näyttää että Amerikka ja Venäjä sekä moni muu maa OVAT VIHOLLISIA JA HÄIRITSEVÄT TOISIAAN.
Miksi näin on?
Ehkä joku ei ymmärrä toisiaan?
Jotakin siis on väärin?
Mitä varten USA Imperialisti tarvitsee Maailman Herruuden?
Anonyymi
0
142
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2802898Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka482284Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1141723
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051654Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181- 551179