Huolettomat naapurit harmina. Elävät kuin meillä ei koiraa olisikaan. Miten voisin huomauttaa?

Anonyymi

Siis ei ole tarkoitus aiheuttaa naapuririitaa vaan nimenomaan ajan tässä naapurin etua. En halua että he joutuvat koiran hyökkäyksen kohteeksi.

Tilanne on siis se että naapurin lapset leikkivät pihallaan, vaikka meillä on koirat samaan aikaan meidän aitauksissa. En voi olla 100% varma että koirat pysyvät aitauksissaan. Kyseessä on pitovaikeuksien takia otettu kaksi taistelukoiraa (Goljat ja Moukari). Ne eivät siis tottele kuin vain minua ja hyökätessään taistelevat kuolemaan asti. Goljat varsinkin oli raadellut entisen omistajansa tosi ikävästi.

Itse tunnen näitä koiria sen verran, että en pitäisi lapsiani samaan aikaan pihalla. Lapset kun ovat koirien tulkitsemalla reviirillään ja raivostuvat suunnattomasti. Miten voisin asiallisesti huomauttaa heitä että nyt heidän pitäisi olla sisällä?

Toinen asia (oletteko tekin huomanneet) se että osa jalakäytävällä vastaan tulevista ihmisistä näyttää pelkonsa näitä koiria kohtaan ja on vain ajan kysymys milloin taistelukoira haluaa ottaa paikkansa ja käy päälle! Siinä ei ole mitään mahdollista pidellä näitä, kun yhteensä 130 kg lihaa lähtee repimään ja itse painan perässä vain 55 kg. Pitääkö kauempaa huudella ohjeita?

10

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      vahvista aitasi niin että se varmasti kestää, tee vaikka kaksikertainen aita, sisemmässä koirat ja sitten turva-aita mparin metrin päähän ja sano sitten naapurin lapsillettä joskoirat tulee sisemmn aidan läpi, niin kiireesti sisälle, ennekuin ehtivät murtautua turva-aidastakin läpi

    • Anonyymi

      kadulla kulkiessa suositan kuonopantaa ja kuonokoppaa, voivat kyllä sillinkin jyrätä vastaantulija alleen,mutta eivät pääse puremaan. Toisaalta kuonokoppajo varoittaa vastaantulijoita

    • Anonyymi

      Mitä järkeä noissa koirissa ja niiden pitämisessä on?

    • Anonyymi

      Tuollaisella ei kannata stressata itseään. Jos koirat purevat ei siitäkään kannata välittää. Koirat joskus purevat.

    • Anonyymi

      Vitun vastuuton itsekeskeinen ääliö.. pidä rakkis sisällä jos eivät kehnossa aitauksessa pysy

    • Anonyymi

      Kyllä melko lapsellista esiintyä vain kahdella koiralla. Pistä pois noi ellei sulla ole varaa ottaa useampaa koirua.

      Koiralla on oikeus lajinomaiseen elämään.

    • Anonyymi

      PROVO

    • Anonyymi

      Jokaisen pitää varautua tappamaan alueelleen tunkutuvat tai missä tahansa uhkaavasti käyttäytyvät rakit. Puolustus pitää olla aina kunnossa ettei käy kuten Ukrainassa, joskus voi olla tarpeen tehdä ennlta ehkäisevä erityisoperaatio.

    • Anonyymi

      Kumpi on suurempi peto, lapset=ihminen vai koirat, ihmisen kehittämä peto, puolustamaan ihmisen reviiriö.

      Hyi helvetti

      Mllemmat voivat tappaa jos ei pideyä sisällä

    • Anonyymi

      Aloitus oli melkein uskottava provo!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      74
      5009
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      15
      3398
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2690
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1747
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1342
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      231
      1206
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1025
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      53
      902
    Aihe