Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tukijullit saa jo yli miljardin suoraa kotimaista tukea

Anonyymi

Aiotaan lisätä jälleen 300 miljoonalla, miten ihmeessä Ruotsissa pärjäävät pelkillä EU-tuilla mitkä nekin pienemmät kuin Suomessa. Lisäksi Suomessa maksetaan monta miljardia kaikkia mahdollisia ja mahdottomia muita tukia ympäristötuista eläkkeisiin.

Tuhlaaminen aivan järjetöntä, mutta mikään ei riitä, puutakaan ei tarvitse myydä kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista että on vaikea keksiä mihin kaiken laittaisivat. Miksi suomalaisten veronmaksajien pitää kustantaa tukijullien kerskakulutus ja esim sijoitusasunnot, pistäkööt myyntiin jos ei muka rahat riitä.

64

980

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuolla 300 miljoonan nostolla maataloustuet yhteensä nousevat yli 3 miljardiin.

      Suomalainen maatalous on kansantaloudellista masokismia.

      • Anonyymi

        Kelarahat 25 MILJARDIA makailuun.

      • Anonyymi

        Lisäksi saavat kela-rahaa 5 miljardia, eläkkeelle jäävät joa reilusti alle 60v ja me maksetaan.

    • Anonyymi

      Niin ketkä saavat alle 60 vuotiaana?

    • Anonyymi

      Miksi tukijullien pitäisi ruokkia kaupunkilaiset ilmaiseksi ?

      • Anonyymi

        Jopalla on kuset housuissa kun kuu-ukkelit ei toimita. Loppu hyvöö ja halvall kerrasta.

      • Anonyymi

        Kun ei huoltovarmuutta ole kuin rehusta ja viinasta nytkään.

      • Anonyymi

        Et sinä mitään ruoki. Saksaan viet kaurasi jyvinä, koska kelpaavat vain rehuksi. Hinnat on nousussa, koska Saksan ja Puolan rukii ja muu leipävilja kallistuu kepun kaverin putte possun riehuessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei huoltovarmuutta ole kuin rehusta ja viinasta nytkään.

        Jo 1917 naureskeli kepulien esi-isät, että kyllä viljaa viinaksiin riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä mitään ruoki. Saksaan viet kaurasi jyvinä, koska kelpaavat vain rehuksi. Hinnat on nousussa, koska Saksan ja Puolan rukii ja muu leipävilja kallistuu kepun kaverin putte possun riehuessa.

        Ruokkimista se on rehun viljelykin. Nimittäin rehu syötetään eläimille ja ihminen popsii sen eläimen. Sitä paitsi ohrat meni mallastamoon joten anteeksi sanavalinta. Siis miksi pitäisi juottaa ilmaiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo 1917 naureskeli kepulien esi-isät, että kyllä viljaa viinaksiin riittää.

        1917 oltiin markkinataloudessa ja vuonna 1918 alkoi Jopan isän manku, antakiee ei o varaa ruokaan antakiee antakiee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1917 oltiin markkinataloudessa ja vuonna 1918 alkoi Jopan isän manku, antakiee ei o varaa ruokaan antakiee antakiee.

        1917 oltiin markkinataloudessa ja vuonna 2022 tukijullit loisii työläisten maksamilla jättitukiaisilla. Pian on otettava sisällisota uusiksi.

    • Anonyymi

      Koska kepu vaatii.

    • Anonyymi

      Median kysyy, että millainen osuus kaupoilla ja elintarviketeollisuudella on viljelijöille.

      -Valtion yksi keino on maataloustukien korottaminen, summa on nyt sovittu.

      • Anonyymi

        Muut laskee kuluja että on kannattavaa, tukijulleille maksetaan kohta 3€ 1€tuotteesta, tuhlaaminen ja kerskakulutus jatkuu. Varmuusvarastotkin poistivat että on aina joku tekosyy nostaa tukiaisia.

    • Anonyymi

      Suomi on erittäin haavoittuvainen maa. Ottakaa kartta käteen ja katsokaa. Jos Itämeri suljetaan muutamalla laivalla ja pyhäjoen ”ydinvoimatyöntekijät” katkaisevat liikenteen Oulun kohdalta niin mistä ruoka sen jälkeen tulee eteläsuomeen?

      • Anonyymi

        Juuri tämän takia; "Saarikon mukaan maatalous saa suoraa tukea lisää, antaa EU lisäjoustoja tai ei"

    • Anonyymi

      suomessa jyllää italian tapaan kepun mafia joka ryöstää rahat veronmaksajilta.

      • Anonyymi

        Miksi EU ei ole vielä tuominnut kepuleiden, mtk:n ja tukijullien harjoittamaa korruptiota? Ovat samanlaisia kuin oligarkit venäjällä.

    • Anonyymi

      Nyt jos koskaan saadaan suomen ruoantuotanto loppumaan kun emme anna senttiäkään lisää tukea ja lopetamme loputkin.
      Ostamme halpaa ruokaa Euroopasta ja kun myönnymme venäjän vaatimuksiin saamme ruokaa halvalla myös Venäjältä.

    • Anonyymi

      Ainoastaan tukirölli kepu on vaatimassa hyvin tuottavalle maataloudelle lisää tukia.

      Miten voi maataloudella huonosti kun 3 miljardin euron tuet jaetaan 50000 tukirölli viljelijälle.

      Kun viljelijä saa vielä ALV verot itselleen niin kyllä rahaa PITÄÄ olla.

      Kellä tavallisella rehehellisellä veronmaksajalla on rattorit puimurit ja öekset, ja pellot ja metsät.

      • Anonyymi

        Joko kaalisoppa porisee Pietarissa?

      • Anonyymi

        Lisäksi muita tukia 3-5 miljardia, eikä tiloja taida olla enää kuin 40 000, isommat ostaa tukiasilla koko ajan pienempiä itselleen. Miksi ihmeessä verorahoilla tuetaan omaisuuden kertymistä yhä harvemmille, ostavat myös metsää ja mitä tahansa sijoituskohteita maksamillamme verorahoilla.

      • Anonyymi

        Anteeksi vaan mutta tämä hallitus on demarijohtoinen. Onko tässä jotain epäselvyyttä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi vaan mutta tämä hallitus on demarijohtoinen. Onko tässä jotain epäselvyyttä?

        Hauskaa seurata kun jopa kertoili demarihallituksista ennen vaaleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi vaan mutta tämä hallitus on demarijohtoinen. Onko tässä jotain epäselvyyttä?

        Kepulit pyörittää demareita mennen tullen koska vain niiden avulla hallitus pysyy kasassa.

    • Anonyymi

      Mä ostan ansaitsemillani tukirahoilla sähköauton.

    • Anonyymi

      Kohta on myytävänä paljon maatiloja. Osta yksi itsellesi ja ala tehdä rahaa. Karjatila on helppo nakki. Hommia on vaan 342 päivää vuodessa. Jos et saa lomittajaa, töitä on 365 p./ v. Fyysisen työn päälle helvetillinen paperisota EU: n takia. Te ketkä mollaatte maajusseja, teistä kenestäkään ei ole ruoantuottajiksi. Mutta voisi parku päästä kun ei ruokaa kaupassa olisi. Vetäkää v***u päähän ja korkatkaa kalja!!

      • Anonyymi

        Paljonko maksoit omastasi ? Jos et saanut lahjaksi, niin ehkä pienen kaksion verran. Rankkaa.

      • Anonyymi

        Vedäpä itse v***u päähäsi. EU-tuki vähenentty ja itse olette vaatineet kaiken korvattavaksi kotimaisilla sen sijaan että toimisitte kuten oikeat yrittäjät, kulut kuriin ja tehdään sitä mikä kannattaa. Lypsytiloja on hyvin pieni osaa maatiloista, muut laiskottelee lähes koko vuoden ja lypsytiloillakin on suurimmilla jo alipalkatut työntekijät tekemässä hommat, automatiikka muutenkin hoitaa lähes kaiken.

        Pitäisi laittaakin tilat huutokaupattavaksi ja rahat valtiolle. Itsehän te olette mtk:n ja kepuleiden avulla päättäneet että tukiaiset menee suurimmille tiloille, tietenkin ne ostaa pienemmät pois, ei viljelyala tai mikään tuotanto ole vähentynyt, mutta ne miljardit menee yhä pienemmälle joukolle.

    • Anonyymi

      Maataloutuki pääomittuu tuotantokustannuksiin. Pellon korkea hinta johtuu ylivoimaisesti eniten hehtaariperusteisista tuista. Kone- ja laiteinvestoinneissa on kahdet hinnat. Myyjä kysyy ensin, ostatko investointituella vai ilman. Tuettu hyödyke on kalliimpi. Tässä näyttäisi olevan itseään vahvistava kierre.

      • Anonyymi

        Ja sitten tukijullit vielä myy ne käytetyt koneet ulkomaille, pitävät rahat itsellään ja taas tukiaisilla uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten tukijullit vielä myy ne käytetyt koneet ulkomaille, pitävät rahat itsellään ja taas tukiaisilla uutta.

        nii ja rahoilla ostaa sähköautoi ja bemareit.

    • Anonyymi

      Pientilat takaisin että pystyvät ja joutuvat itse tekemään tilan työt pienemmillä koneilla, ei se voikaan toimia kannattavasti halvoilla tuotteilla isoilla tiloilla, useilla isoilla koneilla joita käytetään vain pieni aika vuodesta ja palkatulla työvoimalla.

      • Anonyymi

        Jokainen suomalainen saa mennä takaisin pientilalke, jos sellainen kiinnostaa.
        Mutta kun ei ymmärrettävästi kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen suomalainen saa mennä takaisin pientilalke, jos sellainen kiinnostaa.
        Mutta kun ei ymmärrettävästi kiinnosta.

        Kiinnostaa se kun tilat pilkotaan ja annetaan sellaisille jotka ei tarvitse tukiaisia.

    • Anonyymi

      ”Ja sitten tukijullit vielä myy ne käytetyt koneet ulkomaille, pitävät rahat itsellään ja taas tukiaisilla uutta.”

      No kenelle koneen myyntitulot sitten kuuluvat?
      Sitäpaitsi vanhat koneet kyllä menevät vaihtokoneiksi kun ostetaan uusi. Kuka nyt Suomesta vanhoja koneita ostaisi kun täällä uusissa on korkeampi on silloin myös vanhoissa vastaavasti korkeampi hinta.

      • Anonyymi

        Tukiaslla ostettujen myynti pitää kieltää sellaiseksi 30 vuodeksi ja sitten vasta saa ostaa uuden. Pari vuotta vanhoja koneita ahneet tukijullit myyneet esim Englantiin, mutta jotkut idiooti menettäneet koneet eikä saanetkana rahoja, itkivät sitten lehtien palstoilla :D

        On se kumnmallista kun Ruotsissa pärjäävät ilman kansallisia tukiaisia, pienemmät traktorit riittää kun joutuvat itse maksamaan ja kestävät kymmeniä vuosia. Täällä tuhlaavat kaikkeen mahdolliseen turhuuteen, jopa pennuilla omat isot tarktorit koulumatkoille ja huviajoon.

        Otappa selevää kuika hirmuinen tuo kansallinen tuki on ja tuu sitte asiasta kirjotteleen. Minä puolestani aion hieman tutkia mikä on svenska bönden tilanne nyt näillä lannoitehinnoilla.

        Juurihan se uutisissa kerrottiin, ennestään oli jotain 1.2 miljardia ja kun lisätään 300 miljoonaa niin on jo 1.5mrd. Kepulithan vaati etta kun EU-tuet vähenee, ne korvataan täysimääräisesti kansallisilla, eikä sekään ole riittänyt vaan jo kahdesti lisätty 300 miljoonaa.

        Suoraa tukea siis yhteensä jo yli 2500 miljoonaa 40 000 tukijullille, mihin oikein kaiken tuhlaatte? Lisäksi vielä suurempi potti kaikkina muina tukina, ympäristätuetkin vaikka pitäisi sakottaa saastuttamisesta kuten muita yrityksiä ja yksityisiä, edes eläkkeitänne ette maksa itse. Eläkeikä nostettava samalle tasolle muiden kanssa, ei mitään oikeutta jäädä loisimaan jopa 55v tai tilalle töihin eläkkeellä.

        Lueppa tuosta:
        Kansallista tukea maksetaan vuoden 2022 tuotannolle yhteensä noin 322,9 miljoonaa euroa. Käytettävissä oleva määräraha on noin 2 miljoonaa pienempi kuin vuonna 2021. Kansallisten tukien kokonaismäärästä noin 93 prosenttia on pohjoista tukea ja noin viisi prosenttia on Etelä-Suomen kansallista tukea. Vajaan kahden prosentin osuus tukimäärästä on muuta kansallista tukea, josta valtaosa on nyt vahvistettua sokerijuurikkaan kansallista tukea.

        Tukipotista viljelijöille menee noin 900 milj. loppu menee kaiken maailman yhdistyksille, kaupungeille ja valtiolle on suurin yksittäinen tuensaaja. Siinä on tämä 300 milj. taas yksi kusetuksen ja kateuden lisäämisen ennätys, tukea saa maksaa vain jos ukrainan sodasta on ollut suoraan menetyksiä yksittäiselle tilalle. Meillä ainakin suurimmat menetykset on tulleet S ja K firmojen maksuhaluttomuudesta.
        Tietenkin siinä on sekin hyvä puoli ettei niitä rahoja nauti nuo isokirjain firmatkaan, vaikka kerkesivät jo keskenään jakamaan 150 milj. firmaa päälle.

        LISÄTUKEA.

        Lueppa tuosta: Ennestään kansalliset tuet oli jotain 1.2 miljardia ja kun lisätään 300 miljoonaa niin on jo 1.5mrd. Kepulithan vaati että kun EU-tuet vähenee, ne korvataan täysimääräisesti kansallisilla, eikä sekään ole riittänyt vaan jo kahdesti lisätty 300 miljoonaa. Lisäksi kaikkea mahdollista ja mahdotonta muuta, kiinteistöverotkin suunnittelevat poistettavaksi ja polttoainetta halvemmalla, vain mielikuvitus rajana kun tukijulleille työnnetään rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukipotista viljelijöille menee noin 900 milj. loppu menee kaiken maailman yhdistyksille, kaupungeille ja valtiolle on suurin yksittäinen tuensaaja. Siinä on tämä 300 milj. taas yksi kusetuksen ja kateuden lisäämisen ennätys, tukea saa maksaa vain jos ukrainan sodasta on ollut suoraan menetyksiä yksittäiselle tilalle. Meillä ainakin suurimmat menetykset on tulleet S ja K firmojen maksuhaluttomuudesta.
        Tietenkin siinä on sekin hyvä puoli ettei niitä rahoja nauti nuo isokirjain firmatkaan, vaikka kerkesivät jo keskenään jakamaan 150 milj. firmaa päälle.

        MInkä helvetin takia teille pitäisi maksaa tuotteista yhtään mitää tukimiljardien lisäksi, tuet pois niin sitten voi pyytää tuotteista käyvän summan.

    • Anonyymi

      ”Traktorimyynti kasvoi viime vuonna hieman edelliseen vuoteen verrattuna, mutta noin 1500 koneen vuotuinen myynti ei riitä. Yli puolella uusista traktoreista urakoidaan, joten maatalouden käytössä oleva traktorikanta vanhenee käsiin. Tilojen ykköstraktoreiden keski-ikä on 13 vuotta, joten väitteet koneiden hankinnasta vain naapureille leuhkimista varten voi unohtaa.

      Puimurimyynti sukelsi viime vuonna pohjamutiin, kun myyntimäärä oli vain reilut 80 puimuria.”

      https://www.koneviesti.fi/paakirjoitukset/artikkeli-1.1016150

      • Anonyymi

        Joka vuosiko niitä 200 000€ ökytraktoreita muka pitäisi ostaa ja miksi nekin ei ole kaikki kotimaisia kuten vaaditte ostamaan suomalaista ruokaa. Työläiset ostaa ruuan sentään omilla rahoilla, traktorit ja keiken muun kerskakulutuksen ostatte tukiaisilla.

        Urakointikin on kilpailun vääristämistä rehellisiä yrittäjiä vastaan ilmaisilla koneilla, usein pimeästi, ettekä laske niitäkään tilan tuloiksi. Ostakaa itse ne urakointikoneenne kuten kaikki muutkin yrittäjät, myykää puuta investointeihin, loppuu tuhlaaminen kun maksatte itse.

        Sen takia ne vinkuukin. Pitäis saada uus masikki tai jontikka. Tilit näyttää Kiinan viennin tyrehryttyä nollaa.

    • Anonyymi

      ”Yli 1 800 kiloa painavia ja teholtaan yli 35 kilowattisia ajoneuvoja rekisteröitiin vuonna 2018 traktoriksi vain 1 418 kappaletta. Traktorimyynti tekikin viime vuonna jälleen uuden ennätyksen, sillä näin pieniä myyntilukuja ei ole nähty yli 60 vuoteen. Alhainen myyntimäärä ei ollut yllätys, koska traktoreita käyttävien yrittäjien taloustilanne on tiukka.

      Traktorikantamme rapistuu kuitenkin vääjäämättä. Arvioiden mukaan traktorimyynnin tulisi nousta nopeasti yli 2 000 kappaleeseen, jotta kalusto pysyy edes kohtuullisen nykyaikaisessa ja luotettavassa kunnossa.”

      https://www.koneviesti.fi/paakirjoitukset/artikkeli-1.380007

      • Anonyymi

        Hahah, taisi ainakin Englantiin myynti hyytyä kun erosi EU:sta, eikö onnistukaan enää kieroilu, alkoiko verottaja seurata mihin ne traktorit katoaa? No, urheilumersu kauppa tukijulleille ainakin käy hyvin ja nythän on kohta oligarkkien jahteja kaupan, siitä vaan ostoksille.

        Törsäke ajaa 'pilistä' Apramovitsin jahdilla Pohojanlahdella.

    • Anonyymi

      Sosialismissa, kolhooseissa tuotetaan ruokaa ja kukaan ei näe nälkää?🍆🍆🍆

      • Anonyymi

        Tukijussi ei yleensä tuota senkään vertaa.

      • Anonyymi

        Neukkulakin toimi paremmin kuin putlerin äärikapitalismi ja Suomen maatalous oligarkkeineen.

    • Anonyymi

      Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Investoineet tilat maksavat miljoonan maksaneista rakennuksistaan hirmuiset kiinteistöverot kuin Manulle illallinen, velkojen lyhennys 1milj./ 20v., tekee 50.000 e.vuosi. kun ihminen ei ole kokenut maatalousyrittämisen riskejä eikä kallistuneita kustannuksia, ei hän voi ymmärtää mihin rahaa tarvitaan. Maataloustuki taulukoissa olevat tuet ovat investointitukea yksittäisessä tapauksessa. Näin Eu lupasi kun kansa äänesti tähän globaaliin maailmaan maataloutemme. Laajenna, ota velkaa, tai olet entinen talonpoika. En suosittele tätä huijausta kenellekään
      Lue maaseutymediasta miten Suomalainen veronmaksaja maksaa Ranskalaisten tukirahoja enemmän kuin oman maan .

      • Anonyymi

        Totta, kun tekee miljoonan turhia investointeja niin on hyvä kinuta tukiaisia, voi käyttää metsätulotkin mihin tahansa kerskakulutukseen. Järjetöntä tuhlaamista mitä yksikään yritys ei tekisi omilla rahoillaan.

    • Anonyymi

      Maataloudessa rahaa tulee ovista ja ikkunoista mutta lähtee tuotantotilojen suurista liukuovista.
      Jos ei ole yrittäjä, voi joku ajatella että kun on 100 hehtaaria peltoa siitä maataloustukea 500000€, lisäksi saman verran tai enemmänkin rahaa viljan myynnistä ja tämä kaikki jäisi viljelijälle samalla tavalla kuin palkansaajalle työnantajan maksama palkka.

      Esimerkiksi lannotteiden hinnat ovat nousseet niin paljon että Yara ei ota uusia lannoitetilauksia vastaan kun raaka-aineiden hinnat ovat nousseet koko ajan eikä lannotteiden toimitusaikojen hintaa voi tietää eikä siis ole tietoa millä hinnalla myydä ettei tule tappiota.

      ”Hinnoittelu on lähes mahdotonta" – Yara lopettaa toistaiseksi uusien lannoitetilausten vastaanoton. 08.03.2022”
      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1828217

      • Anonyymi

        100ha X 500e/ha = 50 000e viljelen heti jos saan 1000 e ha mikä olisi oikea taso huomioiden inflaation ja tukien samanapysymisen kolmekymmentä vuotta.
        Nälkä on hyvä kirittäjä tukien nousuun.

      • Anonyymi

        Olette todellakin niin helvetin huonoja yrittäjiä että tilat valtiolle ja voitte jäädä töihin 8€/h, kaikki voittaa. Tosin eihän teistä laiskimuksista ole edes töihin, muilla teetätte nytkin joten ne työntekijät voi ottaa tilat haltuun ilman tukiaisia tai valtio maksaa niille suoraan palkan.

        Jos valtio maksaa palkan tilan työntekijöille niin kuka sitten kustantaa maatilan menot. Ettei vaan valtio?

        tukipummit mäkeen kerjäämästä,
        kiinalaisia torppareiks tilalle,
        tulee tuottoa elman tukiaisia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos valtio maksaa palkan tilan työntekijöille niin kuka sitten kustantaa maatilan menot. Ettei vaan valtio?

        Maatilathan pärjäisi ihan omillaan valtion omistuksessa, puunmyynti riittäisi helposti investointeihin. Tyontekijät maksaisi vuokraa asunnosta kuten muutkin työläiset.

    • Anonyymi

      ” Kannattavuus on kestävän liiketoiminnan ehdoton edellytys. Myös valtioneuvosto on linjannut, että valtion liiketoiminnan on oltava kannattavaa.

      Kannattavuuden vaatimusta tulee tarkastella liiketoimintakohtaisesti. Vaikka yhtiö tai liikelaitos tuottaisi voittoa, myös palvelutuotannon tulo- jen on katettava sen menot, jotta se olisi kestävällä tavalla kannattavaa.”
      https://www.vtv.fi/app/uploads/2018/06/13105534/VTV-Tarkastus-14-2018-Valtion-liiketoiminnan-jarjestaminen.pdf

      Jos valtion omistaman maatilan pitää myydä omaisuuttaan, tässä tapauksessa metsää kattaakseen investointejaan, ei se silloin täytä liiketoiminnan kannattavuusvaatimusta.

      • Anonyymi

        Mikä helvetin idiootti sinä tukijulli olet, metsät ovat aivan samanlaista tilalta myytävää kasvustoa kuin peltokasvitkin. Ei teitä saa-tanan loisia kuulu tukiasilla rikastuttaa, myykää per-kele sitä puuta jos kerran rahaa tarvitsette.

    • Anonyymi

      Joku hullu aiemmin kyseli, kellä kaikilla ei ole puimuria, mitä se maatilaton sillä tekisi jos ei ole urakoitsija. Ja kyllä ne ns. tulo-alvit pitää verottajalle palauttaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2404
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2151
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1983
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1410
    Aihe