Tapahtui koulussa4

Anonyymi

Tapahtui koulussa4

13iskun jälkeen ei tullut enää iskuja, pakarani olivat tosi kipeät jo tässä vaiheessa. Poika tuli viereeni ja kuiskasi korvaani että kiltti tyttö, tämän jälkeen hän läppäisi minua kämmenellä kaksi kertaa kummalekin pakaralle. Tämän jälkeen hän käänsi minut ympäri ja alkoi kosketella tissejäni, ei mennyt minuuttiakaan kunnes hän rupesi nuolemaan nännejäni ja näykkäisi nänniäni joka sattui. Hän näykkäisi vielä toistakin nänniäni ennenkuin käänsi minut taas ympäri ja alkoi puristella kipeitä pakaroitani. Hän puristeli niitä jonkin aikaa kunnes käsi minut istumaan penkille haarat auki, minä tottelin häntä heti sillä en halunnut enempää piiskaa. Kun olin istunut penkille ja levittänyt jalkani poika otti silmälaput pois, hän oli alasti ja hänen pippelinsä oli seisokissa. Seuraavana huomasin ettei opettajaa näy missään, olin siis sidottuna alasti kahdestaan 11:vuotiaan pojan kanssa samassa huoneessa. Sitten hän polvistui eteeni ja otti reisistäni kiinni, laittoi naamansa kiinni pimppiini ja nuolaisi pimppiäni. Tämän jälkeen hän rupesi nuolemaan kielellään pimppiäni nopeammin ja nopeammin, välillä kieli kävi syvällä sisällä pimpissäni ja välillä hän nuoli pimppini ympärystää. Voihkaisin aina kun kieli kävi syvällä pimppini sisällä. Meni noin 5min kunnes poika lopetti pimppini nuolemisen, hän laittoi minulle takaisin silmälaput ja käski minut takaisin nojaamaan seinään. Sitten hän otti taas piiskan esille ja sanoi minulle että koska olen ollut näin kiltti tyttö niin hän iskee piiskalla vain muutaman kerran. Sitten hän alkoi piiskaamaan peppuani, hän löi piiskalla ainakin 10kertaa kunnes lopetti. Piiskaamisen lopettamisen jälkeen ei mennyt kauaa kunnes opettaja palasi pukukoppiin, hän kysyi pojalta oliko hänellä ollut hauskaa ja poika vastasi että kyllä oli. Sitten opettaja sanoi oppilaalle että hän voisi pukea vaatteet ja lähteä välitunnille, oppilas laittoi vaatteet päälleen ja lähti. Sitten opettaja tuli luokseni otti minulta suukapulan, silmälaput ja käsiraudat pois ja auttoi minua pukemaan pikkuhousut ja mekon takaisin päälleni.

0

3737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2215
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        833
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        800
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        756
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        517
        716
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        615
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe