Ymmärrän puolustusvoimiin lisättävät resurssit tässä tilanteessa mutta puolustusvoimiin kuuluu myös olennaisesti hoitotyö. Olen itse saanut puolustusvoimilta kirjeen joskus 90-luvun lopussa, jossa olin valittu kriisitilanteessa "metsään" töihin. Mietin silloin että ehkä tarvitsevat sinne jonkun joka huutaa herra jumala. Sairaanhoitaja ja kaikki hoitotyötä tekevät ihmiset ovat myös erittäin tärkeitä maan puolustuksen kannalta. Kaksi miljardia maanpuolustukseen, onhan aikamoinen raha. Uskallan väittää, ellei suomalaisten terveydenhuolto-ja hyvä hoito ole kunnossa, ei suomalaisista ole puolustamaan maataan. Olen urani 39-vuotta tehnyt hoitoalalla, ensin apuhoitajana-perushoitajana, sen jälkeen sairaanhoitajana. Viisi vuotta olin "sodassa" isäni "killuttimissa" ja äitini on evakko ihan tuosta rajan takaa.. Toivon että päättäjät arvostavat myös hoitajien merkitystä kriisitilanteissa. Jos suomalaisen koulutetun hoitohenkilöstön ammattia ei arvosteta , silloin ollaan todella kaukana isänmaallisuudesta ja hoitotyön arvostuksesta. Jokainen voi miettiä mielessään, mikä on hyväksi maallemme, terveet ja hyvin hoidetut suomalaiset ikään katsomatta.
Kaksi miljardia puolustusvoimille, hoitajille ei luvassa sellaisia summia...
Anonyymi
0
272
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa983656Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695