Alkaa taas opettajille pisteiden antaminen

ja todistukset. Me vanhemmat ollaan opettajien pomoja joten muistakaa tarkkaan miettiä kaikki opettejien tekoset, ne ei eina ole tarkoituksenmukaisia., Siinä aina syyllistetään lapset ja vanhemmat, ei koskaan opettajia.
Kouluavustajana näen tarkkaan opettajien toimet, ja aina hämmästyn miten kauhetia he voivatkaan lapselle olla. Syy on aina lapsen,, niinkauan asiaa vatvotaan että syy vierittyy lapseeen.
Meillä on vanhempien yhdistys jossa ruodimme kaikki opettajat yksitelleen ja annamme ohjeita ja huomautuksia ja puhuttlelemme. On kiva kun voi opasta heitä huonosta käytöksestä. Monesti outuu ottamaan yhteyttä koulutoimen johtajaan jolle kertoa kovia kokemuksia opettajien käytöksestä.
Kuulisittepa opehuoneen juoruja vliajalla, siellä ei tunneta salassapitovelvollisuutta. Kovia juttuja ja usein valheellisia. Itsensä kiillotamista ja oppilaan ja vanhepien nurjetamsita.
Jos meillä ei olisi lapsia ei opeilla olisi töitä, siksi olemme heidän pomoja, Meidän n koulutettava opet kohteliaiksi, hyväkäytöksiksi, siksi me ollaan joka vuosi valittu yksi ope joka on kauhea, ja annamme hänelle käytöksen kultaisen kirjan ja alleviivataan sieltä tärkeimmät ohjeet mitä hän voisi itselleen painottaa.
Pisteytys kannattaa, sillon he ymmrtvät että eivoi toimia miten haluaa. Olemme heidänpomoja joten se on tärkee homma.
5198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sama täällä. kummallisia opettajia jotka ei osaa ottaa syytä omille niskoille, ja kuitenkin vaatii sitä lapislta ja lasten vanhemmilta. Me kans pisteytetään kaikki opet ja ohjataan heitä paljon,. Muutama opettaja on saanut potkut kun ollaan selvitetty hänen tekemisiään. Jos ei osaa käyttäytyä on valinnut väärän ammatin. Pos van ja uutta tilalle, ja tarkkaan syyniin.

Äänestä

Opettaja:Hähhää sosiaalityöntekijä kiähkiäh

Äänestä

Totta on. Mukulan tasolla moni opettaja.

Äänestä

Nykyopettajat kun eivät enää osaa mitään. Heillä on kaikilla ohjaaja luokassa joskus montakin, jotka sen työn tekevät. Silti ne ottavat itselleen kiitokset kun oppilaat osaa, vaikka ohjaajat tekee sen työn. Siksi on hyvä että vanhemmat tiiviisti tarkkailevat opettajien toimia, ja ohjaa heitä ja neuvoo.Ei ole enää hyviä opeja jotka osaaa, nyt ne vaan kattoo tietokoneelta ja toimii sen mukaan, Itse eivät osaa mitääm.

Äänestä
  • Niin,+liian+iso+palkka,+ja+töitä+vähän+ja+ilmaiseruuat.+Ei+missään+työpaikassa+pitäisi+olla+ruoka+ilmaista,+kaikillahn+se+maksaa+paitsi+opeille.Opet+on+kouluss+8-+12+tai+13+ja+sitten+vapaalle.+Ohjaajat+tekee+kaikki+työt,+kun+opet+vaan+juo+kahvia+ja+syö+viinereitä.+hyvä+ettei+tilaa+pitsa+autoa+pihalle.Open+palkat++60+%+matalammaksi+ja+töitä+töitä+töitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja todistukset. Me vanhemmat ollaan opettajien pomoja joten muistakaa tarkkaan miettiä kaikki opettejien tekoset, ne ei eina ole tarkoituksenmukaisia., Siinä aina syyllistetään lapset ja vanhemmat, ei koskaan opettajia.
Kouluavustajana näen tarkkaan opettajien toimet, ja aina hämmästyn miten kauhetia he voivatkaan lapselle olla. Syy on aina lapsen,, niinkauan asiaa vatvotaan että syy vierittyy lapseeen.
Meillä on vanhempien yhdistys jossa ruodimme kaikki opettajat yksitelleen ja annamme ohjeita ja huomautuksia ja puhuttlelemme. On kiva kun voi opasta heitä huonosta käytöksestä. Monesti outuu ottamaan yhteyttä koulutoimen johtajaan jolle kertoa kovia kokemuksia opettajien käytöksestä.
Kuulisittepa opehuoneen juoruja vliajalla, siellä ei tunneta salassapitovelvollisuutta. Kovia juttuja ja usein valheellisia. Itsensä kiillotamista ja oppilaan ja vanhepien nurjetamsita.
Jos meillä ei olisi lapsia ei opeilla olisi töitä, siksi olemme heidän pomoja, Meidän n koulutettava opet kohteliaiksi, hyväkäytöksiksi, siksi me ollaan joka vuosi valittu yksi ope joka on kauhea, ja annamme hänelle käytöksen kultaisen kirjan ja alleviivataan sieltä tärkeimmät ohjeet mitä hän voisi itselleen painottaa.
Pisteytys kannattaa, sillon he ymmrtvät että eivoi toimia miten haluaa. Olemme heidänpomoja joten se on tärkee homma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu