Venäläiset tuhosivat ostoskeskuksen Kiovassa. LEHTIKUVA / AFP Aris Messinis
”Valtava voitto Ukrainalle ”- näin sota nyt muuttuu
MARKUS MÄKI | 21.03.2022 | 13:22- päivitetty 21.03.2022 | 14:02
Amerikkalaisen asiantuntijan mukaan Venäjän joukkojen on ryhmittäydyttävä uudelleen.
Amerikkalaisen Institute for the Study of War -ajatushautomon johtaja Jennifer Cafarellan mukaan Ukraina on onnistunut torjumaan venäläisten ensimmäisen hyökkäyksen.
– Venäjän hyökkäyksen tavoitteena oli vallata Kiova, Harkova ja Odessa sekä pakottaa [Ukraina] vaihtamaan hallitusta. Se ei ole saavuttanut mitään näistä, Cafarella toteaa Twitterissä.
Cafarellan mukaan Venäjän joukot ovat niin lopussa, että ne ovat menettäneet kyvyn jatkaa hyökkäystä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
– Tämä ei tarkoita, että he olisivat voitettuja tai eivät voisi taistella. Paikalliset taistelut jatkuvat. Mutta ensimmäinen hyökkäys on ohi. Valtava voitto Ukrainalle, hän toteaa.
Instituutin johtajan mukaan ensimmäisen hyökkäyksen pysäyttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sota olisi ohi. Venäjän joukot voivat ryhmittyä uudelleen uutta hyökkäystä varten.
– Venäjän joukot todennäköisesti ryhmittyvät uudelleen ja yrittävät käynnistää uuden hyökkäyksen, jonka lyhyen ajan (operationaaliset) tavoitteet ovat todennäköisesti alhaisemmat kuin alkuperäisen hyökkäyksen, Cafarella arvioi.
Cafarella muistuttaa myös, että sotilaallinen pattitilanne ei tarkoita tappamisen loppumista.
– Pattitilanteet voivat olla jopa väkivaltaisempia kuin (sodan) aiemmat vaiheet. Venäjän väkivalta siviilejä kohtaan todennäköisesti kasvaa, hän varoittaa.
En voi uskoa todeksi, että EUROOPASSA murhataan ihmisiä
12
171
Vastaukset
- Anonyymi
Loppumattoman pitkältä painajaisunelta tuntuu PUTlerin sota.
- Anonyymi
– Venäjän joukot todennäköisesti ryhmittyvät uudelleen ja yrittävät käynnistää uuden hyökkäyksen, jonka lyhyen ajan (operationaaliset) tavoitteet ovat todennäköisesti alhaisemmat kuin alkuperäisen hyökkäyksen, Cafarella arvioi.
Cafarella muistuttaa myös, että sotilaallinen pattitilanne ei tarkoita tappamisen loppumista.
– Pattitilanteet voivat olla jopa väkivaltaisempia kuin (sodan) aiemmat vaiheet. Venäjän väkivalta siviilejä kohtaan todennäköisesti kasvaa, hän varoittaa.
<50
Äänestä - Anonyymi
Sota on rikos ihmisyyttä vastaan ja se pitää saada heti johonkin lakiin ja artiklaan tms., joita viisaammat laativat. - Nm. Putler on rikollinen
- Anonyymi
Ihan samaa mieltä olen. Alas on sodan hyökkäämällä aloittanut vajonnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samaa mieltä olen. Alas on sodan hyökkäämällä aloittanut vajonnut.
Miten kansa voi enää kunnioittaa häntä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kansa voi enää kunnioittaa häntä?
Hän valehtelee kansalleen, ts. kansa ei tiedä eikä tajua. - Nm. Diktatuuri
- Anonyymi
Putin on mielisairas, se on hullu
tekee päättömiä hirmu tekoja,
ei enään osaa ajatella normaalisti,
eikä tekojensa seurauksia,- Anonyymi
Niiin-niiin, mutku pointsi on nyt se, miten saada sen hullun kansa, venäläiset, tajuamaan ja tietämään se asia. - Nm. Dilemma
- Anonyymi
alottajalle :
se tappaja on venäjän putin,
just MOT: ohjelmassa on käyny ilmi
putin on suuren m a f i a n pomo,
erittäin kierosti jo vuosikymmnet suunitellu sotaa,,, ja varastanu satojatuhansia miljaardeja venäläisten rahaa omiin tarkotuksiinsa,- Anonyymi
EU, YK, NATO,
kysyn teiltä,
voiko Euroopassa olla vallassa vain Venäjä, Venäjä, Venäjä?
Särkemässä, rikkomassa, murhaamassa...?
- Anonyymi
Näin se media pistää joidenkin trollien pään sekaisin. Normaalisti tälle palstalle tulee vain muutama kommentti tai vähemmän vuorokauden aikana.
- Anonyymi
Sivistymättömin kansa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,222038Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.851880Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e711815MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131573Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4851429Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11424Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481217Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu221099Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351089Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.721068