kyselisin

että.. voiko jo pennulle, n. 2kk ikäiselle jo antaa siankorvia makupaloiksi..? vai pitäisikö odottaa esim. hampaiden vaihtumiseen vai auttaisko juuri noi siankorvat siihen kun ikenet kutisevat..?

Sitten toinen että.. mahtaakohan koira olla vilustunut tjs kun muuten oppinut jo pyytämään ulos hädälleen jne. mutta kun tullaan sisään niin kerkee jo lirauttaa pari lätäkköä sisään. alkanut siis tekemään hirveän usein lätäköitä sisään. Vai olemmeko opettaneet jo liian nuorena käymään ulkona hädällä?

edellisen koiran kanssa ei ollut tälläistä että sisään olisi tehnyt noin usein hätäänsä kun jo tiesi että ulos pitäisi päästä. mutta ed koira olikin narttu ja tämän hetkinen on poika, olisiko siinä syy?poika koirat harrastavat enemmän sisälle kuseskelemista...?
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siankorvia/puruluita voi ja pitääkin antaa, siten pentu kohdistaa ikenien kutinasta johtuvan puremistarpeen luihin eikä esim. sohvaan.

sopivissa määrin tietenkin, maha ei isoja määriä kestä.

tohon lirautteluun, jotkin pennut oppivat hitaammin sisäsiisteyden.
mutta aina ruoan, leikin, unien jälkeen pentu ulos tarpeilleen.
ja jos vahinko sattuu, älä huomio tapahtunutta mitenkään. siivoa vain jäljet pois. kaikenlainen reagointi siihen lirautteluun,myös negatiivinen...opettaa pennulle että kyseisestä hommasta saa huomiota.

sitkeästi vaan treenatte, kyllä se alkaa sujua. ja tietysti sitten jos pissaa poikkeuksellisen paljon, käytä lekurissa ettei ole pissitulehdusta tms. vaivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


empsukka kirjoitti:

että.. voiko jo pennulle, n. 2kk ikäiselle jo antaa siankorvia makupaloiksi..? vai pitäisikö odottaa esim. hampaiden vaihtumiseen vai auttaisko juuri noi siankorvat siihen kun ikenet kutisevat..?

Sitten toinen että.. mahtaakohan koira olla vilustunut tjs kun muuten oppinut jo pyytämään ulos hädälleen jne. mutta kun tullaan sisään niin kerkee jo lirauttaa pari lätäkköä sisään. alkanut siis tekemään hirveän usein lätäköitä sisään. Vai olemmeko opettaneet jo liian nuorena käymään ulkona hädällä?

edellisen koiran kanssa ei ollut tälläistä että sisään olisi tehnyt noin usein hätäänsä kun jo tiesi että ulos pitäisi päästä. mutta ed koira olikin narttu ja tämän hetkinen on poika, olisiko siinä syy?poika koirat harrastavat enemmän sisälle kuseskelemista...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu