Yle apinoi kaupallisia Radio Suomella ja vain sanoitetut osat ovat musiikkia

Anonyymi

Mikä tarve YLE:llä on jättää kappaleiden instrumentaali alkuja ja loppuja soittamatta? Nehän ovat oleellinen osa kappaletta. Jos on niin kiire (mutta mihin), mikseivät valitse lyhyempiä kappaleita, kokonaan soitettaviksi. Tarkoitan kaikkia muita ajankohtia kuin uutiset pukkaa päälle etc. Vaikka kuinka pukkaisi uutiset päälle,silti varastetaan ne introt vidduun ja aloitetaan suoraan lauletusta osasta.

VMP! pitää maksaa.

14

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aikoinaan YLE:ssä harrastettiin kappaleen päälle puhumista. Niitä ei soitettu loppuun ja joskus keskikohtaa biisiä alkoi joku puhumaan. Etenkin aiemmin ehkä nykyisinkin jotkut toivoo musiikkia tai muusta syystä haluaa tallentaa musiikkia niin tuo kyllä pilaa äänityksen.

      Olet oikeassa veroilla rahoitettu yle yrittää matkia kaupallisia radioita yksi sellainen oli YLE Puheen onneksi jo lopetettu aamushow. Sellaista ei kyllä Ylen kanavilta odottaisi, SuomiPOP ja vastaavat täyttää tuon aukon.

      • Anonyymi

        On tuota edelleenkin.


    • Anonyymi

      Lisään vielä edelliseen...

      Kun ottaa huomioon että, yleisradion laajasta äänilevyarkistosta löytyy lukuisia esityksiä joita ei löydy mistään suoratoistopalveluista kuten spotify jne. joten joku saattaa haluta tallentaa kun jokin arkiston aarre esitetään.

      • Anonyymi

        Kaseteille tai kelamankalle.


      • Anonyymi

        Ties kuinkamonennetta kertaa uusintana.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaseteille tai kelamankalle.

        Tallenna vaikka ruutupaperille, mutta onko toimittajat tehneet "herrasmiessopimuksen" levy-yhtiöiden kanssa, että sönköttäkää jotain fiksua soitettavan kappaleen päälle, niin saatte ilmaisia näytelevyjä. Voitte myös katkaista toiston kappaleen lopusta, niin eivätpähän nauhoittele ilmaista musiikkia.
        Toinen mahdollisuushan on, että on tullut esimiestaholta määräys em. toimintaan. Sieltähän tavara ostetaan, joka suurimmat pihvit tarjoaa. Näin sanoi entinen ostopäällikkö


      • Anonyymi
        nauhottaanauhottaa kirjoitti:

        Tallenna vaikka ruutupaperille, mutta onko toimittajat tehneet "herrasmiessopimuksen" levy-yhtiöiden kanssa, että sönköttäkää jotain fiksua soitettavan kappaleen päälle, niin saatte ilmaisia näytelevyjä. Voitte myös katkaista toiston kappaleen lopusta, niin eivätpähän nauhoittele ilmaista musiikkia.
        Toinen mahdollisuushan on, että on tullut esimiestaholta määräys em. toimintaan. Sieltähän tavara ostetaan, joka suurimmat pihvit tarjoaa. Näin sanoi entinen ostopäällikkö

        Eikö olisi aika lopettaa tai ainakin laskea rajusti riistopakkoveroa eli YLEveroa. 100 milj riittäisi aivan hyvin. Silloin ehkä laatuakin saataisiin kanavalle, kun ei mene rahat hukkaan ja boonuksiin.

        Yksityisellä firmalla on budjetti. Jos se ylitetään seuraavan vuoden budjetti on alijäämäinen. Kun YLE elää yli varojensa, se saa budjettiin korotuksen kuitatakseen ylimenevät kulut. ÄLYTÖNTÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olisi aika lopettaa tai ainakin laskea rajusti riistopakkoveroa eli YLEveroa. 100 milj riittäisi aivan hyvin. Silloin ehkä laatuakin saataisiin kanavalle, kun ei mene rahat hukkaan ja boonuksiin.

        Yksityisellä firmalla on budjetti. Jos se ylitetään seuraavan vuoden budjetti on alijäämäinen. Kun YLE elää yli varojensa, se saa budjettiin korotuksen kuitatakseen ylimenevät kulut. ÄLYTÖNTÄ.

        Ja jokainen korotus on vieläpä pysyvä, ei kertaluonteinen.


    • Anonyymi

      YLE uuniin

      • Anonyymi

        Samalla tavalla kuin jutit?


    • Anonyymi

      Kesä soittolistat soi jo huhtikuussa. Laiskaa, koska tehty se 4 soittolistaa vuosikausia sitten, joita vedetään kierrätyksellä. Poikkeusajat ja tapahtumat sotkeneet ja 2-3 kk mitä yksi lista jauhaa on syystä tai toisesta vaihtunut vääriin ajankohtiin ja automatisointia ei ole jaksettu muutta. Kesämusat jo nyt.

    • Anonyymi

      Anna meille jokapäiväinen pakollinen 1-3 kappaleen annos Leeviä ja Epujja sun muita. Siitä asti kun ekan kerran nostettu soittoon, ei ole päivääkään (paitsi jouluna) jolloin näitä ei olisi soitettu. Tosin Leevi Leavings kelpaa joulunakin siitä asti kun joulubiisin julkaisivat.

      Eppujen Heinillä Härkien Kaukalon ,jostain syystä pannassa.

      • Anonyymi

        Puhun RAdio Suomesta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe