Sydämen asialla

Jokainen lapsi kasvaa nuoreksi ja siitä hiljalleen aikuistuu. Elämä on monella varmasti aika ristiriitaisia ajatuksia täynnä.
Myös jokaisessa perheessä on jo pakonkin edessä erilaisia sääntöjä ja mahdollisuuksia.
Nuorelle nämä alkavat aluksi näkyä siinä, että toisilla nuorilla on merkkivaatteet ja itse ei niitä saa ja monet muut asiat. Siitä voi helposti syyttää vanhempiaan.

Meillä jokaisella on erilaiset lähtökohdat elämään ja tämä pitäisi opettaa jo koulussa, sillä rahalla on hyvin merkittävä rooli ihmisten elämään, ainakin maassa, jossa jo asumiseen tarvitaan huomattavasti enemmän kuin lämpimissä maissa. Asunnon pitää pysyä lämpimänä talvellakin ja se myös maksaa.

Toivoisin, että jokaisessa perheessä tehtaisiin hyvin selkä laskelma, jossa näkyvät asumiseen menevät kustannukset, mukaan tietenkin vesi, sähkö, lämpö, sitten puhelimet , muut yhteydet, lainat, vaatteet, harrastukset, koulu ym eli ihan kaikki.
Esim. viihde ja lomailut on syytä olla mukana. jokainen ulkona syöty tai juotu asia.

Tämä tekee hyvää vanhemmille nähdä laskelmat ja ne täytyy myös selvittää omille lapsilleen, jolloin vältytään siltä, että lapset ajattelevat, että rahaa riittää kaikkiin vaatimuksiin. Mutta myös vakituisten tulojen pitää olla siinä, jotta nähdään onko talous yleensä tasapainossa, vai eletäänkö yli varojen.

Nuoret tarvitsevat hieman omaakin rahaa, sitä ei kukaan muu heille anna kuin oma perhe. Heihin pitää luoda uskoa, että opiskelun kautta löytyy oma elämä, mutta myös samalla, että kaikkea ei saa, aina täytyy tehdä valintoja ja luopuakin joistakin asioista, tärkeydellä lienee siinäkin suurin merkitys.

Jokainen nuori kyllä ymmärtää jos heille kerrotaan totuuden mukaan asioita ja näytetään , siinä samalla he oppivat tulevaa elämäänsä varten oikeanlaista talouden hoitoa, jota ikävä kyllä ei koulussa opeta, vaikka sinne kuuluisi.

Pankeissa joskus oli joskus oppitunti, jossa heille opetettiin maksu/luottokortin käyttöä. Jokainen ne oppii, mutta oppiiko ymmärtämään, mistä raha saadaan.

Käyttö- ja pikaluotot ovat luottoja, joihin kenenkään ei pitäisi joutua turvautumaan, vaan miettiä, onko tuo tarve edes tarpeellinen. Ne pitää maksaa takaisin ja siitä tulosta, mistä ei nytkään ole riittänyt rahaa , vaan pitää luottoa ja onko vieläkin nuorilla väärää kuvitelmaa, että luottokortti on rahaa, sillä se ei oel se ihan samanlainen laina kuin muutkin lainat ja se pitää maksaa takaisin.

Joten älkää kiristäkö vanhempianne rahasta, vaan yrittäkää saada sellainen ratkaisu, jonka he pystyvät antamaan jonkun onko viikko vai kuukausiraha, isommat ostokset täytyy yhdessä sopia.

Myös vanhempien pitää ymmärtää nuoren vaikeaa tilannetta, jossa ei rahaa tule mistään, mene siinä elokuviin tai katsomaan jotain ottelua tai osta pieni purtava. Onhan se kuin vankilassa olisi.

Sitten on eroperheet, joissa lapset ovat usein äidillä ja äiti saa jos saa isältä rahaa lasten elättämiseen, joka tuskin kattaa kovinkaan paljon kuluja. Lapse voivat jopa ajatella rahan kuuluvan heille, mutta se on tarkoitettu lasten osuuden kattamiseen asumisesta, ruuasta, ja kaikesta mitä heille tarvitaan. Moni äiti on niin kovilla, että tekee kahta kolmea työtä saadakseen lapsilleen edes jonkinlaista elämää.
Eräässä perheessä isä osti yrityksen osuuksia, jossa oli työssä. Ero tuli kun isällä ei koskaan ollut aikaa perheelle eikä rahaakaan perheelle. Rahat olivat perheen yhteisiä, joita sijoitti. Sai näistä vuosittain melkoisen potin osinkoina ja käytti kaiken itse, sitten yritys myytiin muualla ja voitto melkoinen, äiti on raatanut lasten eteen , mutta isä sai melkoisen omaisuuden, jolla näyttää nyt mälläävän luxusta itselleen ja näyttääpä mukaan tulleen naisen , joka on haistanut tässä oivan tilanteen itselleen., Kaiken järjen mukaan tuosta voitosta olisi kuulunut äidille puolet, sillä olivat perheen rahoja. Eipä ole tälläkään isällä ollu aikaa lasten kuljettamiseen harrastuksiin tai muutenkaan juuri osallistua heidän koulun käyntiinsä arkeensa, mutta äidin rahat kelpasivat ja myös lasten tulevaisuu sitä kautta.
Joskus tuntuu siltä, että olisi todella nuijalla valtavasti töitä.
0128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu