Miksi minä olen kotihoidon vaikein asiakas, jo siksi?

Olen ensinnäkin se maailman vittumaisimmin näköinen ihminen pallolla. Olen myös entinen norjan kieltä potkiva vammainen.

Niin, olen sama omasta tekokupasta kärsinyt ja piikkilangalle jäänyt ikinuori. Tulta tupaan, mutta kaveria en jätä. Vituttaa olla vanha, vituttaa muutenkin. Miehenä minua vituttaa se, etten koskaan päässyt kysymään pillua. isojen poikien iso vekotin.

Syssään ne ajatukset muille hartioille. Tuossa viime yön jälkeen huomasin olevani masennuuseen vaipuva amattilainen. Kysyin välissä viikatemieheltä, kumpi suksii ennemmin vittuun.
Ehkä käsikäyttöistä tekevät työtä voisivat ehdottaa minulle, että istu poika omalle perseelle. Siitä minä tykkään, eli kuhmolainen tavaratarjontaan liitttyy mös minä.

Naiset Suomen armeijassa, enemmän heitä.

En minä aina ole näin paha. Pelottaa vain tuo tuleva maanantai . Jo kaksi vuotta olen ihmetellyt virstankulkua suomalaisen miehen elimistössä. Jossain vaiheessa tulee omaan kaikkitietäviin aivoihin, että NYT ON AIKA LUOVUTTAA!

iho-ongelmia kärsiville eron,, brygleerm ei auta ahdistuukeen. Eikä myöskään hän itse.

Briingivinssä oleva mie tai naispuolinen. Mitä niillä .

Ahdistaa, en ole parhaimmmaalmaan. Jos joku vieterivetoinen haaparantalaine tulisi selittämään miunlle, niin se haaparantalainen löytää minumt jostain kaukaa.

Hurrit on ihmisiä. Mukavia lettipäitä, joita Suomen armeija ei arvosta. Eikä meidän tarvitse , meidän ukot kuolevat sodasssa kalju hulmuten.

Niin, olen niitä pitkään paikalla pysyviä, ja norttia palaa. Saan siinä syödä myös ja lämmintäkin minulle löyhistää. Yksinäinen työ tietysti on. Ei pääse edes mopo alla pillua kysymääm.

Noista naapurimaan sanoisin..kuka sitä teidänkin Ahnenmaata puolustaa .Meilä sisämaassa kustaan kerran vuorokaudessa. Te siellä saatanan kaukana heiluttaje keppiä

Lettipäistä on kokemuksia. Äidinhaku oli heillä ensimmäinen mukava sana. Oma ruotsin kieleni meni aivan vituiksi. Miksi hurri ei osannut speelata englanninkieltä?

Vittu. poislähtö tässä vituttaa. Te olette, hyvät lukijat omiin arvoisiin lukkituina olevia faktaakli idiotteeja.Pennnut etukenossa.

Tälläkin kertaa itken, huomasin. Olen päässyt miesten joukkoon, jossa arvostellaan.

Miksi ihmeessä annetaan valta jollekin puoluehommista kiinnostuneelle? Se ihminen ei huuda pitkään. Suomessa on muistakin asioista kiinnostuneita.

Tälläkin hetkellä kuuntelen Georg Otsia, suomalaisten rakastamaa "Kotkan ruusua"

Vaikka vanha on kappale, niin siitä huolimatta anna en periksi

Olen vankka suomalainen, joka kusee alleen ja vielä tunnustaa. Lopun voittekin arvata, jos pääsen makaamaan. .Täältä maailmasta lähden mutta pari ihmistä joutuu

Äsken oli taas aika pikkuököllä. Kiva on olla täällä perukoilla. Apu tulee, mutta mielestäni aina myöhässä.

Kuolemaan minulla ei ole kiire. Mikäli löydän evästä viikon retkille, niin olisi kiva vain maata ja kuunnella luontoa.

On tietysti jotain, jota moni ihminen ei hyväksy. SOTA!

Pati lähtee täältä ja vammauttaa. Siksi, että kohteella on koti ja perhe. Sodankäynti rampautti minut. Minusta ei tullut koskaan tappajaa. Sekaan syöksyin, palkka oli mielestäni kuin takana kuin kuusessa käyvä oravan palkka.

Tälläkin hetkellä muutama suomalainen puolustaa on yhtä kuin puoluetta. Miksi ei Suomea? Nytkin veli venäilen häiritsee, milloin noita yrityksiä, milloin minua kohtaan. Losptuinosta näyttäisi alkavan elottaa, minun paimentamista

Mikäli saisin käteen, ainakin yksi ihminen vammauteen. Ja vammauteen, koska olen hellä ja muistan omat,,,,"Älä tapa koskaan siviileitä".

Perukan ukkeili
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu