Nyt on suurin riski sairastua koronaan , tällaista varomista ylilääkärit suosittelevat

Anonyymi

TERVEYSTERVEYSUUTISET
Nyt on suurin riski sairastua koronaan – tällaista varomista ylilääkärit suosittelevat
Tällä hetkellä riski sairastua koronaan on suurempi kuin koskaan.
Maaliskuussa 2021 tehty animaatio havainnollistaa tutkijoiden teoriaa koronapandemian alusta.

5

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sairaalahoidon tarve voi lähiviikkoina paikoin kasvaa, kun yli 60-vuotiaat, toistaiseksi koronan välttäneet rokotetutkin sairastuvat tautiin.
      – Jos ei ole vielä sairastanut koronaa, riski sairastua on nyt suurempi kuin koskaan, toteaa Husin ylilääkäri Asko Järvinen.

      – Tautia on nyt pääkaupunkiseudulla enemmän kuin kaksi tai kolme viikkoa sitten. Tartunnan saamisen riski on korkea.

      Kun rajoituksia on viime aikoina purettu ja ihmiset ovat olleet toistensa kanssa tekemisissä enemmän kuin pitkään aikaan, herkästi leviävän omikronvariantin ansiosta koronatapausmäärät ovat viime viikkoina koko ajan nousseet.

      Kokonaiskuvaa viruksen leviämisestä antavat nyt jätevesimittaukset. Koronaviruksen määrä on jatkuvasti ollut korkealla tasolla Uudellamaalla. Muuallakin Suomessa viruksen määrät jätevesimittauksissa ovat korkealla.

      Järvisen arvio on, että noin joka toinen alle 60-vuotiaista pääkaupunkiseudulla asuvista on sairastanut koronan tavalla tai toisella.

      Yli 60-vuotiaat ovat sairastaneet tautia vähemmän. Heissä on eniten niitä, jotka ovat saaneet kolme koronarokoteannosta, jotka ovat edelleen huolellisimpia koronan varotoimissa ja jotka pitävät etäisyyksiä ihmisiin.

      – Kyllä se tauti tulee meille jokaiselle ajan kuluessa, Järvinen sanoo.

      LUE MYÖS Lieväkin korona lisää mielenterveyden ongelmia – vaikutuksia myös uneen

      • Anonyymi

        Paras suoja koronaa vastaan
        Samaa mieltä Järvisen kanssa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek.

        Tutkimusten mukaan koronarokotteiden antama suoja infektiota vastaan on lyhytkestoinen, vaikka suoja vakavaa tautia vastaan pysyy erittäin hyvänä pitempään kuin kolme kuukautta.

        Nohynekin mukaan vuodenvaihteessa otetun kolmannen rokotteen suojateho taudin saamista ja tartuttavuutta vastaan on jo laskenut huomattavasti valtavirukseksi levinneen omikronvariantin vuoksi.

        Vuodenvaihteen tienoilla otetun rokotteen suoja vakavaa koronatautia vastaan on kuitenkin edelleen Nohynekin mukaan hyvä.

        – Suoja vakavaa tautia vastaan hiipuu pikkuhiljaa, vielä ei ole hätää.

        Jos kolmannen rokotusannoksen jälkeen on sairastanut omikronvariantin aiheuttaman taudin, tämä yhdistelmä toimii Nohynekin mukaan tehosteannoksen tavoin.

        – Kyseessä on hybridi-immuniteetti.

        Hybiridi-immuniteetti on Nonyhekin arvion mukaan todennäköisesti tällä hetkellä paras mahdollinen suoja seuraavaa koronaa vastaan.

        ILTALEHTI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronaviruksen omikronvariantin uusi BA.2-muoto tarttuu vieläkin herkemmin kuin edellinen omikronvariantti. MIKAEL SOININEN
        Järkevästi normaaliin
        Edelleenkään Nohynek ei kuitenkaan suosittele kenellekään ehdoin tahdoin koronatartunnan hankkimista.

        – Yksilö harvoin voi tietää, kuinka vakavan taudin hän infektoitumisen yhteydessä saa, hän muistuttaa.

        Toisaalta hän ei pidä parhaana vaihtoehtona sitäkään, että joku, jolla ei ole siihen erityisen painavia syitä, tekisi edelleen kaikkensa virusta välttääkseen.

        Vähemmän tarkka varominen voisi Nohynekistä olla paras vaihtoehto.

        – Kehottaisin siirtymään järkevästi normaaliin elämään.

        Se tarkoittaa Nohynekin mukaan maskien käyttöä julkisessa liikenteessä ja myös muissa lukuisien, tiheiden ja pitkäaikaisten kontaktien tilanteessa sekä käsien pesua. Jos on oireita, ei pidä mennä tartuttamaan muita.

        – Ja mitä parempi rokotesuoja on, sitä todennäköisemmin omikronin kohtaaminen johtaa hyvin vähäoireiseen tai täysin oireettomaan infektioon, hän muistuttaa.

        LUE MYÖSRaskaana olevien koronarokotuksissa ongelmallinen tilanne: ”Ihmiset pelkäävät”
        Seuraavalla kierroksella
        Edelleenkin on mysteeri, miksi esimerkiksi joissain perheissä koronan sairastavat kaikki perheenjäsenet, mutta toisissa perheissä vain jotkut.

        Koronan kaltaisessa herkästi leviävässä infektiotaudissa näin voi kuitenkin käydä.

        – Kaikki eivät sairastu nyt, vaan ehkä vasta seuraavalla kierroksella. Samassa perheessäkin usein sairastuu vain puolet perheenjäsenistä, kertoo ylilääkäri Järvinen.

        Hän itse sairasti koronan kolme kuukautta kolmannen rokoteannoksen saamisen jälkeen.

        – Tauti oli hyvin lievä, mutta kohtalaisen pitkä. Puolisentoista viikkoa mietin, olenko kipeä vai olenko sairas. Järvinen kertoo kokemuksestaan.

        Järvisen yksikössä Husissa suuri osa lääkäreistä on sairastanut koronan.

        Koronapotilaiden määrä sairaaloissa Suomessa on viime viikkoina kasvanut.

        Sairaaloissa on potilaita, jotka ovat siellä koronan vuoksi ja siellä on potilaita, jotka ovat sairaalassa ensisijaisesti muusta syystä, mutta heillä on myös todettu korona.

        – He siis tulevat sairaalaan viruksen kanssa, eivät sen takia, selittää Järvinen.

        IL

        Infektiolääkäri Harri Marttila kertoo, että suurin osa Tyksissä hoidossa olevista koronapotilaista on rokottamattomia, vaikka heitä on väestössä sangen vähän.

        – Merkittävin näköpiirissä oleva ongelma on meillä se, että 60 vuotta täyttäneiden tapausmäärä on lähtenyt viikon 8 jälkeen selvään kasvuun. Tämä voi lisätä sairaanhoidon tarvetta.

        Kolmannen koronarokotteen jälkeen sairaalahoitoon joutuneet potilaat ovat usein hyvin iäkkäitä, heillä on perussairauksia tai heillä on heikentynyt immuunivaste.

        – Koronaan kuolleiden mediaani-ikä on noin 82 vuotta eli noin puolet kuolleista on sitä vanhempia, ylilääkäri Järvinen kertoo.

        LUE MYÖSVeriryhmätekijä voi lisätä vakavan koronan ja jopa kuoleman riskiä – toiveita uusista lääkkeistä.

    • Anonyymi

      Ninpä.Kukin siten kuitenkin käytäytyy oman harkinnan mukaisesti.Ulkopuoliset eivät voi toisen henkilöön vaikutaa.Jos pättäjät ovat jo salineet maskittomuudeen ja joukko tapahtumat? kun elämä jatkuu kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      246
      3342
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      364
      2992
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      20
      2008
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      82
      1861
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1788
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1662
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1512
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      485
      1429
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    Aihe