Luonnossa hoidettu

Anonyymi

Kesäpaikkamme naapurustossa on maatila, jonka isäntä Erkki – vajaa kuusikymppinen roteva sinkkumies – teki kesäpaikkaamme aina silloin tällöin pieniä korjaushommia. Viimeksi hän korjaili laituria ja siirsi sen traktorillaan rannalle talveksi. Siispä menin käymään hänen luonaan ja sopimaan korvauksesta.
Erkki keitteli kahvit ja rupattelimme niitä ja näitä kesän tapahtumista. Erkki kertoi, että hän harrastaa mm. luontokuvausta ja on tehnyt muutaman luontovideonkin. Siksi hänellä oli huoneen nurkassa useampikin jalustallinen videokamera. Aikaa vierähti ja lopulta päätin sitten kysyä Erkiltä, mitä olisimme velkaa hänen avustaan.
”No eihän tuosta nyt rahaa voi ottaa. Ainahan naapuria pitää auttaa”, sanoi Erkki.
”Haluaisin kuitenkin jotenkin korvata, jotta kehtaamme pyytää apua jatkossakin”, vastasin. ”Voinko vaikka olla jotenkin avuksi?”
Erkki jatkoi: ”Sinähän voit vaikka osallistua minun kanssani videon tekoon. Uskon, että sinulla on siihen annettavaa.”
Jäin miettimään mitä hän mahtoi tarkoittaa. ”Voitko kertoa vähän tarkemmin”, sanoin.
”Voin toki. Mainitsin tuossa aikaisemmin, että luonto on minulle tärkeä. Ajattelinkin, että voisimme yhdessä tehdä videon työnimellä ”Luonnossa”, jos sinulle sopii”, hän jatkoi.
”Totta kai sopii oikein mielellään”, vastasin.

Siinä vaiheessa en kyllä arvannut mihin suostuin. Erkki nousi pöydästä ja haki kolme kameraansa. Yhden hän asetteli minua vastapäätä pöydän toiselle puolelle, yhden viereeni ja yhden matalalla jalustalla olevan viereeni penkille. Edessäni olevan hän kytki päälle, käveli taakseni ja laittoi kätensä hartioilleni. Sitten hän siirsi kätensä hartioilta rinnoilleni ja hieroi ja puristeli niitä kevyesti. ”Mahtaisikohan tämän tyyppinen ”Luonnossa”-video sopia korvaukseksi”, hän jatkoi.
Säpsähdin ja olin melko yllättynyt enkä aluksi saanut sanaa suustani. Jotenkin koko tilanne sai minut hämilleni mutta tuntui jännittävältä ja rehellisesti sanottuna kiihottavaltakin.
”En oikein tiedä mutta johan minä oikeastaan lupasin”, sain lopulta sanotuksi. ”Miksi muuten noin monta kameraa ja noilla paikoilla?”
”Edessäsi oleva kamera kuvaa rintojasi ja kasvojasi, kun saat orgasmin. Toinen kamera tuossa vieressä kuvaa yhdyntämme ja kolmas kuvaa jalkojesi välistä lattialta kosteaa rakoasi ja sitä, kun työnnyn sinuun takaapäin” hän selvitti suorasukaisesti.

”En oikein tiedä pystynkö mutta yritetään, kun kerran tuli jo luvattua”, vastasin Erkille. Samassa Erkki alkoi napittaa auki paitaani ja nopeasti se olikin jo poissa. Tunsin, miten hänen kätensä avasivat liivieni hakasia ja pian olivat rintani paljaana.
Erkki tarttui rintoihini ja alkoi hieroa ja puristella niitä kevyesti. Onpa sinulla kiinteät ja upeat rinnat, hän sanoi. Hän otti jäykistyneet nännini sormiensa väliin ja puristeli ja venytteli niitä ikään kuin lypsäen. Tunsin alkavani kiihottua enkä enää ajatellut vastustella vaan katsoa mitä tuleman piti. Rintojani ei ollut koskaan aikaisemmin tuolla tavalla lypsetty ja se tuntui hyvältä. Tiesin, että alapäänikin alkoi kostua. Erkki pyysi minua nousemaan seisomaan. Hieman empien tein pyydetysti. Hän avasi hameeni vetoketjun ja hame valahti lattialle. Siinä minä seisoin vain pikkuhousut päälläni, ja edessäni oleva videokamera kuvasi kaiken.
Olin jo niin kiihottunut, että enää en edes halunnut perääntyä. Hän laittoi vieressäni olleen toisen kameran päälle ja tarttui sitten pikkuhousuihini, laski ne polviin ja pyysi minua levittämään jalkojani. Sitten hän pyysi minua kumartumaan pöydän päälle ja katsomaan koko ajan edessäni olevaan kameraan. Toisen matalalla jalustalla olleen kameran hän laittoi taakseni jalkojeni väliin ja ilmeisesti kytki senkin kuvaamaan. Sitten hän tarttui kaksin käsin pakaroitteni alaosaan, levitti niitä voimakkaasti peukaloillaan ja kyykistyi katsomaan kosteaa rakoani. Tunsin miten turvonneet häpyhuuleni erkanivat toisistaan. Erkki jatkoi levittelyä ja tunnusteli sitten kädellään rakoani. Kosteudesta päätellen taidat olla valmis vai kuinka, hän kysyi. Olen ja haluan että otat minut kunnolla takaapäin, sain vastatuksi. Minulla on laukussa kondomi, voit ottaa sen, sanoin hänelle. En ole koskaan sellaista käyttänyt ja oletan, että sinä olet ehkäisyn hoitanut. Kiertoni oli juuri puolivälissä mutta silti kiimassani halusin, että hän ottaa minut ilman ehkäisyä.
JATKUU...

11

10828

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JATKOA ... Erkki levitti taas pakaroitani ja tunsin, miten rakoni avautui. Samassa tunsin, miten hänen peniksensä alkoi työntyä sisälleni. Se oli paksumpi kuin miehelläni ja tuntui ihanalta. Hitaasti se työntyi syvemmälle sisälleni. Päästyään pohjaan asti, Erkki alkoi pumpata vähitellen vauhtia lisäten. Olin niin kiimassa, etten voinut muuta kuin voihkia kameraan katsoessani. Sanot sitten minulle, kun sinulta tulee, Erkki sanoi. En kestä kauan, sain sanotuksi. Erkki pumppasi minua rajusti ja samassa tunsin sykkeet pimpissäni ja tiesin orgasmini tulevan. Nyt tulee, sanoin. Samassa Erkki painoi peniksensä syvälle ja tunsin, miten se ruiskutti kuumaa spermaa sisälleni. Kyllä tuntui mahtavalta. Paras orgasmini ikinä.
      Erkki piti penistään sisälläni vielä ja sanoin hänelle, että haluaisin vielä lisää. Niinpä hän jatkoikin hidasta pumppaamista. Kesti hetken, ennekuin tunsin hänen peniksensä taas paksuuntuvan. Jonkin verran spermaa tuntui valuvan reisilleni ja tippuvan pikkareilleni. Halusin kuitenkin lisää ja niin nähtävästi halusi Erkkikin. Kesti jonkin aikaa, kunnes taas tunsin tulevani. Paina syvälle, huohotin Erkille. Pimppini supistelu sai ilmeisesti hänetkin tulemaan, vaikka en sellaista siemensyöksyä tuntenutkaan kuin aluksi.
      Erkki veti peniksensä ulos ja spermaa valui housuilleni. Minun oli niin hyvä olla, että vähät välitin siitä. Erkki lupasi, että saan halutessani joskus sitten katsoa tekemämme ”Luonnossa”-videon. Saa nähdä, milloin sellainen tilanne tulee – ehkä seuraavana syksynä. Hän kysyi vielä minulta, voiko hän laittaa videon nettiin. Kielsin ehdottomasti. Erkki sanoi, että pidetään omana tietonamme sillä ehdolla, että voidaan seuraavana syksynä palata asiaan samoissa merkeissä.
      Lähdin kotimatkalle sperman tahrimissa pikkareissa ja mietin, johtaako tuo spermamäärä sisälläni johonkin suurempiin muutoksiin minussa.

      • Anonyymi

        Jep jep ja lehmät lentää trololoo


      • Anonyymi

        Koska jatkoa


      • Anonyymi

        Jatka


      • Anonyymi

        Varattu nainen ja vieras mies. Myös meillä vaimo on antanut vieraan panna paljaalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska jatkoa

        KOTIMAKALLE
        Lähtiessäni toivottelin Erkille vielä hyvää syksyä ja talvea. Tavataan samoissa merkeissä taas ensi vuonna, hän huuteli takaisin.
        Oli ikävän tuntuista istua autoon, kun olin joutunut vetämään sperman tahrimat pikkarit päälleni. Matkalla pohdin, mitä kertoisin miehelleni Mikalle. Kotona autosta noustessani tunsin, miten pikkarit olivat tarttuneet ihooni, kun sperma ja omatkin eritteeni olivat matkan aikana kuivuneet. Mika oli jo ehtinyt kotiin ja ajattelin toimia ihan normaalisti. Mitenkäs reissu meni, Mika kysyi. Ihan mukavasti mutta eihän Erkki halunnut rahaa ottaa vastaan, sanoin. Hän kertoi minulle luontoharrastuksestaan ja pyysi minua korvaukseksi auttamaan häntä ”Luonnossa”-videon tekemisessä. Sovittiin sitten siitä ja tehtiin yhdessä noin parikymmentä minuuttia kestänyt video. Missä se tehtiin, kysyi Mika. Ihan Erkin kotipiirissä, vastasin.
        Sitten tapahtui jotakin, mikä yllätti minut. Sinulla on hameen takana jokin tahra, Mika sanoi. Katsoin hamettani ja todellakin siihen oli tullut selvästi näkyvä alue ilmeisesti sperman tahrimista pikkareistani. Niinpä on, olisiko Erkin keittiön tuolilla ollut jotakin, kun istuin siinä pöydän ääressä kahvilla, arvelin vastaukseksi. Lähdin siitä paikasta vessaan puhdistamaan hamettani. Samalla sain ottaa kuivuneen sperman tahrimat pikkarit pois ja pestä alapääni. Puhdistin hieman hametta ja heitin sen ja pikkarit pyykkikoriin pesua odottamaan.
        Vähän myöhemmin illalla Mika vei vessaan omia pyykkiin meneviä vaatteitaan. Pelästyin, sillä mieleeni tuli, että hän saattaa huomata tahriintuneet pikkarini pyykkikorissa. Hän tuli takaisin eikä sanonut mitään. Huokaisin helpotuksesta. Menin sitten omiin iltatoimiini vessaan ja kauhistuin: Tahraantuneet pikkarini oli nostettu korista pyyhenaulakkoon siten, että kuivunut sperma erottui selvästi mustista housuistani. Mika oli siis löytänyt ne. Kauhun puna tuli poskilleni ja tiesin, että minun pitää keksiä jonkinlainen selitys asialle. Muistin, että joskus aikaisemmin mennessäni korvausta Erkille hoitamaan, Mika oli sanonut, että älä sitten kitsastele korvauksen kanssa. Silloin mietin, mitä hän oikein mahtoi tarkoittaa.
        Lopulta päätin poistua vessasta ja katsoa mitä tapahtuisi. Ensin ei tapahtunut mitään mutta sitten Mika pyysi minua kertomaan lisää tekemästämme videosta. Onko se videon nimi jotenkin kuvaava sen sisällölle, hän aloitti. Ilmeisesti se oli aika kuumaa puuhaa, kun pikkarisikin olivat niin tahriintuneet, Mika jatkoi. Sydämeni jyskytti ja kysyin: Haluatko oikeasti kuulla? No kyllä minusta olisi ihan reilua, että kerrot mitä tapahtui, hän vastasi.
        Niinpä sitten päätin kertoa koko tarinan – en nyt ihan jokaista yksityiskohtaa - ja ottaa riskin siitä, miten Mika reagoisi. Helpotukseni oli suuri, kun hän tarinan kuultuaan totesi, että jotenkin nyt sitten pitää puntit tasoittaa. Saitko edes, hän vielä kysyi. Vähän arastellen vastasin, että sain kyllä. No nyt on sitten minun vuoroni keksiä jotakin minulle mielenkiintoista. Varmaankin se sinulle sopii vai kuinka, hän jatkoi. Minulla ei tässä tilanteessa ole varmaan muuta mahdollisuutta kuin suostua, totesin Mikalle.
        Tehdään sitten aluksi niin, että sinä pyydät Erkiltä sen videon ja katsomme sen sitten yhdessä, Mika sanoi. Vai onko siinä jotain sellaista, että emme voi sitä yhdessä katsoa, hän jatkoi. Eipä kai mutta sittenhän se nähdään, vastasin. Laitan Erkille tekstarin ja pyydän häntä lähettämään videomme, vaikka muistitikulla.
        Lähetin sitten Erkille viestiä ja kiittelin häntä ihanasta kokemuksesta ja pyysin toimittamaan videosta kopion minulle. Erkiltä tulikin heti seuraavana päivänä vastaus: ”Hei Minna, kiitos viestistäsi. Oli hienoa tehdä videota kanssasi. Editointi on meneillään ja yhdistelen kaikkien kolmen kameran aineiston yhdeksi videoksi. On ollut todella kiihottavaa katsella noita otoksia ja upeaa vartaloasi. Erityisen antoisaa on ollut katsoa lähikuvaa siitä, kun levitän rakoasi ja työnnyn hitaasti kuumaan ja kosteaan pimppiisi. Se tunne, kun orgasmisi supistukset puristavat minua ja saavat minut laukeamaan syvälle sisällesi, on todella kiihottavaa. Toivottavasti sinäkin nautit yhdynnästämme yhtä paljon. Laitan videon sinulle heti, kun saan sen editoitua.”
        Lukiessani tuota Erkin viestiä ne hetket palautuivat mieleeni ja tunsin nytkin kostuvani. Jäin odottelemaan postia Erkiltä, toivottavasti saan sitä pian. Mikalle kerroin, että Erkki lupasi lähettää videon, kunhan saa sen editoitua.
        Katsottuamme videon on sitten minun vuoroni keksiä jotakin mukavaa. Oikeastaan jo tiedänkin, Mika sanoi. Sitten hän kertoi suunnitelmansa: Kun olet kerran Erkin kanssa nauttinut, niin saat nauttia vähän lisää. Saat pari viikkoa aikaa pyytää joku kaveri – tuttu tai tuntematon – tänne meille käymään. Tuon kaverin pitää olla naispuolinen henkilö ja sellainen, joka suostuu rakastelemaan kanssasi ja tyydyttämään sinut. Minä sitten katselen teidän touhuanne ja osallistun, jos siltä tuntuu.
        Voi ei, minä totesin. No, minä yritän hoitaa asian.


    • Anonyymi

      Jatka

    • Anonyymi

      Kyllä ton rouvan kanssa "luontoretkeilisi" ;)

    • Anonyymi

      Mökkinaapurin vaimo on syytäkin pitää tyytyväisenä! Koko kesän...

    • Anonyymi

      Kustu oli männyn kuorehen,tyttö tarjos vitun tuorehen,
      alla oli kuuma hiekka,kyrpä nousi niin kun miekka.

      Kuutamolla sorsa sousi,perse laski perse nousi,
      tehtyäni työtä tiukkaa,kyrpä laski niin kuin miekka.

    • Anonyymi

      Kiva juttu toi munat ja vittu😉

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe