Mikäli intoa riittää tutustua Pohjois-Karjalan ihmiseen, niin Markku Pölönen on tehnyt todella hyvää elokuvaa meistä. Tämä ei ole mainos, vaan Helsingistä alunperin Liperiin väkisin tuodun miehen alun oma arvio.
Kaikissa Markun elokuvissa näkyy se meidän oma ja siunattu hulluus siellä. Myönnän olevani joskus hyvinkin rajoilla itseni kanssa katsoessani tuttuja maisemia, mutta myös hyvien näyttelijöiden aikaan saamien kohtausten kanssa.
Pohjois-Karjala on hyvin lähellä Kainuuta. Olen edellisestä kotoisin, mutta halusin takaisin. Täällä on hyvä olla, perukassa. Ei tule viereen viimeisen päälle kesämökkiä tai ikiomaa kerrostalovahtia.
Pölösen Markun kuvat kertovat enemmän kuin sen normaalin tuhat sanaa. Mukana on tietenkin riidat, kauniit maisemat sekä kaikki ihmisen elämään liittyvä.
Itse katson YLE:n Areenan kautta tälläkin hetkellä kakkosella pyörivää sarjaa vain siksi, että en jaksa odottaa eläkkeellä ollessa. Haluan ahmia koko sarjan läpi, mutta näyttää siltä etten pääse edes siivoamaan. Jaksoja on niin paljon.
Onpahan muutakin tekemistä kuin pottuilla teille hyvät lukijat. Pahoittelen, jos olen loukannut jotakuta. Minullakin on oppimista vielä, sen myönnän. Olenhan vasta ihmisenä aihio, eli se sama 68vee melkein kohta.
Kainuu on kuitenkin saanut minusta muuttoaaltona yhden lisää perukkaan. Itsestäni en takaa mitään, mutta kaipa minullekin joku jotain ohjeita antaa, jos suuruudenhullu päättää siirtää rajoja. Sitä hommaa minä kestä, olen sodan alta pakoon lähteneen jälkeläinen.
Kainuussa on kotini nyt. Työni puolesta minulla ei ollut vuosiin kotia, johon voisin asettua. Oli vain kerrostaloasuntoja ja rivitaloasuntoja. Kaikissa niissä meni alkuun aina niin hyvin. Vieraskoreutta se oli ja oman paskan peittelyä. Huono tuuri seurasi pitkään, eikä eläkkeeni antanut periksi jatkuviin muuttoihin. Ovat kalliita.
Kaipuuta Pohjois-Karjalaan ei ole enää. Viimeksi kävin katsomassa tuttuja paikkoja 1994 ja palasin silloin tietäen käynnin olleen viimeisen. Tuntui vähän hiton pahalta silloin, mutta olen noussut ylös mutapaikoista ilman muiden apua.
Osa teistä palstalle kirjoittajista on osin samanlaisia kuin minä. Kirjoittakaa, sillä kaikki luettuani tiedän, että se oli minulle urakka.
Seuloin pois politiikkaa koskevat ja hain aivan tavallista tekstiä. Löysin ja pääsin herkuttelemaan. Jokainen meistä osaa kirjoittaa, mutta joutuu pelkäämään tyrmäyksiä. Antaa niiden olla, koska niiden kirjoittajat ovat yhtä kuin nolla. Häiritsevät työkseen toista.
Kirjoittaminen on helppoa joillekin, minulle ei aina. Nimimerkin suojassa voi tietenkin olla rauhassa muilta ihmisiltä, joista osa saattaa jopa nauttia toisen kirjoituksesta.
Olen omalta osaltani paljastanut itsestäni jo paljon. Joku on ehkä huomannut sen käydessäni vaikkapa pikkuässässä, jossa tankkaan tavaraa ainakin kahdeksi viikoksi kerrallaan.
Mikäli jää jotain syömättä, niin menen vyöhykkeelle huutelemaan tyyliin:
Tulkaa hakemaan pari appelsiinia minulta, teillä ei kohta ole niitä. Ei ainakaan pakasteena..
Rauhaa rakentaen ja kainuulaisuutta kunnioittaen
Perukan ukkeli
Kaikissa Markun elokuvissa näkyy se meidän oma ja siunattu hulluus siellä. Myönnän olevani joskus hyvinkin rajoilla itseni kanssa katsoessani tuttuja maisemia, mutta myös hyvien näyttelijöiden aikaan saamien kohtausten kanssa.
Pohjois-Karjala on hyvin lähellä Kainuuta. Olen edellisestä kotoisin, mutta halusin takaisin. Täällä on hyvä olla, perukassa. Ei tule viereen viimeisen päälle kesämökkiä tai ikiomaa kerrostalovahtia.
Pölösen Markun kuvat kertovat enemmän kuin sen normaalin tuhat sanaa. Mukana on tietenkin riidat, kauniit maisemat sekä kaikki ihmisen elämään liittyvä.
Itse katson YLE:n Areenan kautta tälläkin hetkellä kakkosella pyörivää sarjaa vain siksi, että en jaksa odottaa eläkkeellä ollessa. Haluan ahmia koko sarjan läpi, mutta näyttää siltä etten pääse edes siivoamaan. Jaksoja on niin paljon.
Onpahan muutakin tekemistä kuin pottuilla teille hyvät lukijat. Pahoittelen, jos olen loukannut jotakuta. Minullakin on oppimista vielä, sen myönnän. Olenhan vasta ihmisenä aihio, eli se sama 68vee melkein kohta.
Kainuu on kuitenkin saanut minusta muuttoaaltona yhden lisää perukkaan. Itsestäni en takaa mitään, mutta kaipa minullekin joku jotain ohjeita antaa, jos suuruudenhullu päättää siirtää rajoja. Sitä hommaa minä kestä, olen sodan alta pakoon lähteneen jälkeläinen.
Kainuussa on kotini nyt. Työni puolesta minulla ei ollut vuosiin kotia, johon voisin asettua. Oli vain kerrostaloasuntoja ja rivitaloasuntoja. Kaikissa niissä meni alkuun aina niin hyvin. Vieraskoreutta se oli ja oman paskan peittelyä. Huono tuuri seurasi pitkään, eikä eläkkeeni antanut periksi jatkuviin muuttoihin. Ovat kalliita.
Kaipuuta Pohjois-Karjalaan ei ole enää. Viimeksi kävin katsomassa tuttuja paikkoja 1994 ja palasin silloin tietäen käynnin olleen viimeisen. Tuntui vähän hiton pahalta silloin, mutta olen noussut ylös mutapaikoista ilman muiden apua.
Osa teistä palstalle kirjoittajista on osin samanlaisia kuin minä. Kirjoittakaa, sillä kaikki luettuani tiedän, että se oli minulle urakka.
Seuloin pois politiikkaa koskevat ja hain aivan tavallista tekstiä. Löysin ja pääsin herkuttelemaan. Jokainen meistä osaa kirjoittaa, mutta joutuu pelkäämään tyrmäyksiä. Antaa niiden olla, koska niiden kirjoittajat ovat yhtä kuin nolla. Häiritsevät työkseen toista.
Kirjoittaminen on helppoa joillekin, minulle ei aina. Nimimerkin suojassa voi tietenkin olla rauhassa muilta ihmisiltä, joista osa saattaa jopa nauttia toisen kirjoituksesta.
Olen omalta osaltani paljastanut itsestäni jo paljon. Joku on ehkä huomannut sen käydessäni vaikkapa pikkuässässä, jossa tankkaan tavaraa ainakin kahdeksi viikoksi kerrallaan.
Mikäli jää jotain syömättä, niin menen vyöhykkeelle huutelemaan tyyliin:
Tulkaa hakemaan pari appelsiinia minulta, teillä ei kohta ole niitä. Ei ainakaan pakasteena..
Rauhaa rakentaen ja kainuulaisuutta kunnioittaen
Perukan ukkeli
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.