Vanha "uutinen", jonka jokainen tietenkin on lukenut ja tietää

UUTINEN 21.10.2021

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2022 työeläketurvaa koskevat indeksit.

Maksussa olevat työeläkkeet tarkistetaan v u o s i t t a i n työeläkeindeksillä.
Vuonna 2022 työeläkeindeksi on 2691. Vuoteen 2021 verrattuna työeläkeindeksi nousee noin 2,28 prosenttia. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.

Vuoden 2022 palkkakerroin on 1,501. Vuoteen 2021 verrattuna palkkakerroin nousee noin 2,46 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.
9322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

N y t päätetty y l i m ä ä r ä i n e n indeksikorotus koskee
kansaneläkeindeksiin sidottuja sosiaaliturvaetuuksia,
kuten takuu- ja kansaneläkettä,
työttömyysturvaetuuksia,
perustoimeentulotukea,
vähimmäismääräistä sairaus- ja vanhempainpäivärahaa
sekä opintorahaa.

Korotuksen tarkka määrä ja ajankohta tarkentuvat jatkovalmistelussa.

Äänestä

Ylimääräinen indeksitarkistus on paikallaan. Eilinen arvio oli , että se tulisi voimaan
1.8.

Äänestä

Montako euroa enemmän eläkkeenne on indeksikorotuksen jälkeen ?

Äänestä
  • Katsotaan kenen rahoja korotukseen tullaan raastamaan.

    H.

    Äänestä

Indeksikorotus tuli siis tämänkin vuoden alussa.

Äänestä

Tämä uusi nostaa kansaneläkkeitä 20.
Vaikuttaako työeläkkeisiin?

Äänestä
  • N y t päätetty y l i m ä ä r ä i n e n indeksikorotus koskee
    kansaneläkeindeksiin sidottuja sosiaaliturvaetuuksia,
    kuten takuu- ja kansaneläkettä,
    työttömyysturvaetuuksia,
    perustoimeentulotukea,
    vähimmäismääräistä sairaus- ja vanhempainpäivärahaa
    sekä opintorahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    N y t päätetty y l i m ä ä r ä i n e n indeksikorotus koskee
    kansaneläkeindeksiin sidottuja sosiaaliturvaetuuksia,
    kuten takuu- ja kansaneläkettä,
    työttömyysturvaetuuksia,
    perustoimeentulotukea,
    vähimmäismääräistä sairaus- ja vanhempainpäivärahaa
    sekä opintorahaa.

    Kenen rahoila?
    Työ-eläkkeillä?

    H.

    Äänestä

Indeksikorotusta tuli itselleni 31 euroa/kk vuoden alussa.
Saa sillä kuukauden kahvi- ja Elovenapaketit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

UUTINEN 21.10.2021

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2022 työeläketurvaa koskevat indeksit.

Maksussa olevat työeläkkeet tarkistetaan v u o s i t t a i n työeläkeindeksillä.
Vuonna 2022 työeläkeindeksi on 2691. Vuoteen 2021 verrattuna työeläkeindeksi nousee noin 2,28 prosenttia. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.

Vuoden 2022 palkkakerroin on 1,501. Vuoteen 2021 verrattuna palkkakerroin nousee noin 2,46 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu