Ilman muuta hoitajat ansaitsevat lisää palkkaa, mutta juuri nyt pelaatte Venäjän pussiin, koska haluavat aiheuttaa sekasortoa ja kaaosta. Nyt molempien osapuolten kanssa vähän malttia ja harkintaa. Järkevää keskustelua molemmin puolin. Toivottavasti ei kukaan ole pelinappula ymmärtämättä.
Hoitajalakko
7
238
Vastaukset
- Anonyymi
Palkankorotuksista voi sopia vasta sitten kun tehtäväkohtaisen työn vaativuudet ja toimenkuvat on pisteytetty. Ei ennen.
Lisäksi terveydenhuollon hoito- ja hoivatyön seurantaan on luotava laadunmittausjärjestelmä jossa seurataan työn ja hoidon vaikuttavuutta joka lienee ainakin asiakasnäkökulmasta yksi keskeisin tekijä kun maksajan asemassa asiaa tarkastelee.
Hoitotyö on palvelutyötä ja oli suorastaan kauhistuttavaa nähdä sitä raivovonpurkausta jota tänään television välityksellä esitettiin ns hoitotyön ammattilaisten ilmaisemana. Tuollainen käytös ei sovi asiakaspalvelutyön henkilöstön käytökseen julkisuudessa. Tosi ei sitä pitäisi esiintyä potilastyössä julkisuudelta piilossakaan , mutta sieltähän se omaksuttu käytös nyt spontaanisti tuli koko kansan nähtäville.- Anonyymi
Olemme asian suhteen melkoisen samankaltaisia ajatuksia omaavia. Kiitos hyvästä ja nähdäkseni kohtuullisen perehtyneestä kommentista
- Anonyymi
Markku Jalonen tienaa 15 601 euroa kuussa, olis tuossa jaettavaa monelle hoitajalle sen mitä ovat lisää vailla. Jalosen tulisi kieltäytyä omasta palkastaan, jos on kansan terveydestä ja turvallisuudesta niiiiin huolissaan. Totta kai valtio on supistanut omaa pottiaan ja siirtänyt palkkaamisen ja velvoitteet kunnille ja sotepiireille, joten pienen korjausliikkeen aika olisi kovasti, mutta oikealla palkkojen kohdentamisella ja kohtuullistamisella johtoportaassa siirtäen sieltä tekevälle puyolelle voitaisiin helposti korjata tilannetta jos vain airoa halua olisi. Nyt maksajaporukassa on halu varastaa omaan taskuun kaikki, aivan kuin kremlin isännillä.
- Anonyymi
Kuinka ne hyvinvointialueiden johtajien palkat ovat määritelty, kun noin suuriksi ovat tulleet?
Ei ole perusteluja eikä esityksiä näkynyt!
- Anonyymi
Johtoporras kun ei välitä samoista asioista kuin hoitajat, jotka tekevät tärkeää työtä.
Johtoporras välittää kenties ainoastaan omasta pankkitilistään/-tileistään, bonuksista, ym. ylimääräisestä.
Ei heidän tarvitse välittää, mitä mahdollisesti potilaille tapahtuu, kun/jos hoitajat alkavat vähentyä ja vaihtaa alaa.
Johtoportaan ihmiset pystyvät hoidattamaan itsensä yksityisellä puolella, erikoissairaanhoitoa myöten.
Mitä sitä ajattelemaan " tavista ", köyhempää kansalaista. Sairastelkoot, eihän se ole johtajilta pois. Siis tuo on varmaankin johtoportaan ajattelutapa.
Hoitajat on niitä, jotka hoitaa potilaita, eli on tärkeämpää työtä kuin johtoportaan papereiden ja rahasummien pyörittely. - Anonyymi
Hoitajien joukkoirtisanoutuminen on varmasti hyvä painostuskeino ja voi toimiakin, Siinä on kuitenkin se ongelma että irtisanoutunut hoitaja ei välttämättä löydä muilta aloilta yhtä hyväpalkkaista työtä joka vastaa hänen ammattiosaamistaan ja hänen aiempaan työpaikkaansa on otettu uusi henkilö eikä paikkakunnalta löydy uutta vastaavaa työpaikkaa, joten on kurjaa jäädä pelkille työttömyyskorvauksille.
Vaikka Suomessa on hoitajapulaa se ei kuitenkaan kosketa koko Suomea vaan on paikkakuntia joissa kyvin koulutettu hoitaja ei löydä itselleen vakiovirkaa vaan joutuu tyytymään sijaisuuksiin, jotka eivät tuo samanlaista turvaa kuin vakiovirka. - Anonyymi
Ei kaikki pysty muutenkaan irtisanoutumaan työstään.
Monilla elämäntilanne on jo se ratkaiseva asia. Jotkut eivät pärjää pelkillä työttömyysrahoilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 181946
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs561814- 821443
- 1761418
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3091397- 211389
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti981015Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä62984Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää34975- 349874