Hei,
Jouduin jättämään Haaga-Heliassa tradenomi opinnot kesken kun oli liikaa ryhmätöitä. Olen melko erakkona elänyt ja sosiaalista jännittämistäkin on niin ryhmätöissä oman panoksen antaminen oli mahdotonta. Todella ikäviä ihmisiäkin Haaga-Heliassa niin opettajat kuin oppilaatkin. Selkäänpuukottajia suurin osa. Eipä tavallaan luottamusta päästä peloista eroon.
Olen kuitenkin päättänyt, että jatkaisin vielä jossain kohti lähi vuosina tradenomi opinnot loppuun jossain muualla kuin Haaga-Heliassa. Metropoliaa mietin. Onko siellä paljon ryhmätöitä? Annetaanko sielläkin vapaat kädet ryhmätöihin? Kaipaisin enemmän selkeämpiä ryhmätöitä, joissa olisi jonkinlaiset raamit. HH:ssa ryhmätöihin ei anneta juuri minkäänlaisia raameja. Saa tehdä lähes mitä ja miten haluaa. Olen kai jotenkin typerä kun minusta oppimismuoto on erittäin sekava, josta en saa kiinni. Kirjat olivat myös kielletty heidän moduuleillaan. Minun tilanteessa liika kommunikointi on myrkkyä, joka siellä taas on vedetty aivan äärimmäisyyksiin. No voisin jatkaa valitusta siitä koulusta pitkään. Anyway. Minkälaista opiskelu on Metropoliassa, jos miettii laskennan ja rahoituksen linjan näkökulmasta? Mietin myös mitenköhän nämä koulut huomioivat minun kaltaisia voimakkaasti jännittäviä ihmisiä? HH:ssa en kysellyt erityisjärjestelyiden perään, koska meni maku ja luottamus koko henkilöstöön kun alkoivat esim. rienata minua rinnastamalla minut eläimeen.
Kaija Koon tuotanto pitää pään vielä pystyssä.
Tradenomi opinnot rajoitteisena
7
1148
Vastaukset 7
- Anonyymi
Onkohan tässä nyt iso ripaus vainoharhaluuloisuutta?
Viime ajat on opiskeltu etänä, joten ryhmätyöt ovat olleet aika minimissä joka paikassa.
Itse olen kyllä myös sitä mieltä, että ammattikorkeakoulussa ryhmätöitä teetetään liikaa ja liian heikolla ohjauksella. Kukaan ei ota vastuuta mistään. Työmarkkinoille syydetään lastentarhatasoista työvoimaa.- Anonyymi
Haaga-Heliassa lähes jokainen moduuli pohjautuu ryhmätyöhön. Etäopiskelu ei muuttanut ideologiaa. Osittain juuri tämän muotti ideologian takia keskeytin opinnot. En itse pidä kommunikaation korostamista itseisarvona opiskelussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haaga-Heliassa lähes jokainen moduuli pohjautuu ryhmätyöhön. Etäopiskelu ei muuttanut ideologiaa. Osittain juuri tämän muotti ideologian takia keskeytin opinnot. En itse pidä kommunikaation korostamista itseisarvona opiskelussa.
Aivan. Ammattikorkeakoulun pitäisi opettaa enemmän itsenäisyyttä, vastuuta ja tietoakin. Korkeakoulutasoisesta tutkinnosta kuitenkin on olevinaan kyse.
Työelämässä tarvitaan itsenäistä osaamista ja otetta tehtäviin. Sen ei luulisi estävän tarvittaessa yhteistyökykyä.
- Anonyymi
Pelkällä ryhmätyöopiskelulla minä en olisi ikinä päässyt tutkintoon asti. Työelämässä olen kuitenkin pärjännyt hyvin, enkä vain pärjännyt, vaan myös vienyt työyhteisöä eteen päin.
Aloittaja on valinnut hyvin itselleen sopivan alan, joka sopii itsenäiselle luonteelle eikä vaadi kokoaikaista ihmisten iholla puuhaamista tai jatkuvaa vetoapua muilta. - Anonyymi
Aika erikoinen pitää ihmisen olla, jos oppilaitoksen koko henkilökunta häntä rienaa. Epäilen, että mukana on vahvaa liioittelua ja oman pään sisällä tapahtuvaa todellisuuden muokkausta.
- Anonyymi
Itse jännittäjänä olen suorittanut tutkintoa verkko-opintoina. Hyvin sujunut, myös ryhmätyöt teamsilla saanut tehtyä!
- Anonyymi
Et nyt kertonut mitä alaa opiskelet, mutta itse olen Laureassa IT-Tradenomi linjalla, jossa ryhmätöitä on kohtalaisen vähän, hieman valinnaisista kursseista riippuen. Sanoisin että yksi kolmesta kurssista sisältää ryhmätöitä, jollei tunneilla tehtäviä lasketa. Tosin olen valinnut itse aika verkko-opinto painotteisesti.
Vaihtaminen AMK:sta toiseen on kohtalaisen yksinkertaista, mutta uskon että ongelma on tässä kohtaa ehkä enemmän sinun henkilökohtaisessa mielentilassa, kuin välttämättä itse koulussa. Kirjoituksesi perusteella itselleni jäi se kuva että voisi olla hyödyllistä ensin keskittyä näiden ongelmien ratkaisemiseen, koska jälleen alasta riippuen, työllistyminen tai työkykyisenä pysyminen voi olla haastavaa opiskelujen jälkeen jos näitä asioita ei olla käsitelty. Tsemppiä opiskeluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64931Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 46598
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7562
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24551- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 45454
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409