Mistäs tämä johtuu?

Sirppu

Näkökenttääni on ilmestynyt "tulikärpäsiä", siis sellaisia pienen pieniä kirkkaita vilistäviä pilkkuja ja niitä on paljon. Niitä näkyy molemmissa silmissä näkökentän ulkoreunoilla, eivätkä ne muuta paikkaa vaikka liikutan silmiäni. Lisäksi yhtäkkiä huimasti lisääntyneet lasiaissamentumat, roskat, langanpätkät, kuplat, varjot ynnämuut. Väsyneenä, jos esim. katson illalla TV:tä, näkyy tekstit kahtena ja tekstiin tulee varjoja, mutta kun laitan silmät melkein kiinni, ihan raolleen että juuri ja juuri näen, niin teksti osuu taas kohdalleen. Sitten kun avaan taas silmäni suuremmaksi niin teksti tuplaantuu. Silmät on joskus kipeät, näkö sumenee. Voisiko nämä näköpulmat liittyä jotenkin myös siihen, että kävellessä huimaa, niinkuin lattia jotenkin liikkuisi. Äkkinäisiä liikkeitä en uskalla tehdä, enkä pyörähtää nopeasti ympäri kun tasapaino järkkyy. En voi kävellä edes ruokapöydän ympäri ilman että päässä alkaa heittää. Näöntarkastuksessa kävin, kaikki ok. Minkäänlaisia silmälaseja en omista, päänsärkyä tms ei ole ja niskatkaan ei ole mitenkään erityisemmin jumissa.

5

3217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silmälääkäri

      "Tulikärpäset" ja lasiaissamentumat voivat olla merkkejä lasiaisen irtoamisesta ja tämän yhteydessä esiintyvästä vedosta verkkokalvolle. Pahimmillaan tämä voisi johtaa verkkokalvon reiän muodostumiseen, joka saattaa vaatia laserhoidon tai pahetessaan (hoitamattomana) jopa leikkauksen.
      Siksi suosittelen silmälääkärin suorittamaa silmänpohjatarkastusta, jota varten mustuaiset laajennetaan silmätipoilla eli jos menet omalla autolla, ota kuski mukaan, sillä laajennetuilla mustuaisilla ei pidä ajaa autoa useampaan tuntiin.

      Huimausoireet eivät taida johtua silmistä. Kaksoiskuvista en pysty silmiä tutkimatta myöskään enempää sanomaan.

      • Sirppu

        Täytyy varata silmälääkärille aika. Mulla on näitä näköoireita ollut jo useamman kuukauden, "tulikärpäset" ovat nyt uutta. Sain n. kuukausi sitten jonkun kohtauksen, ensin näkö meni tosi suttuiseksi eikä tarkentunut kunnolla, tätä kesti pari viikkoa. Sitten mukaan tuli kaamea huimaus, jota kesti kolme päivää. Kun tilanne oli pahimmillaan, en pysynyt pystyssä ja ohimoilta "veti suonta", kipua ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa. Silmiä veti jotenkin kieroon ja en pystynyt pitämään silmiäni kunnolla auki kun niitä jotenkin siristeli ihan itsekseen, tuntui että silmät vipattivat päässä jotenkin kummasti. Kävin tk-lääkärillä, hän ei silmiä katsonut. Näön suttuisuus meni ohi, mutta jäljelle jäi nämä ajoittain esiintyvät kaksoiskuvat, lisääntyneet lasiaissamentumat ja ne vilistävät kirkkaat valopilkut. Ja saunassa näkö on alkanut hämärtyä, eli kun heitän löylyä, se menee "suoraan silmiin" ja näkökenttä peittyy höyryyn. Puhunko nämä kaikki oireet silmälääkärille kun sinne menen vai tarvitseeko näitä huimausjuttuja kertoa?

      • silmälääkäri
        Sirppu kirjoitti:

        Kyllä silmälääkärillä kannattaa nuo muutkin oireet kertoa, etenkin tuo saunassa näön hämärtyminen.
        Huimausoireet saattaisivat olla merkki aivoverenkierron häiriöstä, sisäkorvaongelmasta tai muusta. Kaksoiskuvat saattavat olla merkki aivoverenkierron häiriöstä, silmälihashalvauksesta. Näön hämärtyminen lämpimässä voi olla oire esim. MS-taudista. Eli oireita on monenlaisia ja vaihtoehtoja, mistä ne voisivat johtua on monenlaisia. Sinulla ei takuulla kaikkia (eikä välttämättä edes yhtäkään) em. taudeista ole, mutta kun silmiä tutkitaan ja jos niistä ei "vikaa" löydy, saattaa muista oireista olla apuna mahdollisten jatkotutkimusten tarpeen arvioinnissa.
        Saattaa olla myös, ettei yhdellä käynnillä oireidesi syy selviä kun niitä on näinkin erilaisia, mutta aletaan selvittää vyyhtiä ensin yhdestä kohtaa...

      • Sirppu
        silmälääkäri kirjoitti:

        Kiitos kaunis Sinulle neuvoistasi, helpottaa kummasti kun joku jaksaa asiallisesti vastata ja antaa vinkkejä! Hyvää kevään jatkoa :)

    • Anonyymi

      Migreeni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      584
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe