Olisin halunnut !

Lapsuudessani on ollut sellainen vaihe , että olisin halunnut päästä sijaiskotiin. Miten olisin lapsena sellaisesta mahdollisuudesta tiennyt.Muistelen vain näin aikuisena kuinka vahvasti lapsena unelmoin, että olisi joku turvallinen paikka jossa voisin tehdä läksyni ja nukkua yön pelkäämättä kännisiä vanhempiani. Ajattelen , eikö tosiaan kukaan aikuisista ympärilläni "nähnyt" vanhempieni vaikeuksia. Nykyään minulla menee hyvin. On perhe,biolapsia,lapsenlapsia ja sijaislapsia. On hyvät välit vanhempiini olen antanut anteeksi, ymmärrän heitä.Mutta en osaa surra sitä, että annan sijaislapselle pienen lomahetken vanhempiensa huolista kodissamme.Eikä minulla ole tarvetta syrjäyttää sijaislapsen omia vanhempia, päinvastoin vain he voivat auttaa minua omassa "työssäni" antamalla vinkkejä kuinka paremmin pärjättäisiin yhteisessä arjessa.
2481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuin minun elämästäni paitsi että lapsenlapsia ei vielä ole kun biolapset niin nuoria.Ehkä vielä niitäkin joskus....toivottavasti!
Hyviä keväänjatkoja sinulle ja perheellesi!

Äänestä
  • että tunnistit samanlaisuutta. Sijaisvanhemmuus on osa minua ja tulee aina olemaan jossain muodossa. Näin äitienpäivän tienoilla on tosi hienoa kun jo pesästä lentäneeet sijaislapset poikkeavat moikkaamaan... Sekin on sinulla vielä kokematta. Jakselehan omasssa arjessasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bella kirjoitti:

Lapsuudessani on ollut sellainen vaihe , että olisin halunnut päästä sijaiskotiin. Miten olisin lapsena sellaisesta mahdollisuudesta tiennyt.Muistelen vain näin aikuisena kuinka vahvasti lapsena unelmoin, että olisi joku turvallinen paikka jossa voisin tehdä läksyni ja nukkua yön pelkäämättä kännisiä vanhempiani. Ajattelen , eikö tosiaan kukaan aikuisista ympärilläni "nähnyt" vanhempieni vaikeuksia. Nykyään minulla menee hyvin. On perhe,biolapsia,lapsenlapsia ja sijaislapsia. On hyvät välit vanhempiini olen antanut anteeksi, ymmärrän heitä.Mutta en osaa surra sitä, että annan sijaislapselle pienen lomahetken vanhempiensa huolista kodissamme.Eikä minulla ole tarvetta syrjäyttää sijaislapsen omia vanhempia, päinvastoin vain he voivat auttaa minua omassa "työssäni" antamalla vinkkejä kuinka paremmin pärjättäisiin yhteisessä arjessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu