Exäni oli salaa tapaillut toista minun ollessani reissutöissä.
Oltiin avoliitossa, asuttiin vuokralla ja molempien nimet sopimuksessa.
Oli sovittu vuokrankin maksamisesta että puolet kummaltakin, ei paperilla vaan suullisesti.
Sitten jouduin työttömäksi, irtisanottiin.
Yht'äkkiä sain selville toisen olemassaolon ja exä lähti vapaaehtoisesti samantien.
Kaapeista löysin piiloteltuja vuokrakarhuja - kävi ilmi, että exä ei ollut maksanut omia osuuksiaan moneen kuukauteen.
Vuokravelkaa peräti 6500 euroa.
Tiedän, että vuokranantaja voi periä kummalta vaan, jonka nimi on sopimuksessa.
Valitettavasti exä julistettu jo vuosia sitten varattomaksi, perivät varmaan sitten minulta.
Kun kyselin exältä hänen halukkuuttaan maksaa edes vähän kerrallaan, nauroi ja sanoi että hoida ite. Hän tarvitsi rahat uuden elämän alkuunsaattamiseen. Heidän uuden asuntonsa takuuvuokra oli ollut sen verran suuri summa.
Voiko tätä, tai kehtaako edes, pyytää poliisilta että tutkisivat? Aattelin vaan kun onhan ne tutkineet kaikenlaisia muitakin huijarijuttuja kun joku Aurvaara on lypsänyt naisilta fyrkat.
Meniskö tutkintapyyntö läpi?
Saisinko aikaiseksi edes lievästä petoksesta syyttämisen?
Olen todella kusessa velan kanssa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
On tietenkin väärin, että hän piilotteli vuokrakarhuja eikä maksanut niitä..joten eiköhän olisi järkevä mennä jo poliisin puheille? Ja ainahan voit mennä itse poliisille selittämään asiat, ilmna että teet mitään ilmoitusta heti, kysyt vain, että voiko siitä tehä tms.
Mikäli molemmilla on nimi vuokrasopimuksessa,niin molemmat ovat vastuullisia silloin ko.hoitovastikkeen maksamisesta!Älä missään nimes-
sä jätä vaatimusta toisen osapuolen vastuusta hakematta,koska silloin olet vastuussa yksin jos toista ei haeta vastuulliseksi hoitovastikkeesta!Mene oikeusapu toimistoon joka varmaan antaa ohjeet toimenpiteen osalta.
Ei muuta kun viet asiaa eteenpäin, kyllä oli sen verran törkeä temppu. Vaikuttaa sinun elämääsi vielä pitkään negatiivisesti. Toivotaan että saat oikeutta asiassasi!
Mene vaikka oikeusaputoimistoon tai kysy neuvoa poliisiasemalla. Mikäli sinusta tuntuu että sinun asiaasi vähätellään (täysin mahdollista, ellei todennäköistäkin) niin etsi sitten muita väyliä oikeuden saamiseen.
Ei minulla ole antaa mitään käytännön neuvoa, mutta hyvä kai sekin on tietää että moni on asiassa sinun puolellasi.
Ikävä tilanne, mutta mitään ei ole tehtävissä.
Suomen lain mukaan se ettei rahaa maksaa ei ole rikos.
Joudut itse maksamaan vuokrat, voit sitten yrittää periä niitä Exältä, jossa tuskin onnistut.
>>Oli sovittu vuokrankin maksamisesta että puolet kummaltakin, ei paperilla vaan suullisesti. Kaapeista löysin piiloteltuja vuokrakarhuja - kävi ilmi, että exä ei ollut maksanut omia osuuksiaan moneen kuukauteen.>Valitettavasti exä julistettu jo vuosia sitten varattomaksi, perivät varmaan sitten minulta.
Kun vuokrasopimus tehdään ja vuokralaiseksi laitetaan kaksi henkilöä, ovat he yhdessä vastuussa vuokran maksamisesta. Keskinäisillä sopimuksilla, ovat ne sitten suullisia tai kirjallisia, voidaan tietenkin jakaa vastuita. Mutta vuokranantajan silmissä olette yhteisvastuullisesti vuokralaisia. Vuokranantajalle on aivan sama kumpi maksaa ja kuinka paljon, kunhan koko vuokra tulee maksettua.
Petoksen tunnusmerkistö kuuluu seuraavasti (rikoslaki 36 luku 1 § 1 mom.):
"Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Itse katsoisin lievän petoksen olevan liian heppoinen tapauksessasi. Kyseessä on ennemminkin petos.
Sinuna tekisin asiasta rikosilmoituksen poliisille. Poliisi voi kyllä kertoa, että kyseessä on siviilioikeudellinen asia, mutta se ei ole koko totuus. Vuokra-asiat ovat siviilioikeutta, mutta kertomasi perusteella sinua on erehdytetty ja olet asianomistaja petokseen. Eli tässä kulkee kaksi eri asiaa käsi kädessä.
Rikosilmoituksen tekeminen ja sitä seuraava esitutkinta ei sulje pois sitä tosiasiaa, että joudut vastaamaan vuokrarästeistäsi yhteisvastuullisesti exäsi kanssa.
Kiitos kun löysit ja laitoit pykälän jota en itse finnlexin sivuilta löytänyt! Siksi oli niin epävarma olo voiko asian eteen tehdä mitään.
Joo-o, taidan todella alkaa työstämään tutkintapyyntöä.
Suomessa jää vuosien mittaan varmaan kymmeniä-
tuhansia vuokria jonkun toisen maksettavaksi.
En ole kuullutkaan, että kyseessä olisi silti
petos. Siviilijuttuna asian tietysti voi ja pi-
tääkin viedä karäjille, kuten kaikki muutkin
vuokrajutut.