Ruokalan moppaus

Te, jotka siivoatte ruokalatiloja, niin kertokaapa, miten voi mopata ruokalan ergonomisesti?
Kun on kilokaupalla näkkileivän murua, ruokaa ja muuta lattiat täynnä. Tuoleissa lisäksi huovutetut ääneneristäjät tassuina. Laattalattia. Miten tällaisen saa siivottua ergonomisesti? Itse joudun päivittäin siivoamaan niin, että moppaan oikealla kädellä ja samalla nostelen tuoleja vasemmalla. Tällainenhan ei ole oikea työasento -ja tyyli. Ottaa käsiin niin perkeleellisesti. Käden on puutuneet jatkuvasti. Olisi kiva nähdä ja kuulla, miten tämä homma hoidetaan oikein!
6384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siivosin erästä isoa ruokalaa, ja siellä oli onneksi kevyet pienet ruoka pöydät, joidenka alukset piti 2-3x viikossa puhdistaa ruoan muruista. Eka toinen ja sitten toinen puoli kallistaen. Toisessa kädessä oli minroliina, jolla istuimet pyyhkäisin samalla,. Ja ikkunalaudat tasomopilla. Kuivainmopit, ja hapsulliset ovat parhaita, hapsuton on hidas käyttää.

Kiertoliikettä itselläkin tuli, ja ei siinä ehtinyt paljon ergonomia juttuja pohtia, kun muutenkin meni välillä yli ajalle.

Äänestä

nosta ensin tuolit reilusti siivuun. Sitten moppaat pöydän aluset kaksin käsin. Lopuksi tuolit takaisin. Nopeampaa ja tehokasta.

Äänestä

Lisäys tuohon ylempään johon kommentoin, että ruokalan tuolit oli tosi hankalat nostella, ja kömpelöt. Vähän siirrellään sai hyvin alukset puhdistettua. Aika ei olisi riittänyt mitenkään sen enempää siirrellä.

Äänestä

Ensin pahimmat pelkällä teräväkuivaimella ja rikkasetti mukana.
Sitten moppaus. Tekee pesuveden jossa on riittävä annostus sopivaa yp ainetta,että lika irtoaa. Ottaa vaikka kerran vähän märemmällä,että lika likoaa irti,ja toiseen kertaan vetää kuivemmalla.
Itsellä on teollisuuspaikka: ainoa keino saada ikävämpi lika pois on ottaa ensin märemmällä ja sitten kuivemmalla heti perään.

Äänestä

Olisi joillekin niin martoille haaste esittää ohjeet: kuinka kädetön leipoo, ja kuinka jalaton kävelee ja että kuinka sormeton kuorii perunan?`

Kilokaupalla näkkileivän muruja, hah joo.

Mutta kuinka jalaton kävelee, suuri ongelma keksiä ratkaisu.

Äänestä

Itse teen niin, että kun pyyhin pöydät niin vedän samalla kaikki tuolit irti pöydästä, pöytien pyyhkimisen jälkeen pyyhin ne tuolit ja sitten pyyhin lattiat. Sitten voi tehdä miten itsestä tuntuu paremmalta, että siirtääkö moppaamisen jälkeen kaikki tuolit kerralla takaisin paikoilleen vai jo siinä moppauksen yhteydessä. Ottaa vaikka pöydän alusen kerrallaan ja sitten siirtää ne sen ääressä olevat tuolit paikoilleen ja homma jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Te, jotka siivoatte ruokalatiloja, niin kertokaapa, miten voi mopata ruokalan ergonomisesti?
Kun on kilokaupalla näkkileivän murua, ruokaa ja muuta lattiat täynnä. Tuoleissa lisäksi huovutetut ääneneristäjät tassuina. Laattalattia. Miten tällaisen saa siivottua ergonomisesti? Itse joudun päivittäin siivoamaan niin, että moppaan oikealla kädellä ja samalla nostelen tuoleja vasemmalla. Tällainenhan ei ole oikea työasento -ja tyyli. Ottaa käsiin niin perkeleellisesti. Käden on puutuneet jatkuvasti. Olisi kiva nähdä ja kuulla, miten tämä homma hoidetaan oikein!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu