Sotilasasiantuntija majuri

Anonyymi

SUOMALAISEN sotilasasiantuntijan mukaan Ukrainaan hyökänneiden venäläisjoukkojen toimintakyky on suurelta osin laskenut heikoksi, eikä se sieltä enää helpolla nouse. Sotilaankin mieli ja keho tottelevat yleisiä inhimillisiä lainalaisuuksia, ja vaativat ennen pitkää lepoa.

– Uusia joukkoja tarvittaisiin. Ukrainaan on viety lähemmäs 200 000 venäläissotilasta ja noita taisteluun sidottuja joukkoja on käytetty sillä tavalla, että niiden toimintakyky on väkisinkin surkea, majuri Eerika Vaahtovuo sanoo.

Hänen mukaansa tämä näkyy muun muassa siinä, etteivät venäläisjoukot taistele Ukrainassa tavalla, jonka ne koulutuksensa pohjalta kyllä osaisivat. Sen sijaan kolonnat sumppuuntuvat ja ehjääkin kalustoa hylätään.

Vaahtovuon mukaan Itä-Ukrainassa sotineilla ukrainalaisilla yksiköillä oli ainakin muutamia vuosia taaksepäin rintamavastuu aina enintään kolme viikkoa, minkä jälkeen joukko pääsi toipumaan vähintään kuukauden ajaksi. Näin ainakin vuonna 2016.

– Siihen verrattuna venäläiset joukot ovat tällä hetkellä aika lailla heitteillä, hän arvioi.

0

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        14836
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3049
      3. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3045
      4. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3045
      5. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3045
      6. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3044
      7. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3040
      8. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3036
      9. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3034
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3034
      Aihe