Puilla lämmitys

HELP! Miten ihmeessä lämittäisin niin. ettei jäisi aina niitä isoja hiilen kökköjä?
Minulla on vanhat punatiiliuunit.
Käytän ainoastaan koivua puuna.
51131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Miten ihmeesä pystyt lämmittämään uunia niin että puut eivät palaisi loppuun tuhkaksi asti?
En pystyisi moiseen suoritukseen kuin sammuttamalla vedellä puut kesken polton!

Äänestä

Kyllä voi noin käydä jos lämmittää vähän ja isoja puita. Ei saa lisätä yhtä tai kahta ainakaan loppuvaiheessa. Kokoa ainakin niitä yhteen jos ovat erillään tai lisää sopivalla hetkellä muutama pieni puu

Äänestä

Tulisijan käyttöohjeet lukemalla tai puunpolton alkeet opiskelemalla. Tosin kaikki tekee tyylillään eikä opi vaikka näyttäisi kädestä pitäen.

Äänestä

Kaytä vähän pienempiä klapeja ja riittävä määrä kerrallaan. Jos poltat pari isoa klapia, niin lämpöä ei oikein tahdo tulla niin paljoa, että puut palaisivat kunnolla.

Äänestä

Puiden pitää olla mahdollisimman tasakokoisia, pääasia on että ei ole yhtä/kahka isoa puuta joukossa. Loppuvaiheessa kopistele rungot palasiksi ja kokoa hiilet kasaksi arinan päälle. Lisää silloin vetoa avaamalla ilman tulo arinalle ja sulje luukuissa olevat aukot. Savupeltiäkin on hyvä pienentää lopussa.

Äänestä
  • Miksi tasakokoisia? Ei varmasti pala jos laitat liian isoja tai märkiä vaikka kuinka olisi tasakokoisia.
    Ei niitä puita mitään kopistella tai hiiliä kasailla tarvi. Turhaa pelaamista juuri kun ei osata polttaa.
    Puut kuuluu polttaa niin että ladotaan ja sytytetään. Ja lopuksi pelti kiinni. Kaikki muu välisäätö on merkki ettei ole asia hallussa. Moni puupolttaja välisäätää vuosikymmeniä ja olettaa osaavansa puunpolton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tasakokoisia? Ei varmasti pala jos laitat liian isoja tai märkiä vaikka kuinka olisi tasakokoisia.

    Muutama latoo ja sytyttää, luulee olevan ainoa oikea tapa koska minä minä osaan.

    Puun polttaminen riittävän oikein on hyvin yksinkertaista. Mutta silti joillekin nysvääminen on hyvin tärkeää. Sytytellään milloin mistäkin ja milläkin. Peltejä ja läppiä veivataan eestaa miltei kellon tarkkuudella, parannellaan tulta monta kertaa, lisäillään kapuloita yksitellen, hakataan hiillosta pienemmäksi, hinataan ja kolataan kekäleitä milloin minnekin. Ja paljon muuta kaikkea täysin tarpeetonta ja älytöntä.

    Jos puun öolttaminen on noin yksinkertaista, niin mikset onnistu sitä selittämään.

    Vauhdikas tarina

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tasakokoisia? Ei varmasti pala jos laitat liian isoja tai märkiä vaikka kuinka olisi tasakokoisia.
    Ei niitä puita mitään kopistella tai hiiliä kasailla tarvi. Turhaa pelaamista juuri kun ei osata polttaa.
    Puut kuuluu polttaa niin että ladotaan ja sytytetään. Ja lopuksi pelti kiinni. Kaikki muu välisäätö on merkki ettei ole asia hallussa. Moni puupolttaja välisäätää vuosikymmeniä ja olettaa osaavansa puunpolton.

    Tasakokoisia tarkoittaa tässä että mukana ei ole jotain tosi isoa puuta jonka palaminen kestää paljon pitempään kuin muiden. En ole koskaan polttanut liian isoja saati märkiä puita.

    Tietysti jos sytyttää illalla ja sulkee pellin aamulla niin ei tarvitse tehdä muuta mutta tapa on surkea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos puun öolttaminen on noin yksinkertaista, niin mikset onnistu sitä selittämään.

    Selitin jo. Ladotaan, sytytetään ja pelti kiinni kun on palanut. Kaikki muu on tyhmää säätöä kun ei osata.
    Innokkaimmille säätäjille pitäisi laittaa vielä pari tamua, potikkaa ja näyttöä uunin kylkeen joista voisi vielä lisää väännellä nuppeja ja selata valikoita kuin teslasta ikään. Kivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tasakokoisia? Ei varmasti pala jos laitat liian isoja tai märkiä vaikka kuinka olisi tasakokoisia.
    Ei niitä puita mitään kopistella tai hiiliä kasailla tarvi. Turhaa pelaamista juuri kun ei osata polttaa.
    Puut kuuluu polttaa niin että ladotaan ja sytytetään. Ja lopuksi pelti kiinni. Kaikki muu välisäätö on merkki ettei ole asia hallussa. Moni puupolttaja välisäätää vuosikymmeniä ja olettaa osaavansa puunpolton.

    mitä tarkoitusta varten luulet hiilohangon kehitetyn? ai et tiedä, no älä sitte neuvo yhtään ketään puunpoltossa, kun itse et ainakaan sitä osaa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitä tarkoitusta varten luulet hiilohangon kehitetyn? ai et tiedä, no älä sitte neuvo yhtään ketään puunpoltossa, kun itse et ainakaan sitä osaa..

    Sillä voi kolata tuhkat arinalta. Voi sillä myös heilua lämmityksen aikana vaikka mitä turhanpäiväisyyksiä suorittamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selitin jo. Ladotaan, sytytetään ja pelti kiinni kun on palanut. Kaikki muu on tyhmää säätöä kun ei osata.
    Innokkaimmille säätäjille pitäisi laittaa vielä pari tamua, potikkaa ja näyttöä uunin kylkeen joista voisi vielä lisää väännellä nuppeja ja selata valikoita kuin teslasta ikään. Kivaa.

    Ja uusavuton kysyy sitten, missä tässä uunissa on se start-nappi jolla uuni käynnistetään.

    Äänestä

Loppuvaiheessa palamista kannattaa kevyesti taputella hiilihangolla kekäleitä niin että niistä irtoaa pintaa ja kasata ne lähekkäin että palavat kunnolla loppuun, erillään olevat tahtoo sammua itsekseen.
Myös otettava huomioon että jos lisää puita niin viimeisellä lisäys kerralla ei kannata laittaa isoja klapeja ja varsinkaan sellaisia missä isoja oksan kohtia. Nämä oksamöykyt jää varmaan palamatta.

Äänestä
  • Oikea ohje paitsi että puita ei ole syytä lisätä, poltetaan pesällinen kerrallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea ohje paitsi että puita ei ole syytä lisätä, poltetaan pesällinen kerrallaan.

    Mitä haittaa puun lisäys välissä.
    Ladon aina pikkutiileriin puut pystyyn koska en näe siinä palamisprosessissa haittaa ja ne mahtuu niin paremmin pieneen pesään. Koska on myös isompia puita, on myös lautoja ja lisään niitä puoliväli palamista jos tarve lämmittää enempi tai on muutama isompi puu ja näen että ne jää kahdestaan sinne lopuksi. Tällöin on parempi lisätä ajoissa muutama pienempi puu ja näin tuli palaa iloisesti ja riittävän nopeasti ja tasaisesti loppuun asti.

    Kaikkia mainittuja säätöjä -ja paljon muita- voi joutua suorittamaan mutta ne on merkkejä siitä että jossakin kohtaa suoritusta on vikaa. Tiilerillä on lyhyt pesäisiä tulisijamalleja. Pystyssä polttaminen on luontevaa sen vuoksi mutta muuten se ei ole kovin hyvä ratkaisu.

    Muutenkin kovilla pakkasilla tuo pesällinen on turhan vähän, niin tietenkin lisään puita jotta lämpö riittää. Ei tuo nut niin järjetön homma oo, ja puhtaasti se palaa pystyssäkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä haittaa puun lisäys välissä.
    Ladon aina pikkutiileriin puut pystyyn koska en näe siinä palamisprosessissa haittaa ja ne mahtuu niin paremmin pieneen pesään. Koska on myös isompia puita, on myös lautoja ja lisään niitä puoliväli palamista jos tarve lämmittää enempi tai on muutama isompi puu ja näen että ne jää kahdestaan sinne lopuksi. Tällöin on parempi lisätä ajoissa muutama pienempi puu ja näin tuli palaa iloisesti ja riittävän nopeasti ja tasaisesti loppuun asti.

    Pesä on kyllä liian pieni syvyyssuuntaan jos klapit mahtuu sinne vain pystyssä. Pystypoltossa puiden väliin jää pitkiä savukanavia joita pitkin palokaasut nousee liian nopeasti eli puut kaasuuntuu mutta ne kaasut ei kerkiä palamaan eli esim. päästöt kasvaa.

    Äänestä

Sen jälkeen kun puut ovat palaneet eikä liekkejä enää näy, niin kääntele hiilihangolla hiillosta. Hiiloksen kääntely on yksi keskeisen osa puun polttamisessa, etenkin jos uunissa on ole rostipohjaa eli valulurautaritilää, vaan arina eli tiilipohja.

Äänestä
  • Uunien yleisin tulipesän pohja on valurauta-arina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uunien yleisin tulipesän pohja on valurauta-arina.

    Hyvin helppo erottaa toisistaan alta ilmaa ottava rosti tai tiiliarina. Vanhat tulisijat ovat yleensä arinapohjaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uunien yleisin tulipesän pohja on valurauta-arina.

    Vähän riippuu. Molempia on paljon. En ole tainnut nähdän yhtään leivinuunia valurautaarinalla.

    Leivinuunit on oma juttunsa, kirjoitin takkauuneista.

    Et kirjoittanut. Korkeintaan mielessäsi ajattelit. Yritit vaan yleistää mikä ei pidä paikkaansa. Lämmitysuuneissakin on paljon tiiliarinoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uunien yleisin tulipesän pohja on valurauta-arina.

    Sanoo se joka ei ole uunia koskaan nähnytkään. 🤣

    Äänestä

Aloittajalla on niin kirjoitti: "vanhat punatiiliuunit", mitä ilmeisemin tiiliarinapesät uuneissa. Arinalla puitten poltto vaati enemmän huolenpitoa, jotta palo ja hiillos olisivat tasaisia. Ainakin kerran pitää tarkistaa, palavatko puut tasaisesti. Jos vain on mahdollista toimia niin, etteivät palavat materiaalit tipahda kamarin lattialla, niin hiilihangolla voi kääntä isompia puita palon tasaamiseksi. Voi myös lisätä muutaman pienemmän puun. Hiillosta pitää kääntää ja reunoilta siirtää keskemmälle pari, kolme kertaa.
Klapien ei tarvitse olla samankokoisia. Isommat tai isoin puu keskelle ja pienet reunoille.
Lämpöä kannattaa kokeilla kädellä tulisijan kyljestä. Ajan kanssa oppii lämmittämään.

Äänestä
  • Vielä, tuhkat pitää poistaa pesästä, ei joka kerta, mutta muutaman polton jälkeen. Jos on nuuka, niin isommat hiilet voi heitellä takaisin pesään.

    Äänestä

  • Kiviarina uunin lämmittäminen ei todellisuudessa paljoa poikkea valurautaisesta. Suurin ero että palo kestää kauemmin ja peltien sulku siirtyy myöhemmälle. Hiilihangolla kääntely ja hiilloksen trimmaus mahdollista mutta ei mitenkään tarpeellista. Totuttuja tapoja.
    Palamatta jääneet kekäleet palaa seuraavalla kerralla jos tyhjentelee arinaa tuhkasta kerran pari lämmityskaudessa. Tiheämminkin voi mutta ei tarpeellista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiviarina uunin lämmittäminen ei todellisuudessa paljoa poikkea valurautaisesta. Suurin ero että palo kestää kauemmin ja peltien sulku siirtyy myöhemmälle. Hiilihangolla kääntely ja hiilloksen trimmaus mahdollista mutta ei mitenkään tarpeellista. Totuttuja tapoja.

    Väärin: "Hiilihangolla kääntely ja hiilloksen trimmaus mahdollista mutta ei mitenkään tarpeellista."
    Palamiseen tarvitaan happea. Rostilla poltetaessa happea nousee alhaalta päin. Mutta arinalla poltettessa happea saadaan hiillokseen kääntelemällä ja kasaamalla hiillos.
    "tyhjentelee arinaa tuhkasta kerran pari lämmityskaudessa"Huuh huh, onpa neuvoja!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä, tuhkat pitää poistaa pesästä, ei joka kerta, mutta muutaman polton jälkeen. Jos on nuuka, niin isommat hiilet voi heitellä takaisin pesään.

    Vielä, olen polttanut puita tiiliarinapesissä varmaan kymmeniä tuhansia kertoa, uskon osaavani taidon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiviarina uunin lämmittäminen ei todellisuudessa paljoa poikkea valurautaisesta. Suurin ero että palo kestää kauemmin ja peltien sulku siirtyy myöhemmälle. Hiilihangolla kääntely ja hiilloksen trimmaus mahdollista mutta ei mitenkään tarpeellista. Totuttuja tapoja.
    Palamatta jääneet kekäleet palaa seuraavalla kerralla jos tyhjentelee arinaa tuhkasta kerran pari lämmityskaudessa. Tiheämminkin voi mutta ei tarpeellista.

    Arinapesistä tuhka on hyvä poistaa muutaman lämmityskerran jälkeen. Muutoin hiillos uppoaa tuhkaan ja palaminen jää vajaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä, olen polttanut puita tiiliarinapesissä varmaan kymmeniä tuhansia kertoa, uskon osaavani taidon.

    Vai kymmeniä tuhansia kertoja. Montako vuotta tuohon meni?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai kymmeniä tuhansia kertoja. Montako vuotta tuohon meni?

    280 vuotta.

    Äänestä

Puita kannattaa kohentaa hangolla välillä. Jos annat niiden vain palaa, saattaa tuloksena olla isoja hiilenkekäleitä jotka eivät ole palaneet. Siirtele palamisen loppuvaiheessa erillään olevia hehkuvia kekäleitä lähemmäksi toisiaan kasaksi. Palavat varmasti, toisin kuin erillään ollessaan, ja tuloksena on vain tuhkaa ja ehkä jotain pikkukekäleitä.

Äänestä
  • Joskus voi olla hyödyllistä antaa vaan lopuksi sammua vaikka joku palamaton jää ja laittaa pelti niin kiinni kuin voi. Ennen muinoin ukot nenällä tunnusteli luukun yläpuolta ja sääsivät peltiä ja vetoluukut sitte kiinni ja antaa sammua. Seuraavalla kerralla sitten palaa palamattomat. On sekin etu kun saa pellin niin kiinni ettei juuri mitään ilmaa liiku. Tapoja on monta mutta hyvä konsti tuo on ja kyllä sen huomaa jos lämpöä puhaltaa sisälle luukuista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joskus voi olla hyödyllistä antaa vaan lopuksi sammua vaikka joku palamaton jää ja laittaa pelti niin kiinni kuin voi. Ennen muinoin ukot nenällä tunnusteli luukun yläpuolta ja sääsivät peltiä ja vetoluukut sitte kiinni ja antaa sammua. Seuraavalla kerralla sitten palaa palamattomat. On sekin etu kun saa pellin niin kiinni ettei juuri mitään ilmaa liiku. Tapoja on monta mutta hyvä konsti tuo on ja kyllä sen huomaa jos lämpöä puhaltaa sisälle luukuista

    Leivinuunia lämmitettäessä, loppuvaiheessa kannattaa kekäleet vetää uunin etuosaan palamaan, että saa järjellisessä ajassa pellin suljettua.

    Juuri näin. Ei siitä mitään hyötyä ole hakata niitä kekäleitä pienemmäksi tai huolestua jos jotakin jää palamatta. Palaa seuraavalla kerralla. Ei tuhka niitä säilö... Tekee vaan itselleen turhaa työtä varsinkin jos vielä tyhjentelee pesällisten välillä ja tuhkien mukana kantelee niitä hiilen kappaleita pois.
    Uskomatonta miten paljon viitsitään nähdä turhaa vaivaa.

    Näin teen tuossa hemmohellassa mutta kun niitä on enään vaikka litran verran niin tuhkalapiolla siirrän ne puuhella puolelle ja harjaan uunin ja sitten vain ruoka uuniin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Ei siitä mitään hyötyä ole hakata niitä kekäleitä pienemmäksi tai huolestua jos jotakin jää palamatta. Palaa seuraavalla kerralla. Ei tuhka niitä säilö... Tekee vaan itselleen turhaa työtä varsinkin jos vielä tyhjentelee pesällisten välillä ja tuhkien mukana kantelee niitä hiilen kappaleita pois.
    Uskomatonta miten paljon viitsitään nähdä turhaa vaivaa.

    Lämmityksen tarkoitus on lämmittää, ei polttaa nuotiota tulisijassa. Isot kekäeet käryävät kauan vielä hiilloksen mustumisenkin jälkeen ja pellit täytyy pitää auki. Mutta jokainen voi valita, näkeekö hiukan vaivaa ja lämmittää tulisijaa vai riittääkö pelkkä nuotio kuten neuvot.

    Jokainenhan toki voi nähdä vaivaa loputtomalla tulen trimmaamisella jos se mieltä lämmittää. Talo lämpeää vähemmälläkin. Pelleissä on häkäreiät tai ainakin kuuluisi olla. Hiilloksen mustumisen jälkeen ei tarvi pitää peltejä auki.

    Pelleissä on häkäreiät tai ainakin kuuluisi olla.......

    Kunhan ei meille tuu lämpöreikiä kukaan tekemään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainenhan toki voi nähdä vaivaa loputtomalla tulen trimmaamisella jos se mieltä lämmittää. Talo lämpeää vähemmälläkin. Pelleissä on häkäreiät tai ainakin kuuluisi olla. Hiilloksen mustumisen jälkeen ei tarvi pitää peltejä auki.

    Huomaa selvästi ettei tämä "neuvonantaja" ole ikinä lämmittänyt mitään tulisijaa.

    40 vuotta ainakin. Sitten kun pääset samaan tai edes puoleen niin huomaat kuinka kaikki turha säätö karsiutuu pois. Tai saahan sitä säätää jos siitä nauttii. Mulla on kyllä paljon muutakin tekemistä.

    Minäkin jo 50v sitten ekat prasut oon sytyttäny ja aina olen säätänyt ja kun on kaikki hyvin säätänyt niin ei ole minnekkään kiire

    Sen olen pannut merkille että ainakin Tiilerin takka/uuni, huomattavisti paremmat lämmitys tehot löytyy sieltä takan puolelta. Tosi harvoin uuninpuolta edes lämmitetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainenhan toki voi nähdä vaivaa loputtomalla tulen trimmaamisella jos se mieltä lämmittää. Talo lämpeää vähemmälläkin. Pelleissä on häkäreiät tai ainakin kuuluisi olla. Hiilloksen mustumisen jälkeen ei tarvi pitää peltejä auki.

    Häkäreikää ei pellissä saa olla , jos haluaa oikeasti lämmittää uunilla. Uskomaton määrä energiaa karkaa häkäreijän kautta kun ilma on kuumaa ja piipussa vielä vetoa. Joku asiaa ymmärtämätön virkamies on tuollaisen häkäreikämääräyksen joskus kirjoittanut. No sähkö oli silloin halpaa. Jos haluaa olla varma, että häkää ei tule, voi kantaa tuhkat ulos ja vähäisen määrän hiiliä myös. Näin on uuni taas puhdas seuraavaa lämmityskertaa varten.

    Äänestä

Just ajelin pihaan kuivan koivuklapi kuorman kanssa. Puolitoista pinomottia 50 euroo sillä mennään, eipä kannata sahoja käynnistellä!

Äänestä

Huono takka tehty sotien jälkeen, jossei jää pelkkää tuhkaa jäljelle?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

HELP! Miten ihmeessä lämittäisin niin. ettei jäisi aina niitä isoja hiilen kökköjä?
Minulla on vanhat punatiiliuunit.
Käytän ainoastaan koivua puuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu