Sosiaalinen media

Se on ihanne paikka narsisteille ja ääri ekstroverteille. Siellä erottaa hyvin mikä ihmiselle on tärkeää. Oma naamataulu ja vartalo ja sen saamat kehut. Jos ei muuten riitä tehdään filttereillä itsestä parempi. Osalla ihmisistä on pakonomainen tarve esittää kuinka hyvin heillä menee todellisuus kulissien takana lienee hieman karumpi. Osa antaa itsestään aktiivisen kuvan räpsimällä kuntosali kuvia mutta kuntosalilla käynti ja valokuvaus ei vielä takaa mitään. Ilman kuvia ja kotona pystyy tekemään saman ja jopa enemmän kuin salilla. Kaikki muu onkin sitten täyttä soopaa naisilla tuntuu olevan tarve tehdä jotain testejä joilla saavat näiden millään tavalla totta olevilta testeiltä sitten kuulla jotain kehuja itsestään.

Tulee mieleen yksi nainen joka oli ottanut itsestään ulkomailla 20vuotiaana kuvan ja kun oli tämä testi jossa naiset arvioitiin ikäistään nuoremmaksi hän laittoi 50vuotiaana tämän kuvan ja vastaus tuli. Olet kuin 30 vuotias. Hän oli onnellinen koska luuli olevansa 20 vuotta nuorempi mutta hän oli 10 vuotta vanhemman näköinen koska oli vanha kuva. Todellisuudessa testi katsoi iän profiilista ja laittoi sitä sopivasti alas. Naisilla on jostain syystä kova tarve tällaiseen. Miehet hyväksyvät paremmin itsensä sellaisenaan ja ikäisenään. Itselläni ei ole tarvetta esittää eri ikäistä kuin olen. Samasta syystä joka ikisessä voide purkissa nuorennutaan ja ollaan sen arvoisia. Tajuaakohan naiset itse olevansa vain rahastamisen kohteena voiteet ei muuta 50 vuotiasta 20 vuotiaaksi ei sille voi mitään leikkaus on vielä karmeampi vaihtoehto. Sen jälkeen naama näyttää kammottavalta perseeltä.

Somesta vielä että sen sisältö on lapsellista moskaa. Joku kertoo typeriä kaskuja yksi jakaa aina samoja kuvia jostain 80 luvulta kun oli vielä nuori. Huomiota millä keinolla hyvänsä katsokaa minua. Haluan olla keskipiste. Palvokaa minua. Joku luulee että kaikki haluaa katsoa hänen kakaroitaan jatkuvasti tai lemmikkiä. Tai jotain ryhmiä 70-80-90 jne aina pyörii samat kynä ja kasetti kuvat tai tekstit jossa ollaan leikitty ulkona ja tehty sitä ja tätä. Välillä joku jakaa jonkun kuvan tuhannennen kerran 80 luvulta muistaako joku tätä todellisuudessa antakaa huomiota minulle. Se on idioottien paikka ja ne jotka ovat pääasiassa hiljaa siellä ovat sieltä älykkäämmästä päästä. Kaikista älykkäimmillä ei taida olla edes koko profiilia.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu