Lapsuudessani on ollut sellainen vaihe , että olisin halunnut päästä sijaiskotiin. Miten olisin lapsena sellaisesta mahdollisuudesta tiennyt.Muistelen vain näin aikuisena kuinka vahvasti lapsena unelmoin, että olisi joku turvallinen paikka jossa voisin tehdä läksyni ja nukkua yön pelkäämättä kännisiä vanhempiani. Ajattelen , eikö tosiaan kukaan aikuisista ympärilläni "nähnyt" vanhempieni vaikeuksia. Nykyään minulla menee hyvin. On perhe,biolapsia,lapsenlapsia ja sijaislapsia. On hyvät välit vanhempiini olen antanut anteeksi, ymmärrän heitä.Mutta en osaa surra sitä, että annan sijaislapselle pienen lomahetken vanhempiensa huolista kodissamme.Eikä minulla ole tarvetta syrjäyttää sijaislapsen omia vanhempia, päinvastoin vain he voivat auttaa minua omassa "työssäni" antamalla vinkkejä kuinka paremmin pärjättäisiin yhteisessä arjessa.
Olisin halunnut !
bella
2481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuin minun elämästäni paitsi että lapsenlapsia ei vielä ole kun biolapset niin nuoria.Ehkä vielä niitäkin joskus....toivottavasti!
Hyviä keväänjatkoja sinulle ja perheellesi!
että tunnistit samanlaisuutta. Sijaisvanhemmuus on osa minua ja tulee aina olemaan jossain muodossa. Näin äitienpäivän tienoilla on tosi hienoa kun jo pesästä lentäneeet sijaislapset poikkeavat moikkaamaan... Sekin on sinulla vielä kokematta. Jakselehan omasssa arjessasi.