Viiniä piristykseen

Anonyymi

Olen 70 nainen. Juon noin pullollisen valkoviiniä viikossa. Juon sen pullollisen yhdellä kertaa noin viidessä tunnissa.
Kerran viikossa, en koskaan useammin.
Olen hyvässä kunnossa, ei ole mitään sairauksia. Tätä on jatkunut muutaman vuoden.
Tykkään olla rauhassa ja miettiä omia ajatuksiani. Ihan siksi juon että moni asia kiinnostaa enemmän viinin kera.

182

1622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maksasi tulee tykkää viinistä ja paljon kuin haimasi. Et huomaakkan kun yksin juodessasi viellä syöt ja myös lihoat.Vatsasi kasvaa kuin olisit 9kk raskaana tikku jalkoinesi! Muistele sitten aloitustasi. Silloin kuin yksin juodaan oikeasti kaikki ei kohdalla. Mutta sinun elämä.Ei kuulu minulle tuntemattomalle. Suuren osan elämää olet jo elänyt ja edessä vähemmän elämää.Ihan sama mitä teet elämällesi,Ei kulu muille. Ainakin alzmer tauti edessä ellei maksasi poksahda ennen sitä.Haskaa ilta viini pullon kanssa täältä Itä-Helsingin lähiöstä!

      • Anonyymi

        Siksi tein aloituksen että pelkään että tavalla olisi haittavaikutuksia.
        Pari viikkoa tehtiin verikokeet. Maksa-munuais ym arvot olivat hyvät.
        Ikää on sen verran että pitäisi tehdä kaikkea mistä tykkää. Muuten on myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksan työskentely on kovalla koetuksella kun yrittää polttaa alkoholia kehosta
        Joten alkoholi , oli se viinissä tai muissa juomissa on aina riskitekijä ihmisen terveydelle .
        Ja sekin että juomaäännöllisesti on jo merkki eräänlaisesta riippuvuudesta aineeseen.
        Mutta jos nyt haluaa vanhana nauttia tällälailla elämästään niin on jokaisen oma asia , mutta sitten kun tulee sairaudet, niin kuormitetaan terveydenhoitoa ja esim maksa sairaudet eivät ole mitenkään mukavia juttuja.
        Jokainen tavallaan

    • Anonyymi

      Jokunen pullo wiskiä vuodessa ei haitanne

    • Anonyymi

      Jos yhden pullollisen viiniä juo viikossa , se ei maailmaa kaada

      • Anonyymi

        Minä yritän päästä samaan, ja ihan tällä viikolla.
        Tavallisesti ostan lauantaina pullon valkoviiniä ja 4 olutta.
        Ne oluet on liikaa.

        Tällä viikolla ostan viinipullon ja ehkä vain yhden oluen.

        Kun vietän viikonlopun yksin, niin ne juomiset helpottaa kyllä.
        Se on aina lauantai.
        Jos jää sunnuntaille, niin juon silloin sen pullon loppuun.

        Ei minunkaan arvoissa oo mitään vikaa.

        Aikaisemmin join enemmän. Nyt oon sinnitellyt lauantaihin.
        Perjantaina en ota. Menisi hukkaan kaikki työt.

        Hyvä kun kerroit!

      • Anonyymi

        Mutta se voi kaataa, jos sen pullollisen kippaa kerralla. - Nm. Ihan fyysisiä vammoja

    • Minun mielestäni näillä kymmenillä pitää tehdä kaikkea mikä tuntuu huvittavan. Muuten on myöhäistä.
      Jos on vielä terveyttä ottaa viiniä niin siitä vain.

      • Anonyymi

        Terve asenne! Kuoppaan ei juomia tarjoilla.

    • Anonyymi

      Olisko kauheaa, jos 'myöhästyisi' viinin juonnista.
      En jaksa uskoa, että jos vetäisee illassa yksin pullollisen, että se todella jää siihen.
      Ravintolassa huomaa, jos joku on tottunut. Lasi tyhjenee nopeasti ja uusi kaato.
      Beng
      Lopetin suitsuttamisen. Kolme askia kotona. Jos niitä ei olisi, olisin haetuttanut jollain jossain vaiheessa.
      Jännä nähdä, mitä tästä koituu. Kerran näin unta. Siinä mietin, että jos yhden savuttelen, sitten tupakoin taas. Miten unen lävitse voikaan tulla melkein fiksuja ajatuksia.

      • Voin juoda viiniä, en laske paljonko juon, saattaa mennä pullokin viikossa, mutta ei kerralla.
        Minulle ei nähtävästi tule riippuvuutta mihinkään keskushermostoon vaikuttaviin aineisiin.
        Juouduin syömään unilääkkeitä noin puoli vuotta lapsen kuoleman jälkeen, vieroitin itseni nopeasti. Panacodia (kodeiini) olen saanut särkyyn varmaan kymmenen vuotta, en silti pidä sitä kummoisenakaan särkylääkkeenä. Ostan Disperiinä apteekista, ajaa saman asian. Panacord ei vaikuta minuun kuten erääseen sairaanhoitajaan joka tuli riippuvaiseksi hetkessä.
        Olen lukenut jostain että kaikilla ei ole taipumusta riippuvuuksiin. Silti uskon että voin tulla lääkeriippuvaiseksi jos en olisi varovainen. En kuvittele olkevani mikään erityinen.

      • Olen joskus juonut muutaman lasillisen yhdellä istumalla, ei silti ole mitään "putkea" tullut.
        Minulle tulee jossain vaiheessa sellainen olo että ei enää mene yhtään alas. Joskus tulee jo lasillisen jälkeen, joskus voin juoda enemmän.
        Nuoruudessa oli krapulakin joskus, sellaista en ole potenut enää, muutenkaan ei ole terveellistä ottaa pohjanmaan kautta enää tällä iällä.
        Olen nähnyt alkoholisteja läheltä. He juovat ikään kuin olisi menossa viimeiset viinat maailmassa. Mikään ei riitä, aamulla alkaa uudelleen.
        Onneksi itselleni tulee täys stoppi ennen humalaa nykyisin.

    • Anonyymi

      Ilman tupakkaa ollu kun jäin eläkkeelle, saatan ostaa askin sikareita kun ostan pullon viinaa kerran kuussa, sen jälkeen ei ongelmaa olla ilman, pitää repäistä joskus kun turhauttaa yksin kotona.

      Pertikki

      • Anonyymi

        Se on oikein Pertikki ! Kaikkea hyvää sinulle !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on oikein Pertikki ! Kaikkea hyvää sinulle !

        Kiitos, samoin sulle kohteliaisuudesta.

        Pertikki

    • Anonyymi

      Viini on ihanaa ! En ole "sylkenyt lasiin", mutta enää en joisi pullollista,
      mutta muutama lasi viiniä yhtenä päivänä ei ehkä ole kummoinenkaan uhka.
      Tosin viinipullollisesta ei tulekaan kuin 5-6 lasillista.
      Jatkuva pikku tissuttelu on se, mikä voi tuhota maksan ja tulehduttaa haiman.

      Ellei juo oikein laadukasta valkoviiniä, jota ei kannata pilata vedellä,
      kannattaa kokeilla maistaa valkoviiniä lorauksella (kylmää) kivennäisvettä
      eli tehdä "spritzer", vähän enemmän valkoviiniä lasiin kuin kivennäisvettä.
      Raikasta ! Ja tulee useampi lasillinen . . .

      Lääkärit eivät suosittele alkoholia noin yli 65-vuotiaillekaan,
      koska aivoverenkiertohäiriöitten riski suurenee iän myötä muutenkin
      ja tapaturmien vaara. Lääkärit "suosittelevat" vain kahta alkoholiannosta viikossa
      ja nekin eri päivinä.

      • Anonyymi

        > Ellei juo oikein laadukasta valkoviiniä, jota ei kannata pilata vedellä,
        > kannattaa kokeilla maistaa valkoviiniä lorauksella (kylmää) kivennäisvettä
        > eli tehdä "spritzer", vähän enemmän valkoviiniä lasiin kuin kivennäisvettä.
        > Raikasta ! Ja tulee useampi lasillinen . . .

        Kävin vuosikausia sitten Espanjassa. Istuimme rannalla, ja oli minun vuoroni tarjota. Pyyntö oli "Tinto Verano". Sehän kuullosti pohjoisen pojan korvaan eksoottiselta, lähes syntiseltä. Sitten hain tiskiltä Dos Tinto Veranos. Hyvältä ne maistuivat.

    • Viini on jumalten lahja ihmiskunnalle. Ei se ihan yhdessä illassa mene. Lasi kaksi jää seuraavalle päivälle.

      Ja mä oon sitä mieltä että JOSKUS kunnon känni on ihan paikallaan. Sanoo ammattilaiset mitä tahansa. Tosin itse en ole kaatokännissä ollu 8 - 10 vuoteen. Mut ihan tervettä joskus vetää naamat, ns nollata tilanne.

      • Anonyymi

        Voisitko vielä selventää, mitä tervettä näet kaatokännissä ja örveltämisessä. - Nm. Epätietoinen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko vielä selventää, mitä tervettä näet kaatokännissä ja örveltämisessä. - Nm. Epätietoinen

        No toi mun joskus tarkoitti että max kerran vuoteen. Se on mun mielipide.

        Nm. Valaistunut

      • Anonyymi
        Timmyy kirjoitti:

        No toi mun joskus tarkoitti että max kerran vuoteen. Se on mun mielipide.

        Nm. Valaistunut

        Mihin tarpeeseen tarvitset kaatokänniä edes "kerran vuoteen"? Örveltäähän voi ilman, että vetää ns. persheet olalle, jos uskaltaa. Ts. sinä et uskalla. - Nm. En näe ideaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tarpeeseen tarvitset kaatokänniä edes "kerran vuoteen"? Örveltäähän voi ilman, että vetää ns. persheet olalle, jos uskaltaa. Ts. sinä et uskalla. - Nm. En näe ideaa

        Ihmisillä voi olla asioita joita ei pysty selvin päin käsittelemään. Pikku humala tulee halvemmaksi kuin psykologilla käynti. Tää vain noin esimerkkinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tarpeeseen tarvitset kaatokänniä edes "kerran vuoteen"? Örveltäähän voi ilman, että vetää ns. persheet olalle, jos uskaltaa. Ts. sinä et uskalla. - Nm. En näe ideaa

        Tää nm on aika outo tyyppi.

        Täällä keskustellaan että yli 70 leidi juo pullon viiniä viikossa ja että myöskin tuoinen yli 70 leidi juo myös yhden oluen.

        Anna heidän juoda se puteli, ei se sinulle kuulu.
        Jos kerran vuodessa örvellät, niin miten se liittyy näitten kahden leidin yksi pullo viikossa?
        Pistä oa palsta pystyyn.
        Anna leidien juoda. Ei oo liikaa. Ja on kiva heille elon ehtoona, toivottele vain hauskaa lauantaita leideille!

        Selvitä nyt eka ensiksi oma lukihäiriösi, niin otetaan aihe sitten uusiksi. - Nm. En örvellä

      • Anonyymi
        Timmyy kirjoitti:

        Ihmisillä voi olla asioita joita ei pysty selvin päin käsittelemään. Pikku humala tulee halvemmaksi kuin psykologilla käynti. Tää vain noin esimerkkinä.

        Pikku esimerkkisi ei pidä paikkaansa eli ei toimi realistisessa, oikeassa maailmassa ja elämässä. - Nm. Puhu mieluummin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pikku esimerkkisi ei pidä paikkaansa eli ei toimi realistisessa, oikeassa maailmassa ja elämässä. - Nm. Puhu mieluummin

        Päihtyneenä on syntynyt myös paljon taidetta. Mitä kaikkea? Ainenkin musiikki ja kuvataide.

        Enkä mä todellakaan sitä kannata että vetää joka viikonloppu naamat. Kyse oli että joskus harvoin paikallaan..

      • Anonyymi
        Timmyy kirjoitti:

        Päihtyneenä on syntynyt myös paljon taidetta. Mitä kaikkea? Ainenkin musiikki ja kuvataide.

        Enkä mä todellakaan sitä kannata että vetää joka viikonloppu naamat. Kyse oli että joskus harvoin paikallaan..

        Juuu, ainakin entisaikain taiteilijoista moni oli juoppo. Nykyisistä ei ehkä niinkään. Kyse on kai siitä, että luovuutta voi kutitella ulos muullakin tavoin kuin viinaksilla. Ennen ei osattu / tiedetty, nykyään ollaan viisaampia / tietoisempia. - Nm. Ja rohkeampia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää nm on aika outo tyyppi.

        Täällä keskustellaan että yli 70 leidi juo pullon viiniä viikossa ja että myöskin tuoinen yli 70 leidi juo myös yhden oluen.

        Anna heidän juoda se puteli, ei se sinulle kuulu.
        Jos kerran vuodessa örvellät, niin miten se liittyy näitten kahden leidin yksi pullo viikossa?
        Pistä oa palsta pystyyn.
        Anna leidien juoda. Ei oo liikaa. Ja on kiva heille elon ehtoona, toivottele vain hauskaa lauantaita leideille!

        Jos ovat naukkailleet vuosia, eivät he enää mitään leidejä ole.
        Tissuttelevia ikäihmisiä.
        Ohikulkija

    • Anonyymi

      Yksin juominenko on muka ongelma ! Se on täyttä puppua,
      ellei ole alkoholista riippuvainen ja juo päivät pitkät !
      Minusta oli aikoinaan fantastista olla joskus rauhassa omissa oloissaan,
      omissa askareissaan ja omissa ajatuksissaan, laittaa ehkä musiikkia soimaan
      ja nauttia vähän viinistä ja pikkusuolaisestakin.
      Se oli omaa rentouttavaa laatuaikaa ihan itselle.

      • Samaa mieltä.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Samaa mieltä.

        En ole minäkään ikinä ymmärtänyt miksi yksin ei saa juoda. Mistä se maksa tietää ketä paikalla on. Runsas kertamäärä on aivoille huonoksi oli paikalla muita tai ei. Ja liian usein juominen on vaaraksi koko ihmiselle kapakassa ja yksin kotona.
        Aikanaan töistä tullessa jonakin iltana viikossa sipaisin pullon viiniä illan mittaan. Se loppui yhdeksän maissa ja nukkumaan, ei edes krapulaa aamulla. Koronan aikana jätin koko huvin koska silloin mietin että ehkä tulisi tylsyyteen otettua useammin kuin yleensä. En alkanut testaamaan olenko riippuvainen vai en.

      • Anonyymi

        Todellakin näin. Jos joskus saan istua iltaa ihan yksin, nautin viinistä ja kekseistä ja juustoista. Ihan tavalliseen tapaan katson televisiota, en siis "yksinharrasta" mitään erilaista. Mutta se oma rauha, oma tila, oma viini...

        Toki nautimme ruoan kanssa viiniä tai olutta normi-iltoinakin mieheni kanssa. Saattaa olla terveydelle haitaksi, mutta on yksi harvoista nautinnoistamme. Eläkäämme niin kauan kuin elämää on.

      • Anonyymi

        Ihmisen mielikuvitus toimii hyvin,kun keesitään syitä alkoholin nauttimiseen,mutta varmaa on,että kukaan ei sitä juo maun takia.

      • Anonyymi

        Kyllä alkoholista voi olla riippuvainen vaikka vaan kerran viikossa , sekin tapaa mennä ajan kanssa että määrää lisätään. Joten silloin kun on sitä usein nautitaan niin pikkuhiljaa tulee riippuvaisuus halusi sitä tai ei.
        Kun näkee ihmisen joka on kuollut alkoholimyrkytykseen niin sitä ajattelee miten turhaan voi joku menettää elämänsä

    • Anonyymi

      Mun entinen naapurikin joi, eli yli 93v aivan terveenä ja pää kunnossa.

      Hän ei minua tuntenut, olen 40 v nuorempi ja nähtiin 2-3 kertaa vuodessa.
      Kertoi kassajonossa kuinka ostaa miehelleen, tiesin miestä ei enää ollut , kuoli jotain 82 vuotiaana.

    • Anonyymi

      Hyvä viininjuoja !
      Tiedätkö sitä, että pari lasillista illassa ainoastaan hoitaa terveyttäsi, ei suinkaan rappeuta sitä !
      Itse juon punaviiniä pullon - kaksi viikon aikana ja se saa minut tuntemaan itseni paljon virkeämmäksi.
      Viini puhdistaa ihmisen elimistöön kertyviä haitallisia kuona-aineita, kuten olemme oppineet välimerellisen ruokakulttuurin edullisuudesta.
      Sen sijaan pitäisi meidän seniorien välttää vehnää ja muita gluteenia sisältäviä ruoka-aineita ja ehkä vähentää lihapitoisia aterioita. Myös eläinrasva pitäisi korvata esim. oliiviöljyllä.
      Olosi kiva tavata ja keskustella aiheesta !

      • Anonyymi

        Miksi pitää vehnää välttää? Syön maitoon keitettyä grahamvelliä joskus iltaisin, se rauhoittaa mukavasti vatsan ja mielen. Kokojyvävehnähiutaleita puuroon. Joskus paahdan grahampaahtoleipää kun lapsenlapset toivovat. Syön kaikkia viljoja.

      • Anonyymi

        Ai. Välimeren ruokakulttuuria perusteena. Italialaiset eivät mitään pullollista vedä illassa.
        Ranskalaisilla on maksakirroosia.
        Ihminen humaltuu pullollisesta.
        Munuaisetko tykkää?
        Beng
        Pitäisikö rehellisesti puhua kevytjuoppoudesta? Askeleen päässä syvempi.
        On ystäviä, joista olen huolestunut. Unohtuuko syöminen? Vatsa ja suolisto prakaa puheiden perusteella.
        On vaikea luopua tai myöntää, että alkollakin on vaikutusta.
        Lasin kohotukset juhlissa tai juhla-ateria raflassa - tähän rajoittuu minulla.
        Tupakatta jo muutama kuukausi ja olen tyytyväinen. Ei savun savua.

      • Anonyymi

        "Viini puhdistaa ihmisen elimistöön kertyviä haitallisia kuona-aineita"
        Tuohon väitteeseen tarvitsee jo faktaa. Laita linkki, missä tiedemiehet
        on testauttaneet asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viini puhdistaa ihmisen elimistöön kertyviä haitallisia kuona-aineita"
        Tuohon väitteeseen tarvitsee jo faktaa. Laita linkki, missä tiedemiehet
        on testauttaneet asian.

        Jos hän tarkoittaa, että suolisto on mukautunut eli on läpipaskuri.
        Ohikulkija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viini puhdistaa ihmisen elimistöön kertyviä haitallisia kuona-aineita"
        Tuohon väitteeseen tarvitsee jo faktaa. Laita linkki, missä tiedemiehet
        on testauttaneet asian.

        Ei elimistöön kerry "kuona-aineita", jos suoli toimii kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei elimistöön kerry "kuona-aineita", jos suoli toimii kunnolla.

        Kyllä kertyy, jos syöt paljon sellaista, missä on vain kuonaa. - Nm. Ei jaksa putsata kaikkea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viini puhdistaa ihmisen elimistöön kertyviä haitallisia kuona-aineita"
        Tuohon väitteeseen tarvitsee jo faktaa. Laita linkki, missä tiedemiehet
        on testauttaneet asian.

        Ei siihen tiedemiehiä tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viini puhdistaa ihmisen elimistöön kertyviä haitallisia kuona-aineita"
        Tuohon väitteeseen tarvitsee jo faktaa. Laita linkki, missä tiedemiehet
        on testauttaneet asian.

        Ihan niin , kumma toteamus josta näkee ettei ihminen tiedä anatomiasta mitään eikä elinten eri toiminnoista ihmikehossa

    • """Viiniä piristykseen""" kuulostaa minusta oudolle.

      Ikuinen mysteeri minulle, että kuinka joku voi piristyä alkoholista. Nythän en ole käyttänyt muuten kuin käsidesinä yli 40 vuoteen, mutta omat kokemukseni alkoholista ovat olleet ihan päinvastaiset. En koskaan siitä piristynyt.
      Yömyssynä paremminkin voisin kuvitella pikkutipan ottavani, jos kävisi niin, että alkaisi unettomuus vaivaamaan.

    • Anonyymi

      Yksin en juo mitään alkoholia.

    • Anonyymi

      En ota alkoholia, koska seksuaaliset halut vain voimistuvat.

    • Anonyymi

      Ei minulle viiniä. Yksinkertaisesti pahanmakuisia, olipa väri mikä hyvänsä.
      Ennemmin olutta tai jotakin vahvempaa.

    • Anonyymi

      Nuori nainen meni Alkoon ja sanoi myyjälle: Tarvitsen pullon hyvää viiniä ..
      Myyjä siihen : Minkä kanssa te sitä nautitte....nainen meni hämilleen ja sanoi ...Talonmiehen kanssa
      mimmimum-..mi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Samma här kerralla menee samana päivänä valkoviinipullo
      Välillä menee 2 tai 3 viikkoa mutta riippu olotilasta ja uutisista
      kun miettii ja saa helpotusta ajatuksiinsa.Enpä tiennyt viinin
      puhdistavasta vaikutuksesta mutta ainakin se ajatukset puhdistaa
      niin hittoako muulla on väliä.Kerran täällä ollaan ja eletään.Enkä
      katso olevani tai tulevani alkoholistiksi ei yksinkertaisesti ole
      varaa siihen pienellä eläkkeellä.Laskuthan on maksettava eikös
      juu eikä ole vara velkaantuu.Vai miten se laulu meni
      Eikun mennään päivä kerrallaan juodaan viinaa tullaan viisammiksi
      niin ,ei kyllä pidä enää paikkaansa.Tolkkua olla pitää olla ja sitähän
      meillä vanhoilla on.Ja otankin hörpyt tän päälle.Kiitos lukemisesta

      • Anonyymi

        Olen kuullut, että lapseni kavereista jotkut ovat huolissaan tissuttelevista äideistään ja isistään.
        Beng
        Jos nyt joisin pullon viiniä, tulisin änkyräkänniin ja huomenna yrjöisin koko päivän. Ei maistuisi ruoka jne.
        Haju?
        Tämä johtuu harjoittelun puutteesta, sanoo joku.
        Vaan enpä pidä tärkeänä harjoitellakaan.
        Inhottavinta, jos joku tilaisuudessa seurasta kaataa lisää lasiin ...jätän osan juomatta merkiksi, että älä yritä...

      • Anonyymi

        ".Enpä tiennyt viinin puhdistavasta vaikutuksesta"
        Ei sellaista olekaan. Se on jonkun keksimä juttu.
        Maksa ja munuaiset puhdistaa "jätteemme".
        Jos litkit maksalle haitallista litkua miten se sinua "puhdistaisi" ? Päinvastoin !

        Miksi sitten niitten tyyppien, jotka asuvat ja elävät veneitten alla, elimistö on paljon puhtaampi kuin niitten, joitten koti- yms. elämisen aiheet ovat tavalliset ja normaalit ilman henkilökohtaista ongelmaa? - Nm. Alkoholi oli lääke ennenvanhaan

        19:26
        Tv:ssa voisi olla tositv-ohjelma. Siinä aloitettaisiin pullo viiniä kerran viikossa.
        Ohjelma kestäisi 10 viikkoa.
        Ravinto- ja kaikenlaiset koostumusmittaukset.
        Katsotaan, kuka oppii denson tavoille nopeiten ja löytää veneen, minkä alle nukkumaan.
        Voittona olisi se vene....
        Beng
        Taitaa olla epäterveellinen ja -eettinen idea. Hyi minuu.

        Töllöttimessä voisi mieluummin olla sellainen ohjelma, jossa opetettaisiin ihmisiä käyttämään alkoholia oikein. Parempaa ruokajuomaa ei ole kuin viini eikä se tarkoita, että syödessään pitäisi vetää änkyräkänni.

        Ja jos ihmiset tietäisivät miten hyvä lääke konjakki on, he joisivat itsensä hengiltä (Simo Frangen). - Nm. Käy lääkkeestä, jos osaa käyttää

    • Eikös se Britannian kuningataräitikin aloittanut aamunsa viskipaukulla, oli nestemäisiä eväitä mukanakin. Eli 101 vuotiaaksi.
      Toisille kirroosi tulee pienemmästäkin määrästä ja toisille ei suuremmastakaan.
      Liekö sekin joku geneettinen juttu.
      Toisekseen ei ne kaikki kirroosit läheskään synny alkoholista. Osa tulee ihan muista syistä.
      Asiantuntija en ole, mutta tuskinpa pullo viiniä yhtenä päivänä viikossa haitaksikaan on, jos se mieltä rentouttaa ja ajatuksia vapauttaa.
      Oma saunajuomani on olut.

      • Anonyymi

        Lienet oikeassa. Eipä hirveän rasvainen ruokakaan käy kaikille.
        Beng
        Ehkä omalta osaltani en halua humalaa. Saunaolut on ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lienet oikeassa. Eipä hirveän rasvainen ruokakaan käy kaikille.
        Beng
        Ehkä omalta osaltani en halua humalaa. Saunaolut on ok.

        Viiniä vain lauantaisin.
        Ei muina päivinä.

        Hyvä päätös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viiniä vain lauantaisin.
        Ei muina päivinä.

        Hyvä päätös.

        Letut kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa käy korvikkeeksi lauantaita odotellessa,

        Sitten on vielä se, että ei kehtaa lähteä kauppaan, ei varsinkaan kun on kylmä.
        Lauantaina hoitelen viikon ruokaostokset samalla reissulla.
        Nytkin on lista valmiina. Kätevää. Ei mee monta kertaa bensaakaan, kun yhdellä käynnillä hoitaa kaikki viikon menot kauppakeskuksessa.
        Saa niin paljon enemmän hommiakin tehdyksi, kun ei oo kankkunen. Nukkuu hyvin.

        Hyvä asenne!

        Yksi viinipullo ja yksi olut viikossa, ei oo paha ollenkaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lienet oikeassa. Eipä hirveän rasvainen ruokakaan käy kaikille.
        Beng
        Ehkä omalta osaltani en halua humalaa. Saunaolut on ok.

        Ylenmääräinen sokeri aiheuttaa enemmän maksan rasvoittumista kuin rasva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylenmääräinen sokeri aiheuttaa enemmän maksan rasvoittumista kuin rasva.

        Lapsillakin todetaan nykyään maksan rasvoittumista, kun aina on "karkki- ja limupäivä".
        Rasvoittuneeseen maksaan saattaa kehittyä kirroosi.

    • Anonyymi

      Mä haluun ganjaa!

    • Anonyymi

      en voi illalla juoda alkoholia, se tekee levottomat unet ja aamulla olo masentunut

      • Anonyymi

        Nyt on lauantai, ja niinpä poikkesin kauppaan ja ostin putelin valkoviiniä, 11 %, ja olutpurkin.

        Olenpä tosi hyvilläni, että oon päässyt tähän, että en viikolla törtöttele.
        Heti aukaisin sen olutpurkin - saksalaista, berliiniläistä- ja vaihdan vapaalle.

        Ostin myös muita herkkuloita.
        Lauantai menee tässä mukavasti, arkipäivinä en törtöttele.

        Mietin että pientä on tää.

        Sorry, se olikin 11,5 %.
        Että ollaan tarkkoja.

    • Anonyymi

      Maksakirroosikuolema on hirveä.

      • Anonyymi

        niin on,,,,,, maksa tappaa ihmisen kun se menee vialle,

        pää kyllä kestäisi vahvaaki kolinaa muttttt maksa ja haima ei kestä,

        surku

        pitää olla selvinpäin,
        sitä tuskaa ei kestä pirukaa
        mitä kolina aiheuttaa ihmispoloselle,,

        Tuli huono olo.
        Yritänpä olla ensi viikonlopun ilman.

        Olin viime vuonna melkein 100 päivää ilman.

      • Anonyymi

        Tuskainen maksakirroosikuolema voi kestää viikon kaksikin. Kaikki elimet menevät epäkuntoon. Sitä ennen jo olot on todella huonot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskainen maksakirroosikuolema voi kestää viikon kaksikin. Kaikki elimet menevät epäkuntoon. Sitä ennen jo olot on todella huonot.

        Pitkälle edennyt maksakirroosi johtaa niin vaikeisiin aineenvaihdunnan häiriöihin, että ne vaikuttavat myös aivojen toimintaan. Tämä voi ilmetä tajunnan laskuna ja jopa syvänä tajuttomuutena, jota kutsutaan maksakoomaksi. Maksakooma on hyvin vakava hengenvaarallinen tila.

        Alkoholin aiheuttama maksakirroosi on yleisin maksasyövän aiheuttaja.

      • Anonyymi

        Jos on pärjännyt ilman kirroosia näille kymmenille niin voin kuolema tulla ihan mistä vain.

    • Anonyymi

      Alkoholi on verenkierrolle hyvä rasvaaja. Minulle neurologi (lääkärinainen) suositti keskussairaalassa ranskalaista punkkua! Sanoi sen olevan parasta. Hyvä neuvo, josta kiitin.

      • Anonyymi

        Siitä vaan.
        Kun maksa alkaa kovettua (kirroosi) maksan suonissa ei veri enää kierrä hyvin
        ja sitä merkkinä alkaa epämiellyttävät sydänvaivat ns. "ohivirtaukset".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä vaan.
        Kun maksa alkaa kovettua (kirroosi) maksan suonissa ei veri enää kierrä hyvin
        ja sitä merkkinä alkaa epämiellyttävät sydänvaivat ns. "ohivirtaukset".

        Muutakin haittaa tulee maksan kovettumisesta. Maksa on tärkeä elin.
        Jos ei maksa enää toimi hyvin, sen tuntee koko elimistössä vaikeina oireina,
        jotka johtavat lopuksi tuskalliseen kuolemaan.

      • Anonyymi

        Ranskalaisen keittiön perusta: Alkuun puoli kiloa voita ja tarvittaessa puoli kiloa tai kilo lisää, alkaa ruoka olla maittavaa.
        Ranskalaista viiniä ei muista maailman viineistä erota kukaan, minusta esim. Chileläiset ovat paljon parempia.
        Ranskalaiset ovat vaan niin olevinaan, 1800- luvun loppupuolella lähtivät torvet soiden sotaan varmaan menestykseen Saksaa vastaan ja takkiinhan siinä tuli ja tuli kovaa...

        No, enpä juo edes sitä pullollista tulevana lauantaina,
        Oli viimeksi vain paha olo.
        Voin tulla tänne kertomaan, että onnistui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, enpä juo edes sitä pullollista tulevana lauantaina,
        Oli viimeksi vain paha olo.
        Voin tulla tänne kertomaan, että onnistui.

        Miksi syyllistät itseäsi ? Pari viinilasillista viikossa ei sinua tuhoa,
        ellet ole ikäsi juopotellut, että maksa on jo tärvätty. Voi tärvääntyä haimakin.
        Se selviää labrakokeilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi syyllistät itseäsi ? Pari viinilasillista viikossa ei sinua tuhoa,
        ellet ole ikäsi juopotellut, että maksa on jo tärvätty. Voi tärvääntyä haimakin.
        Se selviää labrakokeilla.

        Minusta hän oli rehellinen ja reilu, kun kertoi, ettei sujunut juomingit.
        On sanonta, että on niin hyvä olo, että on paha olo?
        Tai siitä se lähtee, mistä on tullutkin, mutta sehän tarkoittaa, että on riippuvainen...
        Beng

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta hän oli rehellinen ja reilu, kun kertoi, ettei sujunut juomingit.
        On sanonta, että on niin hyvä olo, että on paha olo?
        Tai siitä se lähtee, mistä on tullutkin, mutta sehän tarkoittaa, että on riippuvainen...
        Beng

        Olen miettinyt riippuvuutta paljonkin. Siksi olen varovainen lääkkeiden ja viinin kanssa.
        Olen jo iäkäs, en usko että "riippuvuuteni"viinistä muuttuu miksikään.
        Eihän sitä koskaan tiedä, en mene vannomaan.
        Onneksi elimistö vieroksuu nykyisin humalatilaa. Ikä tekee sen että terveys on ensi sijalla, sitten vasta muut iloliemet ym...
        Kunhan tytär pääsee pitkästä aikaa käymään niin pidämme täysistunnon, kaiken uhalla.

    • Anonyymi

      " Ihan siksi juon että moni asia kiinnostaa enemmän viinin kera. " Olet siis kiinnostunut asioista vain kerran viikossa viiden tunnin ajan. - Nm. Mielenterveyshomma(ko?)

      • Anonyymi

        Ja taas hölmöilyä ja inhottavuutta, paljastit itsesi Nm. Mielenterveyshomma(ko?)
        Ed ei ole aloittaja. Vaan se toinen leidi.

        Eikö sinun olisi pitänyt onnitella ja tukea, kun toinen yrittää?
        Olet ruma luonteesltasi,
        Nälvimässä koko ajan toisia.

        Olisi parempi että käyttäisit nm,en enää louskuta leukojani

        Miksi tässä ei ole mitään ylläpidon merkkiä kommenttini poistosta? - Nm. Kyllä se olet sinä, joka on paljaana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas hölmöilyä ja inhottavuutta, paljastit itsesi Nm. Mielenterveyshomma(ko?)
        Ed ei ole aloittaja. Vaan se toinen leidi.

        Eikö sinun olisi pitänyt onnitella ja tukea, kun toinen yrittää?
        Olet ruma luonteesltasi,
        Nälvimässä koko ajan toisia.

        Olisi parempi että käyttäisit nm,en enää louskuta leukojani

        Ja sinä. Leiditteletkö niitä naisia, jotka ovat viineihin taipuvaisia?
        Mistä tiedät millaisessa nelivedossa tms.?
        Ohikulkija

    • Anonyymi

      Alkoholi lihottaa, pakko vähentää, ei jaksa mitään ylipainon kanssa.

      • Anonyymi

        Kyllä sen saa pois, kun aloittaa vaan.
        Ja sitten jatkaa.
        Aloitin ite kuurin eilen, yleensä saan pois seitsemän kiloa näin keväisin.
        Tervetuloa mukaan!
        Ei olutta, eikä viinejä!

      • Anonyymi

        Alkoholi voi pöhöttää ja kerätä vyötärölle makkaroita.

    • Anonyymi

      Tsemppiä teille kaikille terveellisemmän elämän haluaville !
      Elämä ilman viinaa on kyllä pirun paljon tylsempää.

      Hienoisissa nousuhumaloissa oli hyvänmukava olo,
      mutta lopetin välittömästi luettuani seuraavat totuuden sanat:

      "Humala on aivojen myrkytystila".

    • Anonyymi

      Lihottaa ja pöhöttää, näin on ja miksi tehdä itselleen krapula, siis sairastuttaa niinkin. Terve puna poskille ei tule alkoholista, vaikka siltä näyttäs.

      • Anonyymi

        Näin on!

        Tulee vain huono olo ja lihoo.
        Kyllä tästä paheesta on nyt vain päästävä eroon.
        Vyötärön mitta oli pitkälti yli 100, ei hyvä.

      • Anonyymi

        Ihan säännöllisesti otan punaista terveysjuomaa. En ole lihonut enkä pöhöttynyt, en myöskään krapulainen koskaan. - Nm. Osaan siis jotain, mitä sinä et

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan säännöllisesti otan punaista terveysjuomaa. En ole lihonut enkä pöhöttynyt, en myöskään krapulainen koskaan. - Nm. Osaan siis jotain, mitä sinä et

        Ainakin tulet tyhmemmäksi ja tyhmemmäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tulet tyhmemmäksi ja tyhmemmäksi.

        Tämä nm.leuat.loksuu on uusi tulokas tällä palstalla henkilökohtaisine ongelmineen, ymmärretään häntä, antaa hänen louskuttaa.

        Itse jatkan tätä kuuriani.
        Kiitos aloittajalle kun otit asian esille!
        Nyt olemme päässeet tähän ylikilopropleemaan ja että viinillä ja oluella on yhteyttä asiaan.

        Luin eilen, että nimenomaan valkoviini ja olut lisäävät sitä vyötärön pinta-alaa.
        En ollut kuullutkaan aikaisemmin tästä.

        Oma suunnitelma on että olen muutaman viikon ilman lauantai-valkoviinipulloani ja sitten siirryn punaviiniin, mistä en erikoisemmin tykkää tai roseehen. - Ja edelleen vain yksi pullo viikossa, jaettuna kahdelle/kolmelle päivälle.

        Nimittäin onhan se mukava olla pikkutuiterissa, mutta ei liikaa.

        Nyt jatkan tätä laihduttelukuuriani ja olen siis viikonlopun ilman juomia.
        Vastaavasti puuhailen paljon ja olen aloittanut lopultakin puolen tunnin päivittäisen kävelyn.
        Aamulla voimistelin myös sängyssä ja polkupyöräilin.

        Lupasin tulla kertomaan tänne, jos onnistuin, että en juo tänä lauantaina viiniä.

        Onnistun!

        Kävi kyllä mielessä, mutta enpä viiti ruveta pukemaan ihteäni ja lähtemään tuonne räntään autoa käynnistämään, sitten ajamaan kauppaan, ja ehkä käymään muissakin kaupoissa, ja sitten kotiin ajamaan. Menis koko touhussa jotain lähemmäs kaksi tuntia.
        Eli helppo on pitää lupaus! Puteli maksais ja bensa on kallista, - ja etsiä parkkipaikkaa, ei kiitos!

        Aamulla kävin suihkussa ja liikun vieläkin aamutakissa, lämpöiset töppöset jalassa.
        Mikäs tässä lämpimässä ollessa. Ikkunasta katselen kun lunta sattaa ja tuulee.
        Kamomillateetä hunajan kanssa lipittelen.
        Ja huomenna on hyvä olo.

        Netiltä filmejä rupeen katselemaan ja siinä samalla teen istuinjumppaa välillä.

        Hyvää lauantai-ehtoota

        Kun viinin hankkiminen on noin hankalaa, voi olla helpompaa, että kotona on viiniä,
        mutta ei juo.
        Ei tartte miettiä lähtiskö hakemaan eikä tule paniikkia, jos oikein tekisi mieli,
        kun tietää että on sitä mutta enpä viitti juoda, kun voin ilmankin olla.
        Minulla on aina viiniä kotona vierasvarana, voisin sitä itsekin hörppiä,
        mutta en ole itseäni varten korkannut kohta kymmeneen vuoteen.
        En ole sanonut itselleni, "etten koskaan juo".
        Voin yhtä hyvin juoda tai olla juomatta. Olen ollut juomatta.
        Vaihtoehtoja on kaksi ja kumpikin on vapaaehtoisia.

        Jos kotona olisi viiniä, niin joisin, en osaa säilyttää.
        Jotkut osaa, jotkut ei.
        Pullo pitää saada aina tyhjäksi, että ei jää happanemaan.

        Siksi on ollut ihan hyvä systeemi, että vain lauantaisin haen pullon kaupasta.
        Paitsi en tänä lauantaina kun olin päättänyt ja siksi kun en viitsinyt lähteä kylmään.

        Ihan on mukavasti mennyt, enkä ole kaipaillut. Mehua join, ja kohta pötkähdän maata.
        Huomenna sunnuntaina ja arkipäivinä kun en muutenkaan juo, niin hyvin menee.
        On vain se lauantai. Mutta oon päättänyt, että ei ensi lauantainakaan.
        Katsotaan sitten seuraavana.
        Joka vuosi oon pitänyt tipattoman tammikuun ja jopa 100 päivänkin tipattoman.

        Tupakinpoltosta pääsin aikoinani kun päätin että oon ensin viikon polttamatta.
        Oli joku yleinen kampanja silloin.
        Sitten pikkuhiljaa sain kokonaan pois.
        Lopetin polttelun -85, onhan siitä aikaa, ja en takuulla rupea enää, oli se niin huono tapa.

        Tupakasta on vaikeampi päästä eroon, jos on kauan polttanut.
        "Veri" huutaaa nikotiinia. Nikotiiniriippuvuus on kuulemma pahempi
        kuin heroiiniriippuvuus. Heroiinivierostushelvetti on lyhyt mutta karsea.
        Tupakan himo ei mene ohi koskaan 100%:sti.

    • Anonyymi

      alottajalle:

      ai jaa sinä piristyt,,,

      mä otan viiniä unilääkkeeksi,,,,,

      • Anonyymi

        Oli tosi tosi vaikeeta lopettaa tupakointi, mutta onnistuin.
        Himo on mennyt. En polttaisi tupakkaa vaikka mitä tarjottaisiin.

        Muistan aluksi kun säälitti kaikki polttajat.

        Osaisinpa antaa neuvot miten lopettaa, mutta eipä ole enää mun ongelma.
        Nyt opettelen lopettamaan viinittelyä, tulen onnistumaan siinäkin.

        Outoa,, miksi lopettaa kivat tavat. Itse en kyllä viiniä viitsi juoda,,pahanmakuisia ovat, perhanat, mutta sikari palaa edelleenkin mielellään.

        Hyvät viskit käyvät, ja jotkut kirkkaat juomina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli tosi tosi vaikeeta lopettaa tupakointi, mutta onnistuin.
        Himo on mennyt. En polttaisi tupakkaa vaikka mitä tarjottaisiin.

        Muistan aluksi kun säälitti kaikki polttajat.

        Osaisinpa antaa neuvot miten lopettaa, mutta eipä ole enää mun ongelma.
        Nyt opettelen lopettamaan viinittelyä, tulen onnistumaan siinäkin.

        Mites toi kilju ? Maistuuko edelleen, teetkö vielä ?

    • Olen yli 70 lapinmies ja viinin juonti kkuulostaa hienostelulta.
      Mutta pieni mitta kolmen tähden jaloviinaa piristää sillo tällö.
      Saa veren kiertämään.

      • Anonyymi

        Niinhän se on hienostelua.

        Olen tavallinen 70 mummo ja tykkään itsekin niin.
        Mutta ei sovi votkat eivätkä väkevämmät.

        Ruotsin laivalla nuoret neitoset pitävät esitelmää, että mikä rypäle missäkin viinissä on, ja ovat asiantuntijoita kaikesta. Huh huh, mitä löperrystä.
        Ihan kuin ei muuten kelpaisi milloin minkin ruuan kanssa.

        Ennen oli ruokajuomana maito ja piimä, ja hyvin selvisi.

        Nyt ei voi yhtä ainutta juhlaa pitää, jos ei oo viiniä.

        Kaikki onnittelukortitkin ovat täynnä viinilaseja, ja joka ainossa kuvassa pitää olla viinilasi pystyssä.
        Ihan kuin vasta silloin olisi hauskaa!

      • Anonyymi

        Ehkä siitä tekee hienostelua vain se, että se on sulle tuntematonta. Myös viini lämmittää ja pistää veren kiertämään. Eikä sen parempaa ruokajuomaa ole olemassakaan. - Nm. Vähän viiniä, paljon vettä

        On se hienostelua Suomessa!
        Luuletko että maajussit emäntineen lipittävät viiniä joka ilta, edes joka viikonloppu?
        Jos juovat, niin kirkasta se on.

        Etelän mailla on eri asia, se kuuluu niitten kulttuurin.

        Jos haluaa humalan, niin viinillä on helpompi saada.
        Kirkkaat ovat kalliimpia, ja niistä tulee vielä huonompi olo.

        Mitenkäs muilla menee ylikilojan kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se hienostelua Suomessa!
        Luuletko että maajussit emäntineen lipittävät viiniä joka ilta, edes joka viikonloppu?
        Jos juovat, niin kirkasta se on.

        Etelän mailla on eri asia, se kuuluu niitten kulttuurin.

        Jos haluaa humalan, niin viinillä on helpompi saada.
        Kirkkaat ovat kalliimpia, ja niistä tulee vielä huonompi olo.

        Asun ja elän maalla. Kyllä täällä isännät ja emännät osaavat juhlissa hienosti käyttää viiniä ruoka- ja muunakin juomana. Ei nykyajan maaseutu mitään takapajulaa ole.

        Olen luullut ja kuullut, nuorena kerran kokenutkin, että no. siitä kirkkaasta juomasta tulee se humallus, joka ei jätä huonoa oloa ja pahaa kankkusta jäljelle. - Nm. Nauratti vielä seuraavanakin päivänä

        Jos sinulla on kokemusta yhdestä paikkakunnasta, niin ei se todista mitään.
        Oletko itse maanviljelijä? Ja oli muuten taas sama nm asialla....

        Serkkuni paikkakunnalla taas ei viinitellä.
        Jos joku ottaa, niin se on sitä kirkkaampaa.

        Toistan: nykyajan maaseutu ei ole mikään takapajula, jossa ei tiedettäisi ja osattaisi nyjkyajan tapoja yms. meininkejä. - Nm. En viljele kuin sanoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistan: nykyajan maaseutu ei ole mikään takapajula, jossa ei tiedettäisi ja osattaisi nyjkyajan tapoja yms. meininkejä. - Nm. En viljele kuin sanoja

        Kuitenkin käytätte esim. niinkin typerää lyhennettä kuin nm. Se on lähinnä voiman momentin Newtonmetrin lyhenne!
        Jos yrität lyhentää sanaa nimimerkki, se kirjoitetaan nim.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin käytätte esim. niinkin typerää lyhennettä kuin nm. Se on lähinnä voiman momentin Newtonmetrin lyhenne!
        Jos yrität lyhentää sanaa nimimerkki, se kirjoitetaan nim.

        Mua ei tartte teititellä. - Nm. Hah

    • Anonyymi

      Jos on refluksia, viini ei sovi.

      • Anonyymi

        Ei sovi mikään alkoholijuoma. Ärsyttää vain vatsan limakalvoja. Hapot alkavat nousta kurkkuun. Olen tämän itse kokenut. Nyt on juomat jääneet vähemmälle ja on kaikinpuolin parempi olo.

        Ei piristä viini eikä olut, väkevistä puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Hyvä tietää, silläkös hapot ärsyttää kurkkua, vaikka juon vain pari olutta.

      • Anonyymi

        Niin meni toinenkin viikonloppu viinittä.
        Ihanpa mukavasti pärjäilin ilmankin.

    • Anonyymi

      Perseet olalle. Kerran tässä eletään vaan.

      • Anonyymi

        22:03
        Ja joka kerta krapula. Kaada kuppia vain itsellesi. Kupsahdat kuppi kädessä ja persukset olkapäilläsi.
        Tosin en usko moiseen akrobatiaan tässä iässä.
        Beng

    • Anonyymi

      Jos olette täysiikäisiä juokaa miten haluatte:)

      Gammel Dansk Åbro 7.3

      • Anonyymi

        Huomaan, että joitakin harmittaa, kun joku osaa olla juomatta.

        Mitähän se kenenkin elo sitten on?
        Itselläni on niin mukava ja pirteä olo, täynnä energiaa!

        Jospa olisit sinäkin kohtelias ja sympaattinen ja paremminkin onnitteleisit?

        Itestäni on hienoa, että osaa hallita itseään.
        En ole väittänyt että en enää nauttisi viinistä, vaan että pidän nyt taukoa ja katson sitten.
        Minulla on valinnanvaraa.

        Komppaan 9:31. Haluan kannustaa.
        Minusta tuntuu, että jos vaikkapa juoman maulla ei ole väliä, on se juoman 'tila', mitä ihminen hakee.
        Ja jos haluaa olla 'tiloissa' olipa nautintoaine, mitä tahansa, haetaan sitä ensikerran koettua mukavuutta.
        Mutta.
        Raivoon ei tarvitse siirtyä.
        Mutta.
        Muullakin tavoin voi elämästä nauttia.
        Sitten joku kirjoitti, että taidetta on luotu humalassa tms.
        Joo-o. Ei vain kaikkien pidä ryhtyä hakemaan 'luovaa tilaa'. Pikemminkin juoma muuttaa muotoaan viimeistään seuraavana päivänä.
        On sanonta, että monet taiteilijat ovat juoppoja, mutta kaikki juopot eivät ole taiteilijoita.
        Kuka haluaa juopoksi tai juoppolalliksi leimautua?
        Juominen on yksi tekijä, mikä voi etäännyttää lapset ja vanhemmat toisistaan ja varsinkin, kun saavat lapsenlapsia. Hoitoavuksi ei addiktoitunutta voi pyytää.
        Beng

    • Kuuntelin eilen taas Neuvottelijaa ja sattui jakso,
      jossa vieraana oli Pertti Torstila.
      Olen Unkarin ystävä ja Torstila on kirjoittanut kirjan Komennuksestaan Budapestiin,
      se kirja on seuraavana kirjalistallani .

      Torstila viljelee viinitilaansa Unkarissa
      ja hän kertoili viinin viljelystä.
      Seuraavaksi nautin varmasti Tokaij - viiniä
      ja kaivan Pätöfin runot esille.
      Unkari on hieno maa ja unkarilaiset upeita ihmisiä.

    • Aloittajalta voisinkin kysäistä

      Onko jokin mielitietty viinien joukossa?
      Vaikuttaako maa viiniä hankittaessa.

      Kokeiletko uusia makuja
      vai nautitko aina samaa tuttua merkkiviiniä?

      Mitä mieltä olet Tokaij-viinistä.
      Se viini vaati erikoisen rypäleiden kypsytyksen
      ja tietyllä paikkakunnalla se osataan tehdä oikein.

      • Anonyymi

        Minusta on ihan turhaa ruveta tällä palstalla kyselemään ja arvioimaan viinien makuja.
        Tosiasia on että jotkut yrittävät olla vähällä yleisellä viinien nauttimisella, ja viinien mainostaminen ei saata olla niin viisasta.
        Maku-asiantuntijoille on oma viini-suomi24 palstaketju.

        Vai onko kyse vain leuhkimisesta, että on lukenut jonkin kirjan.
        No leuhkimpa, että lähin naapurini, ystävättäreni on unkarilainen, tuo aina joskus putelin sieltä tuliaisiksi.

        Vähän samaa jos täällä ruvettaisiin ylistämään jotain tiettyä tupakkimerkkiä, että kokeileppa.

        14:11
        Tuoko Tokaj-viiniä, hyvää kalan kanssa vai Unicumia, mikä on tehty salaisella reseptillä ja siihen on käytetty älytön määrä yrttejä. Tupluuri unilääkkeeksi. Yhtä suloinen maku kuin Fernet brancassa.
        Beng

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on ihan turhaa ruveta tällä palstalla kyselemään ja arvioimaan viinien makuja.
        Tosiasia on että jotkut yrittävät olla vähällä yleisellä viinien nauttimisella, ja viinien mainostaminen ei saata olla niin viisasta.
        Maku-asiantuntijoille on oma viini-suomi24 palstaketju.

        Vai onko kyse vain leuhkimisesta, että on lukenut jonkin kirjan.
        No leuhkimpa, että lähin naapurini, ystävättäreni on unkarilainen, tuo aina joskus putelin sieltä tuliaisiksi.

        Vähän samaa jos täällä ruvettaisiin ylistämään jotain tiettyä tupakkimerkkiä, että kokeileppa.

        Minusta on hauskaa lukea, mitä mieltä muut ikäiseni ovat asioista,
        niinhän jo palstan esipuheessa sanotaan, katso ja lue...mitä mieltä ikäisesi ovat...
        Jos se keskustelu on sinusta turhaa, niin en toki sille voi mitään...silloin lienee viisasta pysyä pois tällaisilta palstoilta.

        Seuraavaksi totean, etten ole mikään viiniasiantuntija,
        vain tavallinen 70 kommentaattori,
        joten ei ole mitään syytä siirtyä muille palstoille,
        jos täällä on aloitus viinin piristävästä vaikutuksesta.

        Kovasti aliarvioit 70 väkeä, kun esität, että jos joku kertoo jostain viinistä mielipiteensä,
        niin joku toinen jo hyökkää kauppaan ja siinä menee viinilakot pirstaleiksi,
        ei me nyt niin lampaita olla,
        ei me täällä kanneta vastuuta muitten kirjoittajien livetekemisistä.
        uskon, että moinen huolesi on turhaa ja jopa lapsellista.

        Harmillista, että tämä palsta on kuivunut niin tasapäiseksi ja latistuneeksi,
        että, jos erehtyy kertomaan lukemastaan kirjasta tai kuuntelemastaan podcastistaan,
        niin se tulkitaan leuhkimiseksi.
        Ei me kaikki tykätä samoista asioista, saatikka,
        että oltaisiin viiniasioissakaan samaa mieltä ja sehän on palstan rikkaus.

        Mitä jos seuraavaksi tekisi aloituksen sikareista ja kehuisi sitä yhtä merkkiä,
        jota joskus nuoruudessa muutaman tupruttelin.
        Voi, miten kauhea sikarin lemu palstalle leviäisikään tuon kehumisen vai olisiko se leuhkimista silloin, mene ja tiedä.

    • Heh. Ostatteko kyykky viinejä vai arvokkaampia? Mun pitää myöntää että 11 - 12 eurossa menee raja.

      Viinit vois tuoda ruokakauppoihin. Deekikset eivät osta viiniä kun kalliimpaa, ja ehkä muutenkin.

      Pitääkin Alkossa käydä. Mieli tekisi kokeilla Riesling rypälettä jotain Akcasen alueelta. Kuulemma hyvää, tietääkö kukaan?

      • Anonyymi

        14:46
        Jos ihan pakko on ostaa, osta itävaltalaista puolikuivaa rieslingiä.
        Beng

      • Kyykkyä, kyykkyä, paitsi jos on joku tietty löytyy, mitä haluaa kokeilla.

        Alkossa on mukavasti hintalapussa musta elukan kuva, jonka kanssa kyseinen viini sopii erityisen hyvin. Siellä on asiansa tunteva henkilökunta,
        kannattaa kysyä muutakin kuin, että mistä hyllystä se etsimäsi löytyy.

        Kotikaupungissani järjestetään kirjamessut ja viinimessut yhtä aikaa ja melkein samassa tilassa.. Kerran eksyin viiniosastolle, siitä tuli kevyt ohikävely vain muutamien viinien maistamisella niistä messuista selvisin, en ymmärrä viini hienouksista mitään. Pelkkä maku ratkaisee.
        Sen havainnon tein silloin,
        että viinien ystävät olivat suuremmassa määrin nuoria miehiä ja naisia,
        kun taas kirjaesitelmien kuuntelijat olivat selvästi vanhempaa naisimmeistä.
        Katsoinkohan yleisöä ennakkoluuloisin silmin silloin, en enää muista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        14:46
        Jos ihan pakko on ostaa, osta itävaltalaista puolikuivaa rieslingiä.
        Beng

        En löytänyt Alkon sivuilta.

      • maissiii kirjoitti:

        Kyykkyä, kyykkyä, paitsi jos on joku tietty löytyy, mitä haluaa kokeilla.

        Alkossa on mukavasti hintalapussa musta elukan kuva, jonka kanssa kyseinen viini sopii erityisen hyvin. Siellä on asiansa tunteva henkilökunta,
        kannattaa kysyä muutakin kuin, että mistä hyllystä se etsimäsi löytyy.

        Kotikaupungissani järjestetään kirjamessut ja viinimessut yhtä aikaa ja melkein samassa tilassa.. Kerran eksyin viiniosastolle, siitä tuli kevyt ohikävely vain muutamien viinien maistamisella niistä messuista selvisin, en ymmärrä viini hienouksista mitään. Pelkkä maku ratkaisee.
        Sen havainnon tein silloin,
        että viinien ystävät olivat suuremmassa määrin nuoria miehiä ja naisia,
        kun taas kirjaesitelmien kuuntelijat olivat selvästi vanhempaa naisimmeistä.
        Katsoinkohan yleisöä ennakkoluuloisin silmin silloin, en enää muista.

        En ole mikään pro minäkään, mut kovasti viineistä tykkään. Kesällä enemmän valkoista ja talvella punaista.

      • Anonyymi
        Timmyy kirjoitti:

        En ole mikään pro minäkään, mut kovasti viineistä tykkään. Kesällä enemmän valkoista ja talvella punaista.

        Seli seli, ja seli seli.

        Jos täällä jotkut yrittävät vähentää juomistaan, niin selitäppä että miten se auttaa jos sinä tuut kehumaan viineilläsi? Auttaako se niitä vähentäjiä.
        Mun logiikka ei osaa vaan yhdistää.
        Jos olisit fiksu, niin et tulisi silloin luksusviineinesi.

        Sama juttu kun tipattomalla tammikuun palstoilla on joidenkin ehdottomasti tultava kertomaan miten paljon heillä viikossa menee.
        Vilkkuuko?

        Jatka sitä kirjapalstaasi, ja ota siellä esille kirjasi, viinisi, ja muut mieltymyksesi.

        Mun mielestä keskustelu oli mennyt jo aloituksen ulkopuolelle. Sillä tuon "uskalsin" kirjoittaa.

        Ja aloittajalle. Et todellakaan käytä liikaa, ei se mitään jos kerran viikkoon pikkuisen päihtyy.

        Ja viinini ovat suht hyviä. Yritän löytää huokeesti hyvää. Ne eivät missään nimessä ole luksusviinejä. Ne on ihan erikseen.

      • Anonyymi
        Timmyy kirjoitti:

        En löytänyt Alkon sivuilta.

        16:18
        No. Laita toive Alkoon.
        Tai sitten sun on lennettävä Wieniin.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seli seli, ja seli seli.

        Jos täällä jotkut yrittävät vähentää juomistaan, niin selitäppä että miten se auttaa jos sinä tuut kehumaan viineilläsi? Auttaako se niitä vähentäjiä.
        Mun logiikka ei osaa vaan yhdistää.
        Jos olisit fiksu, niin et tulisi silloin luksusviineinesi.

        Sama juttu kun tipattomalla tammikuun palstoilla on joidenkin ehdottomasti tultava kertomaan miten paljon heillä viikossa menee.
        Vilkkuuko?

        Jatka sitä kirjapalstaasi, ja ota siellä esille kirjasi, viinisi, ja muut mieltymyksesi.

        Vähän ote lipsuu jutuissa.
        Kannustan vähentämiseen ja jos sitten itse huomaa, että se sujuu, niin hienoa.
        Beng

    • Anonyymi

      Kyllä minä keskaria aina välillä otan. Se maistuu hyvälle ja sopii vatsalleni paremmin kuin viini. Niissä keskioluissakin on paljon makueroja. Jopa ihan näissä tavallisissa, puhumattakaan noista pienpanimoiden ja muiden Ipoista ja mitä niitä erikoisoluita onkaan.
      Jotenkin rentouttaa. Pitää vaan olla varovainen, että ei liika niitäkään nautiskele.

      • Minäkin jonkin verran oluita harrastan. Tummat oluet kuten Guinness on suosikkeja.

        Mut joo, kohtuus kaikessa. :)

    • Anonyymi

      Vain max 2 lasia illassa ja sekin kerran viikossa korkeintaan,muuten alkaa näkyä kauniissa naamassa aamulla.

    • Anonyymi

      Kunnon känniä ei viitsi näillä vuosilla kokea.
      Karhuviina oli sellaista, että kanervikossa möyrittiin juhannuksena Pistohiekalla.

      • Anonyymi

        "Kunnon känniä ei viitsi näillä vuosilla kokea."

        Koen juuri kunnon kännin 1-2 kertaa kuukaudessa, juon 2,6 promillen humalaan, jos pullon prosentit pitää paikkansa. puhun miellyttävästi, mutta jalat menee alta. 12 tunnin uni ja uusi ihana elämä. Vaimo ei juo tippaakaan, samanaikaisesti.

    • Anonyymi

      Itse en yksin asuvana naisena saa ystäviä,koska en juo viiniä,en tupakoi.Jos on elänyt 12 vuotta alkoholisti miehen kanssa nuorena.Enenkuin tajunut laitaa pois virtahevon olohuonesta.Kiertä viiniä juojat,olutta kaukaa.Helsinki 94 Kontula

      • Anonyymi

        En oikein usko tuohon, että ei saisi vain sen takia.
        Oletko yrittänyt seurakunnan piireissä saada kavereita?
        Entäsolisiko siellä raittiusyhdistys?
        Jospa liittyisit siihen, vaikka et juokaan.
        Olisit siellä esimerkillisenä.
        Ehkä saisit kavereita sieltä?

    • Anonyymi

      Hoh, hoijakkaa- meitä on moneksi. Jos juon lasi tai pari viiniä, niin alkaa väsyttämään ja nukahdan, mut annas kun kipasen viiden kilometrin lenkin ,niin olen pirteä , kuin peipponen ja posket hehkuu siloisina.

      Siis alkoholittomuus, kohtuusyöminen ja ulkolenkit pitää kauniina ja energisenä.Kokeilkaa.

      • Anonyymi

        Join putelin eilen ja tulipa paha olo.
        Ei pitäis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Join putelin eilen ja tulipa paha olo.
        Ei pitäis.

        Auttaako se "paha olo" seuraavaan kertaan? Osaatko toimia toisin? Oli pullon sisältö sitä tai tätä, niiin se on liikaa kerralla. Ja jos pistät pullollisen kerralla alas kurkusta, vettä pitää mennä kaksi pullollista. - Nm. Opitko mistään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako se "paha olo" seuraavaan kertaan? Osaatko toimia toisin? Oli pullon sisältö sitä tai tätä, niiin se on liikaa kerralla. Ja jos pistät pullollisen kerralla alas kurkusta, vettä pitää mennä kaksi pullollista. - Nm. Opitko mistään

        Tiedostan että minulla on ongelma.
        Kun kaikki on hyvin, niin ei hätää, olen juomatta.
        Mutta kun tulee ikävyyksiä, niin sitten.
        Olen sellainen yliherkkä ja reagoin liikaa.
        Kun ei ole kaveria, niin otan olvia tai viiniä.
        Joo yks pullo on liikaa.
        Tsemppailen eteenpäin kuitenkin.
        Ja käyn päihdelinkkikurssia.

        No hyvä. Ja muista juoda vettä muutenkin, mutta varsinkin alkojuoman keralla. - Nm. VäliVesi

    • Anonyymi

      Ei tulisi mieleenkään juoda yksin alkoholia.

    • Anonyymi

      Ei tulisi mieleenkään juoda jotakin viininlöperöä. Viskit ja Ginit joskus kirkkaat.
      Viinit on akkain juomia,,ja niitä kyllä mielellään lipitteleväkin.

      • Anonyymi

        Punkku on terveysjuomaa kohtuullisesti nautittuna, siksi akat ovat terveempiä ja elävät kauemmin kuin ukot. - Nm. Syränlämpööstä

    • Anonyymi

      Taitaa alottaja pikkuhiljaa enemmänki väsyä
      kuin piristyä viininjuonnista,
      maksa kohta räjähtää,
      se on sitttt menoa s e, tuonpuoleiseen nimittäin,
      ja sieltä ku paluuta ei ole,,

    • Anonyymi

      Niin voihan sitä pelätä aivan kaikkea elämässä. Minusta aloittajalla oikea malli siinä viinipullonsa juomisessa. Paljonkin parempi kuin päivittäinen tissuttelu.

      • Anonyymi

        Tuohan on totuus, ranskalaisten jokapäiväinen viinilitkiminen aiheuttaa heillä maksakirroosin
        vaikkei päivittäiset määrät suuria olisikaan.

        Sydänkohtauksesta selvittyäni juttelin lääkärin kanssa alkoholinkäytöstä,, sanon mieluusti juovani non 12-14 olutta vaikkapa lauantaina,,vastannee hyvinkin viinipullollista.
        Lekurin mukaan tuollainen määrä ei haittaa yhtään mitään.

        Missähän lekurisi on saanut koulutuksensa? - Nm. Veneen alla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missähän lekurisi on saanut koulutuksensa? - Nm. Veneen alla

        Niin, eiköhän se kardiologin koulutus anna enemmän todellista tietoa anatomiasta kuin sinun upseeriesi murheet?

        Joita täällä auliisti jakelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missähän lekurisi on saanut koulutuksensa? - Nm. Veneen alla

        Olut suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta
        Oluen sisältämistä polyfenoleista 70–80 prosenttia on peräisin maltaasta ja loput 20–30 prosenttia humalasta. Runsaasti polyfenoleja sisältävän ruokavalion on tutkimuksissa todettu vähentävän muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpään sairastumisen riskiä.12.8.2015

        Veneen altako ne noita tutkimuksiaan kiskovat?

      • Anonyymi

        Tykkäsin myös tästä, oli tosin unohtunut.
        Pitääpä ensi kerran muistaa kun menen kauppaan.

    • Anonyymi

      mikään ei tunnu miltään selvinpäin, jos aivot tottuu alkoholin tuomaan hyvään fiilikseen, sitä haluaa kokea uudelleen, kunnes terveys menny

      • En ole samaan mieltä, mutta ei minun tarvitsekaan.
        Kun olen näille kymmenille selvinnyt hyvin kohtuullisena alkoholin käyttäjänä niin en kai enää miksikään muutu.
        Mutta vannomatta paras, olen aina ollut varovainen, nykyisin vielä varovaisempi kun nuorempana.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        En ole samaan mieltä, mutta ei minun tarvitsekaan.
        Kun olen näille kymmenille selvinnyt hyvin kohtuullisena alkoholin käyttäjänä niin en kai enää miksikään muutu.
        Mutta vannomatta paras, olen aina ollut varovainen, nykyisin vielä varovaisempi kun nuorempana.

        Alkoholin kohtuukäyttö on aivan eri asia kuin sen kanssa mielin määrin läträäminen. Mutta asia on suomalaisille vieras, kun vain ääripäät tunnetaan; kova kännääminen tai absolutismi.

        Kansa ei käsitä, että jotkut käyttävät alkoholijuomia humaltumatta ja örveltämättä, se on joillekin täysin käsittämätön ajatus. - Nm. Historia ei häviä heistä

        On se lohtu, kun tuntuu että ei muuten jaksa, ja ei oo ketään jonka kanssa puhua.

        Mutta huono olo tulee ja maksaa.

        Eikä tähän tartte nyt .Nm n neuvoja, viisailuja tahi toteamuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholin kohtuukäyttö on aivan eri asia kuin sen kanssa mielin määrin läträäminen. Mutta asia on suomalaisille vieras, kun vain ääripäät tunnetaan; kova kännääminen tai absolutismi.

        Kansa ei käsitä, että jotkut käyttävät alkoholijuomia humaltumatta ja örveltämättä, se on joillekin täysin käsittämätön ajatus. - Nm. Historia ei häviä heistä

        Vain sinä täällä örvellät ja aina samaa. - Nm. Revi siitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä täällä örvellät ja aina samaa. - Nm. Revi siitä

        En ole ollut koneella tuohon aikaan aamupäivällä, joten miten olen kommentoinut? - Nm. Suksi suohon

    • Anonyymi

      onko sekään hyvä et hourailee raittiina, mikä on totuus, jokainen valitsee itse, miten elää

      • Anonyymi

        Se on hourailua, että alkoholisti olisi valinnut veneen alla asumisen yms. alamäen, joka alkojuomien kanssa läträämisestä koituu. He ovat tyyppejä, jotka eivät valitse eivätkä päätä. Mitään. - Nm. Itseohjautuvuus nolla

        Mieluummin otan pullon kunnon viiniä tai viinaa kuin kuuntelen itseohjautuvaa tyyppiä.

        Taidankin lähteä tästä tarkastamaan, että montako putelia vielä kaapista löytyy.
        Jotta hei vaan!

    • Anonyymi

      Turhaa teeskentelyä. Mikään ei laukaise niin hyvin stressiä kuin euforinen nousuhumala tai kunnon kännit. Sen päälle kun nukkuu hyvin on kuin
      uudestisyntynyt.

      • Anonyymi

        joooooo,,, ei ku kunnon aamu hörpyt

        päissään pirteänä koko lauantai on mukava viettää,

        ja mikä mukavinta
        VELKA raha alkaa nayttämään saatavilta
        rahaa virtaa tilille että humina käy,
        , ei ku RIKASTUMAAN ja nautitaan ILO _VIINAA heti aamusta alkaena,,,

        mukavaaa päiväää kaikille ,,,,, viina-hörhöille ,,,,,
        nyt mennäääään ja lujaaa taas,,, ,,,,

        kuhan ei rapakko- ojaan vaan kaadu liian aikasin,,, moiiiiiiiiiiiiiiiiii,,,

      • Anonyymi

        On muuten ihan hlvt-moinen vales. - Nm. Alkkiskaman juttu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On muuten ihan hlvt-moinen vales. - Nm. Alkkiskaman juttu

        MIKÄ,,, juttu,,

        puhu selvemmin,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIKÄ,,, juttu,,

        puhu selvemmin,

        Alkkiskama on yhtä kuin alkoholistityypit, jotka ovat varmastikin sitä mieltä, että selväpäisyys on "teeskentelyä". - Nm. Etkä käsnää, kelle vastasin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkkiskama on yhtä kuin alkoholistityypit, jotka ovat varmastikin sitä mieltä, että selväpäisyys on "teeskentelyä". - Nm. Etkä käsnää, kelle vastasin

        Ja mitähän se sinulle kuuluu?
        Hoida omat asiasi!

        Anna toisten juoda, jos haluavat.
        Sinä saat olla juomatta, jos haluat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitähän se sinulle kuuluu?
        Hoida omat asiasi!

        Anna toisten juoda, jos haluavat.
        Sinä saat olla juomatta, jos haluat.

        Niinpä, mutku se on ihan eri asia, että hypettää aihetta jotenkin paremmaksi ja erinomaiseksi tajuamatta, mistä oikeasti on kyse. Alkoholin liikakäytöllä ja örveltämisellä ei synnytä uudestaan. Päinvastoin.

    • Anonyymi

      Kyllä kävisi niin että joka päivä joutuisijjuovuksissa olemaan jos olisi parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa kuin -Mm.

      • Anonyymi

        Kukaan ei oo kysynyt ja pyytänyt sinua olemaan missään suhteessa, ole huoleti.

        Itse EN MISSÄÄN NIMESSÄ haluaisi edes olla sinun kanssa suhteessa, ole siitäkin huoleti!

      • Anonyymi

        Juu, tuskin sitä itse pirukaan kestäisi selvinpäin.

    • Anonyymi

      On se alkoholi sellainen liuotin, että aivot menee paskaksi ja sitten kuset ne pyttyyn.

      • Anonyymi

        Niin on.
        Mutta kun ei oo helppoo päästä irti siitä ongelmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on.
        Mutta kun ei oo helppoo päästä irti siitä ongelmasta.

        Ei se ongelma ole jos ei liikaa ja liian usein kittaa. Juuri tuli uutisissa, että 1/3
        yli 65-vuotiaista juo liikaa. Ei kerrottu mikä se "liikaa" on. Mutta totta puhuen yli
        70-vuotiaan on paras heivata dokaamista. Voi tulla aivoverenkiertohäiriöitä yms. muutenkin. Dokaaminen lisää riskejä ja tapaturmariskejä.

        Perjantai-ilta ja viikonloppu.

        Saattaa tulla monelle ongelma olla raittiina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perjantai-ilta ja viikonloppu.

        Saattaa tulla monelle ongelma olla raittiina.

        Tuli vain mentyä kauppaan.
        Toivottavasti viimeisen kerran.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe